Retkiä, retkiä

" Olla, ei muuta. Ja riittää. "

Tänään on viimeinen sunnuntai täällä Fuengirolassa. Aurinko paistaa taas. Sissy koiralla on jo omat kaverit aamulenkeillä. Sissy on iloinen koira, siis innokas olemukseltaan.

Olen nauttinut täällä ehkä eniten tekemistämme viikonloppuretkistä. Retkiä ei ole liikaa, aina jää näkemisen ja kokemisen nälkä. Vuoristo hurmaa, aina.

Eräänä näistä sunnuntaista teimme retken vuorille. Ensin läheinen Mijas, valkoinen kylä. Sitten eteenpäin kohti Pizzarraa ja Rondaa. Alas Marbellan kautta takaisin. Serpentiiniteitä pitkin ylös alas.

Maukas sunnuntailounas Pizzarrassa. Matkalla vastaan ratsastaa Andalucian "karjapaimen", tumma ja ahavoitunut. Erään baarin edessä näen hevoset parkissa ja miehet saappaissaan ja lyhyissä ratsastushousuissaan seisomassa auringonpaisteessa. Andalucia, vivahteet ja yllätykset.

Tie kiertää korkealle, jossa kukkivat kirkkaat kukat. Kävelemme vuorilla ja elämä nauraa tällä kertaa. Mikähän tässä avarassa maisemassa ihastuttaa. Valojen syttyessä laskeudumme takaisin meren äärelle.

Niilon blogi

Niilolla on omakin blogi. Hän kirjoittelee sinne leikisti omia juttujaan, ottaa kuvia. Joskus hän kirjoittaa ponzan kielellä, kieli on tosi vaikeaa.

Eilen teimme Niilon kanssa retken Malagaan ihan kahdestaan. Mukana matkaseurana oli pupuset ja tietenkin Peppi.

Retkille lähtö on Niilosta niin mukavaa. Ensin juna-asemalle, junat ovat kiinnostavia. Päivä on aurinkoinen ja suorastaan kuuma. Junamatka kestää 45 minuuttia. Sitten innokkaan retkeläisen kanssa aamupäivän kahville, appelsiinimehua ja croissanttia.

Käymme interaktiivisessa musiikkimuseossa, jossa soitamme erilaisia instrumentteja. Yksi huoneista on tosi pelottava, hämärä huone, jossa on pääkallojakin. Entisajan soittimia. Aasialalaisesta kumisevasta rummusta lähtee upea ääni.

Niilo tarkastelee maailmaa omasta perspektiivistään ja näkee niin monia asioita.

Katusoittajia

patsaita

suihkulähteitä

pellejä

ilmapalloja.

Ostamme T-paidan ja syömme lounasta tapas paikassa.

Sitten kirjakauppaan josta löytyy kiva kaleidoskooppi,

leikkipuistoon, jossa pojat leikkivät kapteeni koukkua.

Loppumatkasta Niilo on ihan uupunut.

Lapselta oppii niin paljon, jos vain antaa sen mahdollisuuden itselleen ja toiselle.

5 vuotias osaa elää hetkessä, nauttia pienistä yksityiskohdista ja innostua.

Tämä on parasta mitä lapselle voi tarjota,

kokemuksia ja yhteistä olemassaoloa,

käsi kädessä,

välillä halaten ja suukotellen.

Ajallinen etäisyys

Filosofi Hans-Georg Gadamer on puhunut ajallisesta etäisyydestä, jota pitää olla ymmärtämistä vaativan asian ja ymmärtämisen välissä. Yksilö ja yhteisö ymmärtää syvemmin, nyansoidummin ja kokonaisvaltaisemmin, kun jää aikaa keskustella ja reflektoida. Kun jää aikaa ymmärtää yhdessä, toinen toistemme ymmärrykselle rakentaen. Juuri sellaisesta etäisyydestä meillä on tässä ajassa pulaa. Siis; ajasta ymmärtää. Ymmärtämisen ajasta. Näin Koski pohtii kirjassaan Arkiähky.

Yksi tärkein syy olla etäällä Suomesta ja arjen rutiineista on hankkia itselleen aikaa ajatella tai aikaa olla ajattelematta. Jälkimmäinen on elinehto sille, että edes jonkinlainen ajatustoiminta on mahdollista. Hankkia aikaa pitkille ajatuksille.

Avoimeen keskusteluun perustuva, erilaisille näkemyksille avoin ja yhteistä näkemystä etsivä ajattelu on hidasta. Sivistystieto (Bildung) heijastuu ihmisen koko toiminnassa, eikä tie tällaiseen tietoon ole lyhyt ja vailla vaivaa. (Koski 2008)

Luin tänään lehdestä, että ihailemani kirjailija Bo Carpelan on kuollut. Yksi oman aikani suurista ajattelijoista ei ole enää täällä. Carpelanin kaltaisia ei ole monta tässä universumissa. Jos muistaisin siteeraisin hänen upeimpia runojaan. Niissä jää ajatuksille aikaa.

Istua ajatuksiinsa vaipuneena

oikeassa paikassa

juuri oikealla hetkellä

vaipuneena ajatuksiin

havaita oma rajallisuutensa

ymmärtää pieniä sirpaleita

avoinna vastaantuleville ajatuksille

ymmärtäen arvostaa omaa rajallisuuttaan.

Tänään paistaa taas aurinko ja elämänmeno on vilkasta ulkona.

Onneksi tunnen, että ajatuksissani on jo tilaa niille pitemmille ajatuksille.

Granada 12.2.

Istun Malagassa Cafe con Libros kahvilassa, olen juuri maistellut kiwi-omenajuoman ja kaiuttimissa soi mukava ranskalainen musiikki.

Kahvila sijaitsee aivan Picasso kotitalon kupeessa.

Ulkona sataa vettä kaatamalla. Ruudullisen ikkunan takaa kuulee sateen äänen.

Lahkeet on jo ihan märkänä.

Lounaalle menemme Pimpi ravintolaan Granada kadun varrella.

Muistelen tässä nyt hetken Granadaa. Ennakko-odotukset kaupungin suhteen olivat korkealla. Eikä kaupunki pettänyt minua tai toiveitani. Ihastuin täysin ja varmaankin lopullisesti. Esteettinen, elävä, suuri, omaperäinen, ainutlaatuinen.

Vuosia sitten Barcelonassa usein Rampla de Catalunyan varrella mies lauloi pateettisesti Granada laulua, tenoriääni korkealta. Tuolta ajalta muistan laulun, melkein. Aika kuluu ja vuodet vierivät, lauantaina vihdoin olin Granadassa...

Matkaamme Fuengirolasta moottoritietä pitkin, nousemme korkeammalle, maisema on kaunis, oliivipuulehtoja, vihreää. Ylhäällä vuoristossa on maa kuurassa ja lämpötila laskee pakkasen puolelle. Ajomatka kestää vajaat kaksi tuntia.

Pilvien verhon takaa ilmestyvät yllättäen Sierra Nevadan lumiset huiput, Granadan kyljessä. Mikä sijainti kaupungille.

Strategiamme suurissa kaupungeissa on ajaa kaupungin sydämeen, lähelle vanhaa kaupunkia ja löytää sieltä parkkihalli, jotta Sissyä voi huoltaa helposti. Noh, tällä kertaa tämä strategia ei ihan toiminut. Ajoimme toki pääkatua pitkin keskustaan, kunnes tie kapeni yksisuuntaiseksi. Kävin hakemassa turisti-infosta kartan ja huomasimme että keskustassa ollaan, lähellä Alhambran linnoitusta.

Seuraavaksi menin poliisien pakeille kysymään, minne voisimme pysäköidä auton. Komea Granadan poliisi naurahti ja sanoi, että hyvä kysymys. Sanoivat, että parasta olisi mennä jalan. Katsoivat autoamme, pohtivat aikansa ja kertoivat, että auto on niin iso, ettei se mahdu pienille kujille, joten joudumme ajamaan pientä katua ylös ja toiselle puolelle kaupunkia, laskeutumaan sieltä alas ja tulemaan uudelleen keskustaan. Näin teimme. Tosi kapeaa kujaa jyrkästi ylöspäin. Sitten alaspäin kiertäen ja kaartaen uudelleen keskustaan. Varsinainen sightseeing.

Lopulta parkkihalliin ja Granadan kadut odottavat.

Kapeita katuja, paljon ihmisiä.

Aukio, jossa myydään vihanneksia,

flamencokauppoja, pikkuruisia flamencokenkiä, maustekauppa. Silmäniloa...

Puistossa pienet pojat, shortseissa ja paksuissa sukkahousuissa, villainen pikkutakki päällä.

Ekologinen karuselli, joka liikkuu lihasvoimalla, polkupyörä polkee vauhdin.

Mies puhaltaa suuria saippuakuplia,

aurinko paistaa ja lapset rikkovat saippuakuplat.

Piipahdamme kirkkoon.

Alttarilla seisoo hääpari - juuri siinä kohdassa missä sanotaan vihkivalta.

Puetaan sanoiksi rakkaus.

Taianomainen hetki, jolloin häävieraiden huomio on keskittynyt täysin alttarin tapahtumiin.

Mies lausuu sanat, menen kanssasi naimisiin ikuisiksi ajoiksi, kunnes kuolema meidät erottaa. Lausutut sanat kuuluvat kirkon takaosaan.

Sanojen symboliikka ja tämän hetken merkitys tuolle miehelle ja naiselle.

He ovat siinä nyt, omistautuneet toisilleen.

Viittaus kuolemaan ja ikuisuuteen luo myös tälle hetkelle merkityksen. Kunnes...

Me ohikulkijat jaamme energian, joka heijastuu kirkon joka kolkkaan.

Morsian on hiljaa eikä pysty liikutukseltaan puhumaan, kaikki odottavat.

Hän aloittaa valansa, aloittaa uudelleen ja jatkaa.

Kyyneleet valuvat silmistäni, liikutun.

Lähdemme jatkamaan matkaa. Ajattelen sanaa ikuisiksi ajoiksi, äärettömyyttä tässä hetkessä.

Tämä kahvila Malagassa on täynnä opiskelijoita. Puheensorina on melkoinen.

Granadassa olen päättänyt, että syömme tapasta, onhan tämä tapaksen luvattu kaupunki.

Piipahdamme baariin, jossa erinomainen viini tarjotaan suurista laseista, mukana tulee tapas, katkarapusalaattia. Katselemme, kuuntelemme. Ihmiset istuvat auringossa.

Lounaaksi tapas paikkaan, joka täyttyy nopeasti. Baarissa soi flamencomusiikki. Koko katu on täynnä tapasbaareja, jotka ovat täynnä ihmisiä. Syömme kalaa hyvän viinin kera. Naapuripöydän ihmiset herkuttelevat myös kala ja äyriäisherkuilla.

Loppupäivän katselemme lisää, kävelemme, syömme jäätelön.

Täällä on niin kaunista.

Kolme trubaduuria samettiviitoissaan pysäyttävät kadulla kulkevat kauniit naiset. He soittavat kitaraa ja laulavat kaunottarille. Naiset tanssivat, nauravat, laulavat.

Matka jatkuu. Alhambran suuri linnoitus näkyy kaupungin laidalla, sinne emme tänään ehdi.

Kiitos Granada, tänne palaan.

Aurinkoinen päivä 11.2.

Tänään oli jo lämminta ulkona ja aurinko paistoi kirkkaalta siniseltä taivaalta. Rannalla turistit paistattelivat päivää uikkareissa, rohkeat.

Päivän saavutus oli uusien hyvien aurinkolasien ostaminen. Asiakaspalvelu optikkoliikkeessä oli niin ystävällistä. Kohteliaisuus on kielen rakenteessa yhdistettynä asenteeseen. Ostotapahtumasta tulee silloin miellyttävä, kokee olevansa palveltuna, erityisenä hetken verran. Miksei siis ota kaikkea irti pienistä kohtaamisista.

Syömme lounaan usein myös kotosalla. Tänään ostin läheisestä lihakaupasta herkulliset ainekset maittavaan sapuskaan. Maut ovat vivahteikkaita, kypsää ananasta jälkiruokana.

Huomenna suuntaamme kohti Granadaa. Tätä olen odottanut.

Aistit avoinna

Koski puhuu kirjassaan arkiähkystä, siitä miten täytämme aikamme kaikella kiireellä huomaamatta. Vastapainona tälle kaikelle on erittäin tärkeää pysähtyä ja kuunnella omaa sisäistä puhettamme. Itselle, sille parhaalle kaverille, on hyvä ajoittain todeta asioita.

Mistä nautin, mitkä ovat ne asiat, jotka minua koskettavat ja herkistävät tälle elämälle, juuri sille jota parhaillaan elän. Mielestäni downshifting on tätä käytännön tasolla, ei niinkään ulkoisia merkkejä vaihtoehtoisesta elämästä.

Joka ikinen päivä ottaa muutama hetki omille ajatuksille, sisäisen minän kohtaamiselle. Muuten sitä helposti huitelee hyppien yli ohikiitävät hetket kunnes taas on ilta ja aurinko laskee.

Erilainen ympäristö ja vieras kulttuuri avaa aistimme rekisteröimään ympäristöämme. Hermostomme reagoi muutokseen ympäristötasolla. Tämä meille luontainen reaktio on matkustamisen suola, parasta kaikessa. Aistit avoinna rekisteröin yksityiskohtia. Vaihtelu tekee aivokäyrälle hyvää, aktivoi ja vaikuttaa suoraan hyvinvointiini.

Koen, että on jossain määrin helpompaa kokea ja rekisteröidä asioita, antaa merkityksiä eri näkökulmasta, silloin kun kotoinen rutinoitu arki jää taakse. Reagoin ympäristön muutokseen avaamalla aistikanavani, antamalla yllätyksille tilaa, kokemalla hitusen enemmän.

Tänään kävellessäni tänne kahvilaan mietin mielessäni, mitkä ovat ne asiat, jotka rekisteröin. Pidän siitä, että

aamut alkavat täällä rauhallisesti

ihmiset istuvat kahviloissa syömässä aamiaista

kauniit mekot pikkutyttöjen päällä

leipomoiden tuoksu

naisten kauniit talvisaappaat

vanhemmat miehet villaisissa puvuntakeissaan

uuden päivän alkamisen aistii

aamun kirkastuva valo jo kahdeksan jälkeen

joka-aamuinen tervehdys, huomenta joko noustaan

Sissyn iloinen ilme aamutuimaan

aamulenkit

valkopartainen mies joka hymyilee lämpimästi Sissy koiralle

kahvin tuoksu

Sama harmaapartainen argentiinalainen mies, joka saapuu kirjoittamaan viereiseen pöytään, aamun rutiinit...

Tarjoilija, joka puhuu portugalilaisittain korostaen.

Kohtelias kielenkäyttö ja ystävällisyys.

Jokainen pieni yksityiskohta, jotka aistini rekisteröivät ja joille annan myönteisen merkityksen korreloivat suoraan omaan hyvinvointiini. Jospa vain kaiken saisi kerättyä suureen koriin, josta voisi ammentaa sitten niinä päivinä, jolloin asiat on toisin.

Kaiken tämän arjen hyvän rekisteröi hetkessä, kun sen vaan huomaa. Tämä on leppoistamista.

Downshift - leppoisasti

Siitähän tässä on kyse. Miten ottaa leppoisasti, taitolaji jota harjoittelee päivittäin.

Mieli askaroi ja punnitsee, mieli täyttyy otettavista askelista, tulevista tehtävistä, suoritteista joita itselleen asettaa. Ja tätä olemme opiskelleet vuosikausia. Miten edetä kohti jotakin, seurata omia asetettuja tavoitteita. Mieli täyttyy kiireen ja tekemisen spiraalista.

Vaikka ympäristö ja olosuhteet muuttuvat tästä spiraalista on vaikea irrottautua. Se on taitolaji, joka vaatii jatkuvaa harjoittelua.

Olenko siinä hetkessä, jota elän. Leikinkö rannalla vai askarteleeko mieleni taas jossakin muualla. Suunnittelenko tulevaa vai murehdinko menneita, huolehdinko itseni uuvuksiin. Tällaisen matkan aikana huolet ovat erilaisia, mutta onko huolien määrä vakio vai pystyykö päästämään irti. Hellittämään päivittäisten suoritteiden viidakosta. Todellinen taitolaji, sanon minä.

Helposti Downshifting ilmiö, kiireestä pois hyppääminen ja yksinkertaisemman elämäntavan toteuttaminen, liitetään taloudellisiin realiteetteihin. Ilmiö määritellään suhteessa työhön ja ansiotyön tekemiseen. Mielestäni kuitenkin downshifting eli leppoistaminen viittaa enemmänkin ihmisen mielen liikkeisiin. Kuinka kokonaisvaltaisesti omaa elämäänsä elää ja missä määrin toteuttaa omia ja läheisten ihmisten tarpeita. Se missä määrin on tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Minkälaisia asioita mieleeni mahtuu ja mitkä asiat vahvistavat omaa hyvinvointiani.

Parhaillaan luen mielenkiintoista Jussi T. Kosken kirjoittamaa kirjaa Arkiähky. Ähky joka syntyy kiireen ja touhuamisen kulttuurissa puuduttaen ajatustoimintaa ja heikentäen luovuutta. Asiat vaativat aikansa kypsyäkseen.