Talvista tuiskua

Ulkona tuuli puhaltaa ja lunta tuiskuttaa. Taitaa se lumitalvi tulla viimein.

Tänään vietetään Älä osta mitään päivää. Uruguaissa Jose Mujica antaa 90 prosenttia  palkastaan hyväntekeväisyyteen. Uruguain presidentti asuu vaatimattomassa maalaistalossa ja pariskunta viljelee kukkia. Presidentin omaisuus: kolme maatilkkua, kolme traktoria ja kaksi autoa. Käyttöautona sininen volkkari vuodelta 1987. Presidentti elää tonnilla kuukaudessa. "En ole köyhä presidentti. Köyhiä ovat ne, jotka aina haluavat enemmän. He ovat loputtomassa kierteessä eikä heillä ole ikinä aikaa elämässään. Kukkafarmari toteuttaa käytännössä ekologista elämäntapaa.

Tämä tupsahti mieleeni kun kiihtyvin askelin menemme kohti vuoden kulutushuippua. Pakastealtaat on täytetty kinkuilla ja ruokakaupoissa soi soihdut sammuu. Ihmiset miettivät, mitä kivaa vielä keksisin.

Lahja

Isän suuret kädet
hypittävät polvella
nostavat olkapäille
kantavat sylissä
veistävät leluja.
Isän suuret karheat kädet
sanovat pitkin päivää:
Rakastan sinua lapsi.
Ne ovat teon sanoja
niin vahvoja
että kantavat
halki elämän.
                     Maaria Leinonen

Isän antama kaunein lahja,
tämä elämä.
91-vuotias isäni toivotus
lämpimällä äänellä,
kaikkea hyvää sinulle.
Niin arvokasta.
Kaikki isänpäivätoivotukset
vuosien varrelta kerätyt,
kaikkea hyvää.

Eilen tärkeintä oli
itsetehdyt lahjat:
kortti, avaimenperä ja tiskirätti.
Lahjan antamisen ilo.
Aamiainen kynttilänvalossa ylös kannettuna.
On iloni katsella,
miten isän kädet nostavat syliin,
silloin kun väsyttää, kantaa ylös nukkumaan.
Kädet peittelevät illalla,
pyyhkivät kyyneleet ja lohduttavat.
Kädet nostavat kuperkeikkaan.
Rauhalliset, lämpöiset sanat,
silloin kun kiukuttaa.
Iloni on katsella elämää, isän lahjoittamaa.

Ehdinkö?

Ehdinkö tänään olla suhteessa siihen, mitä on ja mitä teen, mitä ajattelen ja tunnen?

Aistit ovat ovia kauneuteen ja valoon. Meidän on varjeltava kuuloamme, näköämme, tuntoamme, jottemme turru, totu tavanomaisuuteen, ulkoapäin annettuun ihmiskuvaan, maailmankäsitykseen.

Jottemme turru tähän marraskuun tuulisateeseen. Nenän tuhinaan ja koleuteen.

Yksinkertaisuudesta

John Daido Loor toteaa, että yksinkertaisuudessa on äärettömyyden tuntua: ei mitään rajoittavaa, kuin pilvetön taivas.

Tänäänkin taivas on harmaan pilviverhon peitossa. "Aivan kuin olisi pussi laskettu päällemme", totesi seitsenvuotias aamulla herättyään.

Elämme aina vaan monimutkaistuvassa maailmassa. Haalimme itsellemme huolenpidon kasoja. Yksinkertaisuus tuntuu karkaavan ulottumattomiin.

Sopivasti

Hyvä päivä on silloin kun asiat tulevat sopivan suuruisena. Riittävästi eikä liikaa.
Miten hyvältä tuntuu kun on sopivasti aikaa. On ajoissa ihan itselleen.

Mikä on se riittävä, sopivan mitta?
Koska viimeksi innostuin hiukan liikaa, vilpittömästi, ottaen kaiken ilon irti -
kuten ekaluokkalainen sen osaa.

Marraskuu lähenee

"Kesä on äkkiä niin etäällä kuin sitä ei ikinä olisi ollutkaan, ja tiet talosta taloon pitenivät ja kaikki ryömivät syvemmälle koloihinsa. " Muumilaakson marraskuu

Jäiset kadut ja hyytävä tuuli, paleltuneet kukat ja paljaat puut saavat ajattelemaan villavaatteita, kuumaa keittoa ja lämmintä syliä. Muistanhan tulevana marraskuuna pitää itseni lämpimänä ja levänneenä, saakoon kylmä kyytiä.

Enemmän aikaa

Eilen sain tunnin lisäaikaa - kello näytti aamulla pitkään aikaista. Juttelimme tulevasta kirjasta ja rentous cd levystä. Molempia kypsytellään, mielikuvat muotoutuvat asteittain.

Tänään Urmaksen päivänä, talo viilenee salakavalasti. Uunit on taas viritelty käyttöön, pellit auki - kiinni rytmiin. Havittelemme polttopuita tällä viikolla.

Puiston puut ovat paljaina, tuulen riisumina.Tällä kertaa pakkanen yllätti. Pysähdyin aamulla katsomaan ohikiitävää hanhilaumaa.
Ikkunoissa teipit, villasukat jalassa. Talo ja sen asukkaat laskeutuvat hidastellen talviaikaan.

Viime viikonloppu oli juhlallinen. Avaruussynttärit kahtena päivänä. Ihmiset pöydän ääressä, piparkakkusesonki on nyt avattu. Seinällä Sigge avaruusolento, onnittelukortteja, lahjoja, tanssiesitys, suvivirsi sekaäänisen orkesterin esittämänä. Pienet, lentävät raketin osat saavat minulle aikaan stressin. Synttärisankari jännittyneenä vieraita vastaanottamassa. Liikuttavaa lämpöä talo tulvillaan.

Aloitin uuden kirjan, koukuttavan, tarina jossa muistellaan. Se sai ajattelemaan, minkälaisia tarinoita itsestämme kerromme. Mikä on omien tarinoitteni sävy.Pienempiä, suurempia, valoisia, surullisia.

Lauantaina leivoin täytekakun, tärkeän. Miten helppo ja yksinkertainen ja kuitenkin vaikea saada onnistumaan. Aiemmin olin sadatellut, manannut lätsähtäneitä.

Seurasin tarkkaan ohjeita, huoneenlämpöistä, riittävän kuohkeaa. Vatkatessani, muistin yllättäen äitini tekemän taikinan, värisävyn ja kuohkeuden vuosikymmenien takaan. Maistuvat kakut olivat juhlien kruunu. Vatkasin riittävän pitkään, sirottelin jauhot varovasti. Kaikki onnistui, minä onnistuin. Kakkupohjasta tuli täydellinen, paras tekemäni. Muistin taikinan sävyn vuosien takaa. Niin yksinkertaista ja silti haastavaa. Tällä kertaa nautin leipomisesta.

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista

Eilen veimme kilokaupalla ihania omenia mehuasemalle ja saimme mukaamme makeaa omenamehua, parasta koskaan.

Eri omenalajikkeita sekoittamalla syntyy upea aromiyhdistelmä. Samalla ajattelin, että ihmisenkin olisi hyvä säädellä omaa happamuusastettaan elämän varrella. Ihminen happamoituu helposti, jos ei pidä huolta sielustaan.

"Sielu pitää huolenpidosta. Kun pitää huolta kodista, kasveista, lemmikeistä, pihapiiristä, talosta ja lähimmäisistään, pitää samalla huolta itsestään ja lietsoo kodikkuutta, intiimiyden henkeä, olemisen läheisyyttä." Mustavuori kirjassa Olemisen talossa.

Nyt lähden sytyttämään tulen uuneihin, ulkona on kylmä tuulenvire.

Teehetki

Syksyn aurinko pilkistelee pilvien raosta. Lokakuu etenee omaa tahtiaan, illan pimeys yllättää.

"Juokaamme välillä pieni kulaus teetä. Iltapäivän hohde kirkastaa bambut, suihkulähteet pulppuavat iloa ja mäntyjen humina kuuluu pannussamme. Unelmoikaamme katoavasta ja viivähtäkäämme asioiden kauniissa järjettömyydessä."  Kazoko Okakura

Lehdet lentelee

Tänään syksyinen tuuli lennättää värikkäitä lehtiä. Meren rannalla purjeveneen narut natisevat. Meri näyttää syksyiseltä Valkoinen pörrökoira juoksee iloisesti vihreällä nurmella ruusunmarjojen lähettyvillä. Itse ajattelen pipoja, säärystimiä, villatakkeja, huopia, "pelargunit" pääsevät tänään sisälle. Eilen tilasimme lammasta, on aika varautua talven varalle.

Koululainen lähti innokkaana syysretkelle, eväät olivat kadehdittavan hienot. Konttorikissa istahti syliin. On aika lämmittää uunit ja kannullinen kuumaa teetä. Illalla menemme junalla Lappiin ihmettelemään syksyn kirpeyttä villasukat kassissa, kudin mukana.

Olla lähellä

Vanhempana, muistanhan kuunnella sinua.
Tarinoitasi, oivalluksia, ajatuksia maailman äärillä.

Muistanhan, että se on tärkeintä,
olla läsnä elämässäsi,
pitää kädestä ja ihmetellä yhdessä.

Muistanhan arjen sylissä,
kun puut kumartuvat syksyn tuulessa,
olla lähellä ajatuksiasi, tarinoitasi.

Miten pilvien väristä voi ennustaa sateen laadun.
Kiinnostuksesi luonnonilmiöihin, pallosalamaan.

Minkälainen kertomusten maailma odottaa lukemaan opettelevaa.
Kirjaimet, äänteet löytävät vähitellen toisensa.
Oivallus siitä, miten sanat muodostuvat.
Odottelua samalla kun päivät laukkaavat eteenpäin.
Mysteeri sanojen takana.

Meissä asuva runouden henki.
Kuuntelenhan sinua hiljaa.
Ja muistan lapsen itsessäni,
hapuilevan ja täynnä uskallusta.

Olemuksessa asuva ihmetys.
Välähdyksenomainen maailmasi kauneus.

Syksyilyä

Nyt se on sitten saapunut. Syksyinen vesisade, illan pimeys ja syysflunssa. Mitähän se keho oikein viestii kun lentsu ei meinaa hellittää? Olisiko syytä levätä ja levätä? Olla kärsivällinen ja kärsivällinen.

"Perhana että maailman luonto jaksaa iänikuisesti jauhaa tuttua ohjelmaansa.
Juuri kun on kesän makuun päässyt, kasvit alkaa harkita talviunta ja linnut
huitelevat etelään", toteaa Konsta Pylkkänen.

Keräilijä

Aamulla koululainen harjoitteli vähän juoksua verannalla, tänään on urheilupäivä. Hypyt olivat jo aika pitkiä. Itse pienenä urheilijana jäin kilpailuissa aina toiseksi. Yritin aina uudelleen, luistelin, hiihdin ja suunnistin, opin häviämään. Tänään kaikenlainen kilpailuhenkisyys on valovuosien päässä. Miksiköhän pitäisi olla niin hyvä ja ainakin parempi kuin joku toinen? Kilpailija minussa nukkuu talviuntaan enkä sitä liiemmin herättele.

Kävellessä aamulla sain kolme tervehdystä, käden heilautuksia. Niitä kerään ja ilahdun jokaisesta pienestä huomiosta, jonka osakseni saan.

Puuhastellen

Suurin osa elämästämme kuulluu oleskeluun, hääräilyyn, puuhailuun ja touhuiluun. Arki on toistoa ja rutiinia, mikä pitää elämän kasassa ja tuottaa meille mielihyvää", toteaa Kalle Haataja, joka on tutkinut tavallista elämää.

Tänään olen puuhastellut omenoiden parissa, hilloa tulee ja keräilijän vaistot ovat vahvoilla. Ilmassa oli taas ukkosta.

Maailmankuvat

Eilen kuulin tarinoita Afrikasta, Tansaniasta. Kirahvin, gepardin, norsun kuvia, tanssivia ja laulavia naisia kansallispuvuissaan. Juttelimme ruokapöydässä erilaisista maailmankuvista. Siitä, miten Suomessa mediassa, puheissa käsitellään ongelmia, huolia ja uhkakuvia. Miten ihmisillä on kiire koko ajan harrastuksiin, tekemiseen.

Afrikassa ei ole pelkästään nälänhätää ja luonnonkatastrofeja. Afrikassa asuvat sanoivat kaipaavansa eniten ihmisiä Suomessa käydessään.
On olemassa sanonta:
"Valkoisella miehellä on kello, mutta meillä on aika." Voiko tuon paremmin ilmaista.

Syyspäivä

Juttelua koulumatkalla.
Eilen tosi pitkiä kastematoja puutarhassa.
Tänään edessä kaunis, lämmin, aurinkoinen syyspäivä.

"Jutellaan mukavista asioista.
Jos heti aamulla juttelee vähän hankalista asioista,
voi päivästä tulla hankala", sanoo koululainen.

Tarina kilpikonnista

Kilpikonna leppoistamisen symboli. Hitaasti ja varmasti etenevä otus, joka elää omalla rauhallisella tempollaan.

Jos oppisi taidon levätä, helposti sisällä asuva metronomi ajaa suorittamiseen, joka menee yli omien rajallisten voimavarojen. Viikonloppuna olin väsynyt, hidastin tahtia, kävin saunassa, nukuin hyvin ja nyt jo helpottaa. Koska opin taidon jakaa voimani oikein, riittävästi tekemistä ja samalla unohtaa tuon sisällä tikittävän metronomin?

Minua on jo vuosia kiehtonut tarina kilpikonnista.

Libanonilainen Mona Khalil päätti omalta osaltaan auttaa ja pelastaa merikilpikonnia. Monan sukutila Etelä-Libanonissa sijaitsee lähellä rantaa, jolla jo tuhansia vuosia on jatkunut sama näytelmä. Merikilpikonnat käyvät laskemassa munansa okranväriseen hiekkaan. Puolentoista metrin pituisiksi kasvavat merikilpikonnat elävät valtaosan arvoituksellisesta elämästään merten syvyyksissä. Vasta 20-30-vuotiaina aikuiset kilpikonnanaaraat palaavat munimaan samaan rantaan, jossa alun perin itsekin kuoriutuivat.

Monan sukutilan ikkunan takana huojuu tuulessa jykevävartisia appelssiini-, greippi- ja avocadopuita ja kotirannassa on parisataakiloiseksi kasvava erittäin uhanalainen liemikilpikonna ja hieman pienempi, Välimerellä yleisempi valekarettikilpikonna.

Mona asui sodan takia vuosia ulkomailla, mutta palasi suojelemaan kilpikonnia. Kilpikonnien vuosirytmissä kriittisin kausi ajoittuu toukokuulta elokuulle. Silloin sukukypsät naaraat nousevat merten syvyyksistä, kaivavat kotirantansa hiekkaan pesän ja munivat sinne noin sata pingispallon kokoista munaa. Muninnan jälkeen suurin uhka ovat pedot kuten ketut ja ravut, jotka herkuttelevat munilla.

Munien kypsyminen kestää 45-60 päivää. Sen jälkeen pikkuruiset poikaset kuoriutuvat ja ryömivät kohti aaltoja. Ensimmäisellä matkallaan ne painavat mieleensä maiseman, johon naaraat saapuvat munimaan 20-30 vuoden päästä.

Mona kaivaa kilpikonnan pesän auki, mittaa, punnitsee ja laskee munat. Sen jälkeen hän asettelee pesän ylle metalliverkon, joka estää petoeläimiä syömästä munia. Huolimatta sodista ja alueen vaarallisuudesta Mona toteaa: "Tämä on minun unelmani. Vaikka kuolisin huomenna, olen ainakin saanut elää kymmenen vuotta unelmaani".

Pikkuruisista munista kuoriutuu kilpikonnanpoikasia, jotka ryömivät päättäväisinä kohti Välimeren aaltoja. Vain yksi tuhannesta kuoriutuneesta poikasesta selviää aikuiseksi. Mona kertoo: "Jokaisen lapsen pitäisi nähdä kerran elämässään, kun merikilpikonna kuoriutuu. Haluan lasten tietävän, että Libanonissa löytyy myös jotakin, joka ei ole tuhoavaa."

Jukka Huusko HS 6.5.

Nicaraguassa näin aikanaan vastaavanlaisen kilpikonnien rannan, joka oli osa luonnonsuojelualuetta.

Yhdessä

Eurooppalainen antropologi tutki afrikkalaisen heimon tapoja. Hän järjesti leikkimielisen juoksukilpailun lapsille. Hänellä oli paljon karkkia ja makeisia, jotka hän laittoi pieneen ämpäriin, ja vei sitten ämpärin puun alle. Lapsille hän sanoi, että ensimmäinen, joka pääsee puun luo, saa pitää kaikki karkit.

Lapset asettuivat valmiiksi juoksuun. Kun antropologi huusi "juoskaa", lapset tarrasivat toisiaan käsistä ja juoksivat yhdessä samanaikaisesti puun luokse.

Antropologi kysyi ihmeissään, miksi he olivat menneet yhdessä, kun yksi olisi voinut voittaa ja saada kaikki karkit itselleen.

Yksi lapsista vastasi: "Ubuntu! Kuinka yksikään meistä voi olla onnellinen, jos kaikki muut ovat onnettomia?"

Ubuntu on bantukieltä ja tarkoittaa lyhennettynä "olen koska olemme". Se on eettistä humaania filosofiaa uskollisuudesta ja suhteesta toisiin.

Naima Mohamud

Ukkossade

Istun yläkerrassa ja kuuntelen miten ukkossade ropisee peltikattoon. Koko päivän on sade tehnyt tuloaan ja nyt se hakkaa maata, tekee pieniä puroja hiekkatiellä.

Pidän tuosta sateen suhisevasta äänestä, harmaasta pilvestä, jota kurkistelen yläkerran ikkunasta villiviinin varjosta. Puhdistava sade jonka selvästi näkee kirkasta taivasta vasten, ukkospilven harmaus ja päivän kirkkaus vastapainona. Valkea kuulas kastelee itsensä korkeilla oksilla. Miten vahva tuo vanha omenapuu onkaan.

Sateen kastellessa, ukkospilven ihanuus on sen reuna ja kirkas taivas toisella puolella. Rännit roiskivat ja kohta kaikki seisahtuu, sade lakkaa.

Tänä päivänä -

kaunis lukemani runo

katse ja kysymys koulumatkalla - "luotatko nyt minuun?"

äitini muisteli, miten hän aiemmin touhusi keräsi mustikoita, säilöi, leipoi.
"Ole onnellinen siitä mitä teet", hän sanoi

Illalla aion tarjota mummon sitruunakakkua ja sconsseja vieraille.

Sade tyyntyy, kirkastuu.

Hiljainen talo

Viikonlopun jälkeen talo on hiljentynyt.
Sadat askelparit tulivat ja menivät Wanhat Talot tapahtumassa. Vieraat kurkistivat keittiöön, ruokasaliin ja leikkihuoneeseen.
Pihalla nautittiin omenapiirakkaa, mokkapaloja ja kahvia, lapset ratsastivat hevosella, keinuivat ja aurinko paistoi. Kirpputorilta talvihaalarit lähtivät uuteen käyttöön. Lautaset, reppu, lamput saivat uudet omistajat.
Loppukesän lämpö ja ihmisten ystävällisyys tekivät meille niin hyvää.
Ehkä upeinta ihmisissä on meitä yhdistävä inhimillisyys.

Vieraat kommentoivat myönteisesti taloamme ja sanoivat mukavia asioita.
Arjessa kun elää ja toimii usein unohtuu omiin sfääreihinsä. Tuntuu niin erityisen mukavalta kun ihan vieras ihminen sanoo, että talonne on niin kodikas ja hymyilee. "Teillä on kaunis koti", kommentti sykähdyttää.

Harvoin yhden viikonlopun aikana saa osakseen niin paljon hyvää energiaa, kiitos siitä!

Hiljenneessä talossa arki jatkaa omaa kulkuaan. Nautin kesäisestä lämmöstä, vielä kun sitä riittää.

Tervetuloa !

Viime päivät olen raaputtanut, maalannut oven karmeja öljymaalilla saven sävyllä. Portaat on maalattu vaaleiksi.

"Olipa kerran keskeneräinen koti. Se tuntui huutavan: laita makuuhuoneen listat paikoilleen! Vaihda keittiön kaapinovet tai ainakin vetimet! Rakenna kuisti, keksi jostain säilytystilaa, yritä oppia pitämään lehdet ja kirjat paikoillaan! Sen ääni oli kova, hermoja raastava. Kummallisesti se huusi sitä kovemmin, mitä väsyneempiä talon asukkaati olivat. Se yritti sytyttää riitaa asukkaiden välille, saada heitä syyttämään toisiaan. Milloin ihmeessä sinä saat ripustettua sen kaapin seinälle? Kumpi tässä tekee enemmän kodin eteen?

Olipa kerran keskeneräinen koti. Se tuntui lupaavan: jos vain saat keittiöön lattialämmityksen, tulet onnellisemmaksi. Jos laittaisit kylpyhuoneen suihkukopin ja tapetoisti makuuhuoneen uudestaan, olisi vihdoin viimein ihanaa. Tai jospa muuttaisit kokonaan muualle? Sitten vasta olisi helppoa olla hyvä ihminen.

Mutta kun oikein tarkkaan kuunteli, niin eihän se ollutkaan koti, joka sellaisia puheli. Jonkun muun oli se ääni, joka ahdisteli ja vaati. Kun oikein tarkkaan kuunteli, niin koti sanoi: Opettele taas unelmoimaan. Älä vaadi vaan haaveile. Odota ja tee työtä. Sinä et tule valmiiksi, ja niin on hyvä. Minä en tule valmiiksi, ja niin sen kuuluukin olla."
                                                                      Johanna ja Juha Tanska Talo minussa,
                                                                      minä talossa

Tervetuloa meille keskeneräisyyden keskelle Loviisan Wanhat Talot tapahtumaan!

Leivon pullaa ja keitän kahvit. Niilo on luvannut pitää kahvilaa. Meillä saattaa tuoksua maali.

Isäinen

Vuosisadan alussa isomummuni Karoliina sanoi ukkosta Isäiseksi.
Voiko kesäisempää olla kuin elokuun ukkonen.  Menimme järvelle uimaan, kuuma ilma, vilvoittava vesi. Näimme miten musta ukkospilvi lähestyi. Ehdimme juuri nopeasti uida ennen lähestyvää jyrinää.

Vesisade alkoi ja kasteli meidät. Loppumetreillä satoi pieniä valkoisia rakeita.
Jyrinää, kaatosadetta, taivaan voimaa. Kesämyrskyn raikkaus iholla.
Onnentunne. Miten jännittävää. Isäinen näytti voimansa.

Rakkautta

Viikonloppuna pääsimme häihin. Prinsessa Ruususen häämarssi, jännittynyt hääpari, frakki ja valkoinen hääpuku, ruusuja ja unelmia, toiveita ja odotuksia tulevalle.

Unelma rakkaudesta joka kantaa.
Unelma onnesta yhdessä.
Käsi johon tarttua.
Katse johon hakeutua.
Syli johon nukahtaa.

Vilpittömiä puheita.
Akselin ja Elinan häävalssi.
Hillakakku, josta olin pari päivää aiemmin haaveillut, jospa vielä saisi maistaa.

Onnentoivotuksia matkan varrelle.

Omenat kypsyvät

Naapurin pihalla halkesi omenapuun suuri oksa. Omenoiden paino katkaisi vanhan oksan.

Nalle Puh ja Nasu makaavat puun alla. Nalle Puh pohtii ääneen, mitä kaikkea kamalaa voikaan tapahtua jos heidän yläpuolellaan oleva oksa katkeaa. Nasu sanoo lopulta Nalle Puhille: Entä jos se oksa ei katkeakaan?

Tuin oman vanhan omenapuuni oksan illalla. Samalla muistutin itseäni luottamuksesta arkeen ja asioiden kulkuun omalla painollaan ja ajallaan. Luottamus arkeen on yksi tärkeimmistä oman hyvinvoinnin lähteistä.

Nokkonen

Ensi viikolla alkaa koulut. Kesä, loma, takana. Outi Nyytäjä uskoo, että lapsella on oltava rajansa, mutta hänen pitää antaa kasvaa kuin nokkonen. Toivottavasti oma lapseni on kesän aikana kasvanut nokkosen lailla vapaana.

Aristoteles mietti aikoja sitten, että ihmisestä tulee se mitä hän tekee joka päivä.

Tee jo tänään jokin itselle tärkeä asia, vaikka pienikin.

Onko tämä hyvä enne?

Minulla on kiva metsäkaveri, tryffelikoira lagotto, joka Italiassa on erikoistunut kallisarvoisten tryffeleiden metsästämiseen. Haluaisin koirastani kanttarellikoiran, koulutus ei ole vielä edes alkanut. Sissy kyllä osaa herkutella mustikoilla ja nauttia metsäretkistä.


Siellä se odotti minua, suuri keltainen metsän kulta-aarre. Kanttarelli kuin kiusaus, upea, suuri, täydellinen.
Olen vuosia samoillut ja etsinyt näitä metsän aarteita. Täälläpäin en ole vielä kanttarellien Eldoradoa löytänyt. Pitkillä keräilymatkoillani muutama vaivainen sieni.

Firskarsissa olen tehnyt toiviomatkoja ja palannut metsästä sienikori puolillaan keltaista kultaa.
Onneksi löysin tänään tuolle täydelliselle kanttarellille kaveriksi pienempiä, saan niistä huomenna kastikkeen.

Näin elokuussa keräilijä minussa herää. Lapsena samoilin vanhempieni kanssa hillasoilla. Vieläkin muistan miltä näytti se kullankeltainen, mehukas korpihilla auringon paistaessa viistosti, kumisaappaat suopursuissa ja ympärillä hyttyskavereita. Hillat, metsän halutut aarteet, korpihillaa ei malttanut pistää ämpäriin vaan herkullisinta se oli suoraan suuhun heitettynä. Joskus vielä haluan löytää tuon täydellisen hillan.
Keräilijä minussa nauttii mustikoiden väristä vihreää vasten, mehukkaasta marjasta kädessä, varpujen kosketuksesta. Myös tatteillut olen.

Keräilijä minussa on kuullut tarinoita hillasoista, etelän kanttarelleista, tattisadosta. Keräilijä minussa herää elokuussa, silloin kun mansikat on jo pakastettu ja mustat viinimarjat ovat kypsiä. Odotan  omenasatoa ja poimin maahan tippuneet pihalta. Keräilyvietti kukoistaa ja juuri nyt on sen aika.
Metsäkaveri ja minä otamme itsellemme tuon ajan, hetket metsässä ennen kuin lehdet peittävät alleen nuo metsän kullankeltaiset aarteet.

Taisi olla hyvä enne tuo ensimmäinen kaunotar kanttarelli. Huomenna menen mustien torvisienien metsästykseen, tiedän yhden hyvän paikan.

Ihmisenä oleminen

Elokuun aurinkoisia päiviä, vielä...

"Nukuitkos hyvin?"
"Näitkö kauniita unia?"
"Hyvää työpäivää!"

Toivotuksia tänään.

Mitä on arjessa ilmenevä käytännön älykkyys, ihmisenä olemisen taito?
Siihen tarvitsemme "hiljaista" soveltavaa tietoa.
Viisaudeksi voidaan nimittää eettisiin arvoihin perustuvaa, myös toisia huomioon
ottavaa ja vastuullista älykkyyttä. (Sternberg)

Viimeinen heinäkuuta

Kirjasto muistuttaa ystävällisesti eräpäivistä. Tänään maalaan illalla aidan lautoja. Aamulla kuuntelin niin mukavaa rupattelua arkisista asioista. Eikös rupattelu paljasta niin paljon meistä itsestämme. Toisten huomioon ottamista, hyveistä arvokkainta.

"Jokaisena päivänä pitäisi kuulla vähintään yksi kaunis laulu, lukea hyvä runo, nähdä jokin oivallinen maalaus ja jos mahdollista, puhua muutamia järkeviä sanoja."   Goethe

Unikeon päivä

"What we pay the most attention to defines us" Diane Ackerman

Peili joka heijastaa valoa

Mikä on se "sosiaalinen perimä", jota siirrän sukupolvelta toiselle?
Minkälaiset tunnetilat ja reagointitavat?
Minkälaisia malleja ja elämänasennetta siirrän eteenpäin?
Mikä malli periytyy?

Kuulenko jossain kuin peilinä narinaa, nalkutusta, ojentamista, tiuskimista?

Muistanpas tänäänkin, muistutus siitä, että peili heijastaa valoa.
Ilmeet, eleet, energia välittyvät. Eikä se ole ollenkaan yhdentekevää.

Jaakkoko heittää kylmän kiven?

Eilen illalla katsoin erinomaisen elokuvan Einsteinista ja Eddingtonista. Yhteistyöstä mullistuksien aikakautena. "Onko mielesi avoin?" kysyi Eddington.

"Minussa on riittävästi taiteilijaa, jotta uskallan käyttää mielikuvitustani. Tieto on rajallista. Mielikuvitus pitää sisällään koko maailman."

Kiehtovaa ajatella, miten tietty hetki muutti maailmaa kohti suhteellisuusteoriaa.

Eilen puistossa ihailin vinttikoiran juoksua, liikkeen kauneutta, Sissy koira ihmetteli menoa ja yritti pysyä mukana.

Keltainen talo

Keltainen talo hiekkatien varrella, tänään auringonpaisteessa.

Touhu, joka virtaa läpi näiden huoneiden. Leikkihuoneen leikit, jotka jäävät kesken kunnes uudet leikit vievät tilan, verannan ilta-aurinko.

Keittiön alituiset askareet, astiapyyhkeet, tiskiharja, hiutalepussit odottavat yön yli vuoroaan,
muumikupit päällekkäin, suolakuppi lounasaikaan. "Isä on taas unohtanut suolan aamupuurosta".

Kaasuliekki hehkuttaa, liikkuvat tavarat paikasta toiseen. Koirantassu työntää leikkihuoneen oven auki,
kissan kehräys peittoa vasten.

Illalla kutsuvana houkutteleva sänky, iltalukeminen.

Ovenpielen keskusteluja, mikä kohta talossa on kuullut huutoja, minkä tuolin alle villakoirat hakeutuvat.
Missä on talon onnellisin soppi? Entäpä onko tässä talossa surullisen yksinäistä nurkkaa?

Heiluva trapetsi, paukahtava ovi, kulunut korkea kynnys.
Touhu, joka virtaa tämän talon läpi huoneiden.



Talossa on puuroa keitetty, rakastettu ja annettu myös talon elää omilla ehdoillaan,
tuprutella savua piipusta ja aivastella. Unikkojen aivan rauhassa levitellä siemeniään.
Kissantassujen tassutella. Nenäliinoja ja nukkavieruja tyynyliinoja.
Liiteristä halkoja jo rikkinäisellä pärekorilla.
Jatkuvaa lämmön tuottamista ja hakemista.

Talo täynnä tätä elämää ja talon ääniä, keittiön kellon tikitystä.

Lyhyitä hetkiä, yrttiteetä. Lattian maalausta ja ovien rapsutusta.
Ohimeneviä hetkiä, melkein sietämättömän kauniita. 
Vanhan omenapuun meille ensimmäiset kukat, 
kiukunpuuskia ja eripuraa.
Nukahtanut keskelle salin lattiaa kesken leikkien.

Kenelle on varattu paraatipaikka?
Vaihtuvat kirjapinot, vaeltavat lelut, paikoista taistelevat tavarat,
mikä valloittaa pöydän, mikä sohvan, 
hiipiikö koira salaa illalla simpukkatuoliin ja leikkii alakerrassa keisarinnaa.

Tänään talo paistattelee auringonpaisteessa.

Elämänhallintaa

"Elämä on liikkuva kuva, joka kehittyy ja muuttuu koko ajan paeten hallintaamme.
Vaikka haluaisimme pysäyttää jonkin hetken tai palata menneisyyteen, aika työntää
meitä vääjäämättä eteenpäin."    Kim Edwards

Aamuaskartelun tuloksena sain lahjaksi kirjanmerkin - piipunrassista, pampuloista ja paperista.

Ampiainen oli eksynyt työhanskaan. Villiviini yrittää puskea sisälle työhuoneeseen.

Päivän rytmi

Arkiset päivät lipuvat ohitse, lävitse tuttuun rytmiinsä.
Päivä jakautuu osiensa summaan, illalla toivoo, että ennakoitu yhtälö pitää paikkansa.
Aika arjen ankkurina, rutiinit ja rituaalit kävelykeppeinä.
Päivän rytmi lomittuu omiin ajatuksiin, illalla havahtuu tuntien menneen,
tartuinko niihin vai suoritinko päivän joustavaa rytmiliikuntaa,
kumarrellen aikaa ja nöyristellen tehtävälistan edessä.

Muistinko maistaa kahvin aromin, hedelmien mehun?
Annoinko rauhallisen hetken tarttua itseeni?
Luetut kirjoitusten pätkät,
tarkistinko valon määrän, ilman virtauksen.
Hymyilinkö?
Tunsinko yön tuoman virkeyden kehossani?

Keskipäivän kohokohta kello kahdentoista lyönti.
Tulinko vai meninkö?
Tauot ja viivähdykset tasaisen rytmin lomassa.
Ajatuksissa lomailu.
Askareet illan edellä,
valon väheneminen, rytmin hidastuminen.

Meille tärkeät tavut, naurut ja narahdukset.
Muistinko tänäänkin että olen tässä tällaisena,
omillani ja yhteydessä lähellä olijoihin,
olentoihin, rakastettuihin.
Sopivan suuruisena,
keskeneräisenä,
osana päivieni rytmiä,
oman aikani sykliä.

Hyvä aamu

Mistä sen tunnistaa?
Hymyilevät kasvot vieressä herätessä. Unenlämpö kehossa. Virkeä nuorimies valmiina päivään.

Hyvä maitokahvi,
vakiaamiainen,
hiljainen onnellisuuden tunne,
aamun tuttu, rauhallinen rytmi,
juttelua ja hyvää mieltä.
Kävely meren rannalla jo kirkkaassa valossa,
Sissy koiran nurmikkohurmio sinne tänne juosten korvat heiluen ja kasvoilla autuaallinen ilme.

Vettä tomaateille, vilkaisu kukkivaan kesäpihaan.
Näistähän sen tunnistaa hyvän aamun.

Jatkuuhan se hyvään päivään ...

Mukavaa kesäpäivää Sinulle joka täällä pistäydyit.

Juhlakulkue

Konttorikissa Kerttu pyydysti juuri pulskan kärpäsen ikkunalta. Villiviini rehottaa seinustalla.

Me tarvitsemme rutiineja, jotka kiinnittävät meidät arkeen ja erityiseti juhlaan.

Monet tavat ovat meille niin itsestäänselviä, että emme huomaa niiden olemassaloloa. Jotkut tavat tulevat vuosi vuodelta tärkeämmiksi. Miksi aina teen näin, haluanko että kesään kuuluu joka vuosi ne samat tutut asiat, aamurutiinien tutut kaavat, asiat illan edellä. Minkälainen päivä on minulle juhlaa?
Rutiinit ovat useimmiten kulttuurisidonnaisia, koodeja joita noudatamma jopa tiedostamatta.

Rikkautta on päästä kurkistamaan erilaista kulttuuri kuvastoa. Minua kiehtoo hetket, jolloin en oikein ymmärrä miksi asiat tehdään juuri noin. Kun yritän löytää järkeviä selityksiä asioille tietämättä ihan tarkkaan.

Lähdimme kuusivuotiaan kanssa uimarannalle aamupäivällä kevein askelin. Pysähdyimme kuuntelemaan soittokunnan soittoa ja jäljitimme reitin kohti rummutusta. Soittokunta meni rannan lähellä sijaitsevan kirkon luo. Siellä alkaisi pian San Antonion kulkue, joka kulki läpi kaupungin ja ylös San Antonion kirkolle.

Sisällä kirkossa oli valmiina kannettavat pyhimykset. Niihin oli kiinnitetty 5, 10, 20 euron seteleitä. Penkkejä vasten nojasi kantokeppejä ja ihmiset juttelivat iloisesti. Jäimme kirkon ulkopuolelle odottamaan kulkueen lähtöä. Paikalle saapui aina vaan enemmän ihmisiä. Pieniä lapsia, joilla oli eläimiä mukanaan korissa tai pienessä leikkiautossa. Kyyhkyjä, kalkkuna, kaneja... Kaikilla kulkueeseen osallisujilla oli kaulassaan samanlainen pyhimyskoru.

Pyhimyspatsaita oli kahdeksan, Fatimaa kantoivat naiset. Edellä kulki pieni kauniisti puettu tyttö, joka heitti ruusun terälehtiä kadulle. Viimeisenä kävelivät nuori poika ja tyttö käsi kädessä. Perinteisiin asuihin pukeutuneet naiset kantoivat kuivattua kalaa verkon päällä. Koreissa oli ruokaa ja juomaa.  Pappi käveli katoksen alla koko matkan. Vastapäätä meitä ollut vanhempi nainen polvistui maahan papin kävellessä ohitse. Kuusivuotiaskin katseli ihmeissään tapahtumaa.  Kuulin, että eläimet tuotiin siunattavaksi ja sen jälkeen ne myytiin huutokaupalla kirkon avustamiseksi.

Vaikuttava juhlakulkue pyhän Antonion kunniaksi.

Hiljainen hetki

Aamun raikkaus, vasta noussut aurinko. Uuteen päivään heräävä kylä. Melkein tyhjät kapeat, valkeat kadut. Hyvin nukutun yön jälkeinen virkeys.

Nousen metsän halki johtavia portaita ylös rinnettä. Vastaan tulee kulkukoira, jota tervehdin kunnioittavasti. Bom dia tervehdin jokaista vastaantulijaa. Oikopolku metsän halki johtaa yhdelle Nazaren kukkuloista San Antonion kirkon luo. Ennen San Antonion juhlaa aamulla menen sisään vaatimattomaan kirkkoon ja istahdan hetken.  Kirkon edustalla on polku kukan terälehdistä.

Kävelen läpi suuren hautausmaan. Voiko kauniimpaa paikkaa ollakaan, kaukana oikealla siintää sinisen hohteinen meri. Hautausmaalla hiljennyn ja katselen hautakiviä, joissa on valokuvia jopa vuosisadan alusta. Kuvia kalastajista ja heidän vaimoistaan, tummanpuhuvia ankaran näköisiä, kirkkaassa aamun auringossa.
Pysähdyn yhden haudan kohdalla, kaunis hautakivi, värikuva naisesta, takana siintää meri, voiko kauniimpaa paikkaa ollakaan. Hiljennyn hetkeksi elämän edessä.

Seuraavana aamuna tullessani samaan paikkaan, näen kuinka bussista nousee joukko mustiin pukeutuneita vanhoja naisia. He menevät ryhmässä jutellen hautausmaalle.
Hautausmaalla on myös pieniä kappeleita, sukuhautoja, joissa arkku on peitetty pitsipeitolla.
Menneisyys on läsnä tässä päivässä. Voin kuvitella, miten ankarat olosuhteet ovat tuoneet kuoleman lähelle.  Kaunis hautausmaa saa elämän rajallisuuden todelliseksi. Kurkistaa pintaa syvemmälle hiljaiseen hetkeen.

Puhaltakoon suotuinen tuuli

Yksin taivaankannen alla mutkittelee polku, jolla astelen
Arvid Mörne

Tule istahda viereeni,
nojataan kevyesti käsivarsiin ja
ammennetaan yhdessä
silkkaa iloa siitä,
että olemme
täällä
hiekan, tuulen ja auringosäteiden
ympäröiminä.

Paljas iho tuntee ilman
lämpimän kosketuksen.
Iho vapaana vaatteiden vankilasta.
Iholla lähellä itseä
tuulen, kosteuden, kirkkauden,
hiekan, vapauden kosketus.

Hiukset, huulet, varpaat
kosketuksessa ohipuhaltavaan ilmavirtaan.
Varpaat vapaudesta huumaantuneina.

Istutaan ja nojataan kevyesti käsivarsiin.
Ollaan hetki kesän kainalossa.

Matkamuisto

Aamulla kalastajakylässä vastaani kävelee vanha mustiin pukeutunut mies ja sanoo Bom dia.

Bom dia, miten kaunis päivä.

Miehen ahavoituneet kasvot hymyilevät. Tuulelle tutut.

Hänen päässä on musta kalastajien päähine.

Sellaisen haluan itselleni ja hymyilevät kasvot aamupäivällä.

Nyt minulla on tulevaa talvea varten musta Nazaren kalastajahattu, muistanhan hymyn.

Löysin hatun ainoasta paikasta, missä sitä myytiin, kangaskaupasta.




Uteliaana tapani mukaan kyselin kaduilla vastaan tulevista puvuista.
Naiset ovat pukeutuneet perinteisiin vaatteisiin - seitsämään hameeseen.
Mäenrinteillä vastaan kävelevät hoikat sääret lyhyessä juuri polven korkeudelle
ulottuvissa laskostetuissa hameissa, huivi päässä, vanhemmat naiset,
kirjailtu esiliina edessä.




Elävien myyttien, legendojen ja traditioiden kylässä naiset ovat aina pitäneet
useampia hameita päällekkäin.

Sateenkaaren seitsämän väriä, viikon seitsämän päivää, kukaan ei kuitenkaan tiedä
seitsämän hameen alkuperää. Yksi kauneimmistä tarinoista on se, kuinka naiset
käyttivät hameitaan laskiessaan aaltoja. He tiesivät, että seitsämännen aallon jälkeen
meri tyyntyy ja veneet pystyvät rantautumaan turvallisesti. Naiset laskivat hameitaan,
kuin rukousnauhaa.

Useiden hameiden käyttö kuvasti elämäntapaa, naiset viettivät aikaa rannalla odottaen
miestä tai poikia palaavaksi ja hame suojasi sekä kylmyydeltä että tuulelta. Myös vieraiden
katseilta.

Seitsämän hametta - kapea vyötärö ja leveä lantio.
Eri väriset hameet, eri mallit, eri materiaalit.
Ensimmäinen  kerros on oltava valkea, pitsireunuksella.
Toiset hameet flanellia, koristekirjailtuja. Kirjailtu esiliina kruunaa asun, takana suuri rusetti.
Värikäs, pitsihihainen pusero, huivi ja juhlissa musta hattu, tumma viitta.
Juhla-asussa on seitsämän hametta, arkena riittää neljä, puuvillainen esiliina, takana suuri rusetti.
Lesket ovat pukeutuneet mustaan, musta suuri huivi harteilla, elämä ilman pitsejä.
Karnevaaleissa pukeudutaan juhla-asuun.


Kävimme kylän vanhimmassa kangaskaupassa. 1900-luvun alusta on kaupassa myyty
laadukkaita villakankaita, huiveja. Se on erikoistunut perinteisten asujen valmistamiseen.
Liikkeestä saa tilattua mittojen mukaan, kirjaillut esiliinat, hameet, puserot. Valmiita
vaatteita ei ole myynnissä, naiset joko valmistavat ne itse tai tilaavat tästä liikkeestä.
Villahuivit, jotka ovat arkisinkin käytössä, ovat vanhojen perinteisten mallien mukaan
tehtyjä. Materiaali on korkeatasoista villaa ja puuvillaa. Ostan itselleni pari huivia
talven tuiskuja ajatellen.

Ota minua kädestä

Ota minua kädestä.

Onko arvokkaampaa kuin kulkea käsi kädessä kuusivuotiaan kanssa.

Kohti uusia kaupunkeja,

avata kahvilan ovia,

vaeltaa vedenrajaa pitkin,

ylös mäen rinteitä,

ohi kiitävien hetkien,

edetä käsi kädessä,

onko sen arvokkaampaa.

Kaikken parasta on liikkua yhdessä,

käsi kädessä kohti.

Kuljen auringolla

Kuljen auringolla, seison auringolla,

en mistään tiedä muusta kuin auringosta.

Edith Södergran. "Olemisen riemu"

Muistoja

Kotona keltaisessa talossa etupihalla Nömmen torilta ostettu ruusu kukkii. Kesäsade ropisee ja Peppi on kuivumassa pyykkinarulla katoksen alla.

Portugalin matka on muisto, johon palaan.

Muistot, joita kerään ja jotka säilön sydämessäni.

Muistot, jotka ovat osa minua, elettyä elämää.

Mitä olisin ihmisenä ilman muistojani.

"Elämäni muistot vaativat tilaa riippumatta siitä, milloin asiat ovat tapahtuneet tai kuinka paljon aikaa ne ovat vieneet. Välähdyksenomaiset hetkien muistot vievät melkein kaiken tilan, kun taas vuosien mittaista ajanjaksoista ei ole jäänyt jälkeäkään." "Minä pelkään, että kadotan muistot kaikkein arvokkaimmasta ajasta koko elämässäni." - Linda Olssonin kirjoittamasta erinomaisesta kirjasta Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.

Arvokasta aikaa olivat erityisesti Nazaren kylässä vietetyt päivät. Ne tahtoisin säilyttää onnen katalysaattorina elämässäni. Tuulen, meren ja ihmiset ja maiseman joka avautui edessäni.

Menneisyydestä meidät erottaa vain ohut kaistale aikaa.

Kuin verho tuulessa. Aika ajoin sen läpi voi nähdä ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia yhtä selvästi kuin ohikiitävät hetket.

Nazaren kylässä on läsnä menneisyyden todellisuus. Kalastajat kuivaamassa turskaa rannalla auringonpaahteessa. Naiset perinteisissä puvuissaan, pienille kujille nostetut grillit, joissa kala kypsyy. Meren läsnäolo, ahavoituneet kasvot, rikkaus.

Nuo ohikiitävät hetket ja muistot tänä sadepäivänä.

On olemassa erilainen menneisyyden verhoama todellisuus, verho jonka raosta pääsin kurkistamaan ja se tekee omasta maailmastani rikkaamman.

Päivät

Tunnemme itsemme onnekkaiksi. Nautimme tästä kaikesta Nazaressa, kalastajakylässä.

Löydämme täydellisen kaakeleilla päällystetyn talon. Yläkerran, josta näkee vastakkaiselle kukkulalle ja merelle.

Näköala - avara, aaltojen valkoinen harja.

Näköala - korkealle kukkulalle

Näköala - omaan elämään

Horisontti - olemiseen

Joskus päivät ovat täynnä toivoa - keskipäivään mennessä auringon säteitä.

Raikastava tuuli - hiussuortuvat tuulen viedä.

Kävely - meren rannalla pehmeässä hiekassa, ylöspäin kohti kukkulan lakea.

Joskus päivät ovat täynnä toivoa.

Sydän täynnä tätä kaikkea.

Kohti idylliä

Peniche oli kaunis varmaankin surffailijoiden paratiisi. Me tahdoimme kuitenkin vielä kurkistaa seuraavan mutkan taakse ja jatkoimme matkaa kohti Nazaren kalastajakylää, kohti pohjoista. Olimme kuulleet Lissabonissa, että kylä olisi kaunis. Muuta emme sitten tiennetkään.

Yksi matkustamisen kohokohdista on löytää ja yllättyä aina uudelleen. Ihastua ja jopa rakastua paikkoihin ja ohimeneviin hetkiin. Antaa itsensä tulla yllätetyksi.

Menimme taas bussilla ja kun saavuimme perille ei paikka vaikuttanut kummoiselta. Meri toki oli lähellä. Vedimme matkalaukkujamme ja menimme majapaikkaan mäen laidalla. Lissabonin tapaan Nazarekin on kukkuloiden kaupunki.

Jo matkalla yllätyimme. Merenranta lähellä, tohinaa ja touhua kaikkialla. Auringonpaistetta ja idylliä heti kättelyssä. Tänne jäisimme pitemmäksi aikaa...

Mercado - kauppahalli

Yksi vakiokohteitamme Etelä-Euroopassa matkaillessamme on kauppahallit. Kauppahallin tunnelmaa ei voita mikään. Kierrämme eri osastot, ihailemme kalatiskiä, hedelmiä, vihanneksia...

Penichessä kauppahalli oli keskellä kaupunkia, suuri ja avara. Herkuttelimme kirsikoilla ja nektariineilla. Mieli teki jo hankkia itse ruokaa ja valmistaa sitä. Tarjolla oli miekkaliljoja, yrttejä, vuohenjuustoa, leipää. Pienet tuottajat möivät omia tuotteitaan. Hinnat kauppahallissa ovat edullisempia kuin kaupoissa ja ihmiset käyvät säännöllisesti siellä ostoksilla. 

 

Kauppahallin runsaus ja värien kirjo on osa arjen kauneutta täälläpäin. Se poikkeaa olennaisesti markettien siisteistä tavarahyllyistä, steriilistä ja kylmästä, tehoilmapiiristä joka marketeissä vallitsee. 

Suomessa on niin paljon puhetta lähiruuasta ja terveellisestä ruokavaliosta, mutta missä ovat kauppahallit.

Mitä etsimme?

Tietysti sitä juuri oikeata ruokapaikkaa, sitä oikeata rantaa, sitä oikeata tunnelmaa. Peniche tarjoaa meille juuri oikeanlaista erilaisuutta. Perinteisen suomalaisen kulttuurisen koodin mukaisesti mekin haemme sitä aitoa ja ainutkertaista. Sitä me täällä löydämme ja se saa meidät hyvälle matkamielelle.

Niilo pienin ja innokkain matkamiehistä ostaa itselleen haavin kalastusta varten. Ranta sukunimensä mukaisesti hän rakastaa rannalla touhuamista. Eksyy siellä ehkä unelmiinsa.

Minun salaisia intohimojani on juuri sen oikean ja sopivan ruokapaikan metsästys, päivittäin. Paikallinen maukas ruoka riittää. Edullinen gourmet ruoka on se juttu.

Penichessä sunnuntaina syödään usein ulkona. Kiertelimme ja kaartelimme, osuisimmeko oikeaan. Hinnat ovat samansuuntaisia, makupuolella löytyy varmaankin eroja. Kalaa, kalaa ja kalaa. Sitähän täällä syödään. Aikamme tutkailtuamme päädyimme Sardinas ravintolaan ja söimme sardiineja. Tähänastisen matkamme parhaita. Mehukkaita, grillattuja herkullisuuksia. Hyvää viiniä ja jälkiruokana viereisen naisseurueen tunteikasta Fado laulua.

Strategiani ruokapaikan hakemisessa on sinnikkyys ja tarkka tuntoaisti. Yksinäisiä ja surullisen näköisiä kuppiloita tulee välttää. Paikalliset ihmiset, melu, tohina ja se jokin ovat melko varmoja merkkejä mahdollisista makunautinnoista. Talon viini kertoo paljon... Hyvä ruoka ja viini saa matkailijan hymyilemään.

Toinen käyttämäni strategia on kysellä kahviloista, kauppahalleista, kaupoista ravintoloita, joissa syö hyvin ja edullisesti. Matkabudjettimme on mitoitettu kohtuuhintaiseen herkutteluun. Niinpä myös Penichessä löysimme hiukkasen syrjässä olevan marisco - merenelävä ravintolan, jossa herkuttelimme simpukoilla ja kalalla. Naapuripöydän ranskalaiset söivät ensin Percebes äyriäisiä ja sitten taskurapuja. Percebes on suomeksi hanhenkaula. Sitä sanotaan maailman perhaimmaksi äyriäiseksi. Hanhenkaula kasvaa kivikossa mm. Penichen rannikolla ja kalastajat ovat erikoistuneet juuri tämän äyriäisen hankkimiseen. Nousuvesi vaikeuttaa niiden kalastamista ja työ on aikamoisen vaarallista. Paikan omistaja antoi Riston maistaa äyriäisiä ja kertoi niiden olevan maailman parhaita. Niitä viedään erityisesti Espanjaan, jossa niiden arvostus on suurta.

Penichessä yksi parhaista hetkistä olivat aamuhetket kulmakahvilassa. Konditoriassa asiakkaina olivat pääosin naiset. He joivat kahvinsa ja söivät sämpylänsä joka aamu kuulumisia vaihtaen. Mekin nautimme kahvin ja täytetyn sämpylän edullisesti ja viihtyisästi. Ollapa tällainen kahvila meidänkin lähitienoilla.

Kalastatajakylää etsimässä

Setubalissa emme kuitenkaan löytäneet hakemaamme unelmarantaa. Toki Troian ranta lauttamatkan päässä niemennokassa oli täydellisen kaunis, mutta menevä on ihmisen mieli ja jatkoimme matkaa kohti pohjoista.

Olimme kyselleet eri ihmisiltä missä kannattaisi käydä ja minne mennä. Setubalin turisti-infon viehättävä nainen kertoi, että Penichen kaupunki on hänen mielestään paras paikka tässä lähitienoolla. Joten sinne katsastamaan. Hyppäsimme bussiin, ohitimme Lissabonin ja todella pääkaupunki on kukkuloiden kaupunki.

Penichessä alkajaiseksi etsimme yöpaikkaa. Melkein menimme mukavan näköiseen majataloon, mutta majatalon pitäjä olisi halunnut viikon pysähdystä ja sehän on meille liian pitkä aika. Joten palasimme keskusaukiolle, jossa meitä odotti majapaikkaa tarjoavat mummot. Maria mummo vei katsomaan omaa apartementosta ja sinne päädyimme. Kaksi huonetta yläkerrassa. 25 € yö. Varsin sopiva matkan tässä vaiheessa. Fatiman pyhimyksen patsas tervehti mahonkipöydällä. Huoneet oli kalustettu tummilla, puisilla huonekaluilla. Viihdyimme peräti 5 yötä paikallaan rantakaupunkia ihmetellen.

Peniche on surffareiden suosiossa, koska rannan aallot ovat niin voimakkaita. Ilma oli lämmintä ja tuulista. Aurinko paahtavan polttavaa. Rannat olivat upeat, villit ja arvaamattomat. Surfasimme ranta-aallokossa leikisti ja katselimme miten mustiin sukelluspukuihin pukeutuneet miehet sukelsivat aaltoihin. Tämä on oikea merenranta. Ei pienten lepotuolien ja auringonvarjojen pilkuttama turisti hoitola.

Pidän

Mistä pidän …

Meren taiasta, 

merituulesta, 

vaaleasta rantahiekasta, 

siitä miltä aurinkotuuli tuntuu iholla.

Portugalilaisten ystävällisistä, yllättävistäkin hymyistä.

Kohteliaisuudesta, joka ihan hämmentää.

Portugalilaisten joustavuudesta.

Meren läsnäolosta kaikkialla, 

kalastajista,

meren ahavoittamista kasvoista,

kalaruoan arvostuksesta.

Vanhojen naisten mustista, kiedottavista esiliinoista.

Toisten huomioon ottamisesta.

Naisten paksuista tummista hiuksista. 

Miesten tummasta olemuksesta..

Taas kerran erilaisuuden huomaamisesta.

Kukista, joita on kaikkialla.

Jokaisen näkemäni kaupungin erilainen tunnelma. 

Lähtiessä jo kaipaan koettua. Muistanko tämän?

Itsestä ohikulkijana. 

Voin vain katsella ja antaa aistimuksien virrata. 

Minun ei tarvitsekaan

ottaa kantaa tai osallistua. 

Voin vain olla ja ihmetellä. 

Hakea asioita, jotka kiinnostavat.

Minulle annetaan siihen tila ja oma

rauha.

Kunhan vain maltan.

Lämmöstä, valosta ja tuulesta ihollani. 

Azeitao

Retki lähellä sijaitsevaan Azeitaoon. Vierailemme ranskalaisturistien kanssa vanhalla viinitilalla, maistelemme paikalisia leivonnaisia, syömme herkullisen lounaan. Täydellinen päiväretki.

4.-5.6. Minne mennään

Kylläpäs on haastavaa valita seuraava kohde ihastuttavan Lissabonin jälkeen. Minne nenämme suuntaamme - etelään vai pohjoiseen. Katson nettiä, kyselen turisti-infosta. Päätös syntyy kohde on Setubal. Emme halua matkata pitkälle. 50 km päässä, bussilla mennen. Löydämme viihtyisän hotellin keskustasta ja tutustumme merenrantakaupunkiin.

Setubal on kalastuksen keskus ja sen huomaa kaikkialla. Kalaravintoloita on vieri vieressä. Valitsemme Tres 15 dias ravintolan. Viehättävän ulkoterassi. Ihanaa ruokaa, ystävällinen palvelu. Voiko parempaa toivoa.

Iltapäivällä menemme lautalla Troian niemeen. Ensi kertaa Atlantin rannalla. Rannat pehmeää valkoista hiekkaa ja meri, meri. Hyppäämme kylmään veteen ja talviturkki on heitetty. Rantakahvilassa reaggee musiikkia, aurinkoa ja hymyä. Tämä hetki tässä.

Rantaan johtaa kaunis  polku, puusilta.
Ranta on täydellinen.
Auringon kirkkaus kyllä vielä hämmentää.

3.6. Sunnuntai

Aamulla liikenteeseen. Kohti Unescon kohdetta, luostaria. Kuumuus lähentelee 30 astetta, aurinko porottaa kuumasti heijastuen kivettyjen katujen pinnasta. Kuljemme Tejo joen vartta. Leveä joki ja joen yli kulkevat pitkät sillat. Luostariin on pitkä jono ja päätämme mennä katsomaan puistossa olevia antiikkimarkkinoita. Ihailen kauniita koruja ja vanhoja laattoja. Mielenkiintoisia vanhoja esineitä.

Iltapäiväksi menemme Freeportin Outlet ostoskeskukseen ja löydämme lenkkikengät ja muuta kesäistä ja tarpeellista. Hinnat on selkästi halvempia ja keskus on todella iso. Custo, Carolina Herrera, Desigual ja muita tunnettuja merkkejä löytyy kohtuuhintaan.

Monipuolinen, leppoisa sunnuntai kuumuudessa.

Lissabonin lauantai 2.6.

Oppaita selailtuani lähdemme hakemaan antiikkimarkkinoita. Yhteen Lissabonin vanhimmista kauppahalleista. Hyppäämme bussiin, jäämme pois oikeassa kohtaa ja löydämme viehättävän kaupungiosan ja kauppahallin. Vanhoja tavaroitakin löytyy, melkein hankimme kaksi vanhaa taulua.

Lähipuisto on täynnä ihmisiä ja Niilo testaa leikkipuiston. Herkuttelemme aamupäiväkahvit lähikahvilassa. Kahvila on täynnä viikonlopun kahvittelijoista. Yksi upeimmista kahviloista täälläpäin.
Minä niin pidän ihmisten tavasta lukea lehteä ja nauttia viikonloppuna kahvilassa istumisesta. Siinä on rentoa tunnelmaa.

Hyppäämme takaisin bussiin ja vaihdamme natisevaan ratikkaan. Ratikalla kiipeämme ylös kukkulalle Alfamaa kohti. Ratikka mahtuu juuri ja juuri kapeita katuja pitkin, parkkeerattujen autojen välistä puikkelehtimaan kohti kukkulan korkeuksia. Kuskilla ei varmaan ole hermoja lainkaan. Jäämme pois kukkulan laella ja ihailemme alhaalla avautuvaa maisemaa. Antiikkimarkkinoita ei löydy, mutta alas laskeutuessa kuulemme Fadoa laulettavan ravintolan terassilla. Istahdamme kahvilaan ja maistelemme raikasta vinho verdeä ja paikallista juustoa.

Kävelyä ja kävelyä, katselua ja kesäpäivästä nautiskelua.

Ahmien

Kannattaisikohan joskus rauhallisesti totutellen tutustua uuteen kulttuuriin ja kaupunkiin. No me aloitamme matkamme taas ahmien. Ikään kuin täyttäisimme näkemisen ja kokemisen tyhjiötä. Haluan mennä vielä kulman taakse kurkistaa vielä tuonne, eteenpäin sanovat nälkäiset jalat. Ja näin taivallamme. Kiipeämme vanhan kaupungin laelle näköalapaikalle ihailemaan tiilikattoja ja kukkuloiden riviä.

Pistäydymme yhteen sadoista kahviloista. Vanhaan ja hiukkasen kuluneeseen, mutta niin kauniiseen. Vanhempi mies rahastaa oven suussa ja touhukkaat naiset leipovat sämpylöitä ja  pullia. Kylläpäs Lissabonin pulla maistuu ja kahvi on hyvää. Kuljemme kapeita kujia pitkin, ravintoloita, uusia ja vanhoja rivistössä. Haluaisin kokeilla niitä kaikkia.

Tarkan harkinnan jälkeen päädymme Casa do India nimiseen ravintolaan, joka on täynnä paikallisia ruokailijoita. Tilaamme grillattua kanaa ja kalaa, talon viiniä ja kyllä maistui. Lounaan jälkeen laskeudumma vanhasta kaupungista alas Tejo joen rannalle ja menemme akvaarioon. Ihastelemaan merihevosia ja kiikarisilmäistä rauskua. Irvihammas hai pyörii ympyrää ja tekee olemuksellaan vaikutuksen myös meihin. Illalla väsyneinä palaamme majapaikkaan. Täynnä virikkeitä, nähtyä ja maistettua. Tyytyväisinä.

Joskus sitten toisen kerran rauhallisesti ja hitaasti totutellen.

Ensimmäinen päivä Lissabonissa

Aamulenkillä nousen kukkulan laelle. Lissabon on kukkuloiden kaunis kaupunki. Vanha pariskunta kastelee aamuvarhaisella puutarhaansa, kauniilla paikalla kukkulan laella. Kävelen karttaa seuraillen, kauniita vanhoja rakennuksia ihaillen, ohitan kirkon ja laskeudun alas portaita. Tummahipiäinen tyttö katselee parvekkeelta alas. Tietääköhän hän miten uskomattoman kauniissa paikassa hän asuu. Miltähän tuntuisi herätä ja avata tuon parvekkeen ovi aamuisin, katsella herävää Lissabonia.

Aamiaisella tyylikkäitä ranskalaisturisteja. Päätämme jäädä samaan yöpaikkaan muutamaksi päiväksi, jotta kaikki sujuisi helpommin. Noa Goa hostelli sijaitsee hyvällä paikalla ihan keskustassa ja meillä on tilava huone. Ostamme Niilolle kesäsandaalit ja auringon lämpö hämmentää. Kävelemme Lissabonin keskustassa uutta kaupunkia tunnustellen ja syömme ensimmäisen kalalounaan.

Kävellen kaupungin kokee parhaimmin. Jotain tuttua ja paljon uutta. Värikäs katunäkymä, ihmisiä. Tämä on ehkä sitä parasta. Kaduilla riittää erirotuisia ihmisiä ihmeteltäväksi. Mustat miehet istuvat suuren puun alla varjossa. Naiset ovat pukeutuneet värikkäisiin kankaisiin. Raitiovaunut kolistelevat hitaasti kapeilla kaduilla. Piipahdamme Cafe Brasileirossa herkullisella hedelmäjuomalla. Kahvila on täynnä, ihmiset juovat kahvia ja herkuttelevat pienillä leivoksilla. Hintataso on edullinen.

Päivän tutkailtuamme nukahdamme jo hiukan Lissaboniin ihastuneina. Olemme yllättyneitä kaupungin leppoisasta ilmapiiristä.

Matkalla

Lähtörutiinit suoritettu, aikainen lähtö, muutama tunti unta ja sitten kohti Lissabonia.

Frankfurtin lentokentällä ihmettelimme ihmismassoja ja lentokoneiden määrää. 

Kuten joka matkalla haemme "matkarutiineita". Joko syödään, miten toimitaan, minne mennään. Miten matkailu omassa ryhmässä sujuu.

Taas kerran huomaan, miten haastavaa irrottautuminen on. 

Arjen rutiinit vievät mukanaan ja mitä intesiivisemmin niitä hoitaa, sitä hurjemmin mieli kiinnittyy arjen askareisiin. Usein matkalle lähtiessä olen niin rasittunut, että se tunne seuraa vielä lentokoneessa ja useamman päivän matkaseurana. Olosuhteet muuttuvat, mutta omat tuntemukset muuttuvat vasta viiveellä.

 

Irti päästäminen ja siirtyminen tähän hetkeen kokemaan ja näkemään asioita – siinä tämän matkan teema.

Lissabonin kentällä etelän pehmeä lämpö on vastassa. 

Miten parhaiten kuvailisin pohjoisen kesää – voimakas ja heleä. 

Täällä Atlantin rannikolla, kesä on pehmeä ja runsas.

Lentokentältä bussilla majapaikkaan ja iltapalalle lähikorttelin Nicola kuppilaan. 

Maistuva keitto ja omeletti hyvän kahvin siivittämänä. 

Sitten unten maille.

Prosesseja

"Onnellisuus on prosessi, jossa päivittäiset tulkintamme asioista määräävät paljolti tunnetilojamme.
Kyky tulkita useimmat tapahtumat positiivisessa valossa on tärkeä taito." (Diener, Biswar-Diener, 2008:19)

Tätä onnellisuus prosessia lähdemme taas tutkailemaan muutaman päivän päästä kun astumme Lissaboniin vievään koneeseen. Haaste on otettu vastaan ja hiukan jännittää. Onkohan taito tallella.

Kotosalla kesä on niin vahvasti läsnä, hengittäen hyvää. Vihreys kaikkialla, luonto hymyilee ja minä katselen sitä myhäillen.

Kesä, kesä

Nyt on ilmassa kesän tuntua. Tuntuu kuin olisi herännyt talviunesta hiukkasen kohmeessa. Lämpö ihan ihmetyttää.

Pihalla kirsikkapuu kukkii. Olen työntänyt sormeni multaan ja ihastellut kasvien voimaa. Vihreää lehteä joka paikassa, ruusut, jasmike, ruohosipuli. Rikkaruohotkin ovat löytäneet hyvän mullan missä kasvaa.

Viikon päästä olemme lentokoneessa matkalla Lissaboniin. Slow travel seikkailut jatkuvat tämän vuoden osalta, vietämme lomaa Portugalissa. Ilman tarkempaa suunnitelmaa - suurkaupunkia ja rantalomaa.

Kesä Terveluloa!

Kestävää kehitystä

Viime päivinä olen siivonnut tavaraa, laittanut vaatteita pahvilaatikoihin, vienyt kierrätykseen, lajitellut ja ihmetellyt. Mistä tätä tavaraa on siunaantunut. Sodanjälkeinen sukupolvi säilöi ja säilytti kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Pullonkorkit, laatikoiden kannet, kuminauhat.  Minä olen geeniperimänä saanut tämän säilyttämisen vahvan vietin. On remonttivaatteita, sitten joskus tavaroita, vielä hyviä vain hiukan rikki menneitä astioita, korvattomia kuppeja. Tendenssi on kuluttaa kaikki ihan loppuun. Jäähyväiset hyville vanhoille kengille ovat haikeat.

Silloin kun säilyttää, vaikkei uutta hankikaan, tavaraa kertyy ja kertyy. Samaan aikaan mietin, miten toisella puolella tavarasta on oikeasti pulaa. Asuessani Nicaraguassa vuoden näin perheitä, jotka eivät omistaneet mitään, muovituoli siinä se. Kenkiä ei ollut, muovisandaalit ympäri vuoden. Risaiset vaatteet ja hakaneuloilla kursitut hameet. Miten saisin tämän tavaranpaljouden heitettyä sinne, missä sillä olisi todellista käyttöä.  Tätä tänään pohdin.

Onnellisuuden merkkipaaluja

Barbara Fredrickson erottelee kymmenen eri tunnetilaa, joita hän pitää onnellisuuden ilmenemismuotoina:

Ilo, kiitollisuus, mielentyyneys, kiinnostus, toiveikkuus, ylpeys, huvittuneisuus, inspiraatio, kunnioitus, rakkaus.

Oma listani voisi tänään olla seuraava

Ilo                       nauru, jonka kuulee omana äänenään

kiitollisuus           kokemukset, jotka ovat jo olleet

mielentyyneys     rauha, joka asustaa sisälläni

kiinnostus            yhä uudelleen heräävä

toiveikkuus          kantava voima suhteessa tulevaan

ylpeys                  siitä mitä on elämässään saavuttanut, elämän etappeja

huvittuneisuus     onneksi moni asia huvittaa, naurattaa

inspiraatio           odottamisen arvoinen, yllättäen täällä

kunnioitus           elämään, elämänvoimaan

rakkaus               kuinka suurta se voikaan olla

Puu

Ei muuta kuin tulemistaan tulla puuksi.
Tehdä sovinto mullan kanssa. Multa: iäti sama.
Kivet samat
Ja sora.
Ainaiseksi nauliintuneena tähän: liikkumattomuuteen
liikkua puun suuntaan:
syvemmälle.

Voiko puusta joka rakastaa myrskyä tulla myrsky?
Puu ei voi kuin nostaa latvansa tuiverrukseen.
Näyt värisyttävät ytimeen asti
huudot hehkuttavat ytimeen asti
puu nauliutuneena humiseva
puuksi syntynyt
pusertaa kaipuunsa sisään
puun muotoon.

Syvävarjoinen kasvaa leveämmäksi.
Leveänä pylväs menee maahan ja huimauksetta pilveä päin
laulaa lehtisydämensä suuremmaksi
kaiken kulkevaisen levähdyspaikka
lintujen ja siementen turva
alati liikkeessä
sisintä syytään myöten.

Ei muuta kuin tulemistaan tulla puuksi.

Solveig von Schoulz

Pihan omenapuussa on nuppuja...

Onnellisuus muistoja

Istuimme tutun kahvipöydän ääressä, tarjolla pullaa ja toscapalaa, sokeriastia ja kermanekka, pyhäkupit.

Vanhempani muistelivat.
- Muistatkos Eeva miten sinusta tuli minun akka?
- Muistan.
- Oltiin Norjassa tunturin laella ja sinne kävellä löntysti, keinuvilla askelilla lyhyt lappalaismies.
  Se kysyi minulta - "Onko tuo sinun akka?"
- Kysy siltä, onko se minun akka, vastasin.
Lappalainen käveli Eevan luo ja kysyi: "Oletko sinä tuon akka?"
- Olen, vastasi Eeva.

Mies jatkoi matkaansa. Siitä alkoi yhteinen taival.
Sen jälkeen tehtiin nuotio ja keitettiin kahvit. Sitten vein sinut juna-asemalle.

Yhteinen taival, joka on jatkunut yli 50 vuotta. Onnellisuuden muisto.

Jäälautat

Viime aikoina olen lukenut kirjoja onnellisuudesta. Jo kirjojen lukeminen laittaa miettimään olisiko syytä mennä ajoittain onnellisuuden kouluun.

Muistelemalla positiivisia tapahtumia menneisyydestä voimme lisätä onnellisuuttamme (Diener 2008).
Keräämällä vahvoja muistikuvia onnistumisista niiden tapahtuessa, kiinnittää huomioita tilanteiden yksityiskohtiin ja painaa mieleensä vahvoja muistikuvia, mikä tekee niiden muistelemisesta ja niistä nauttimisesta helpompaa myöhemmin.

Eilen hätkähdin kevään muistoja.
Ylitin polkupyörällä tuttua siltaa.
Kemijoessa jäälautat ovat lähteneet liikkeelle, varma kevään merkki.
Liikkuvat jäälautat tummassa, kylmässä vedessä, sitä ihaillessa syvä liikutuksen tunne.
Ihastuttava muisto.
Häikäisevän kirkas kevään valo koko päivän.
Tämän valoisuuden muistan.
Muisto tekee hyvää talven tainnuttamalle sielulleni.

Kevään juhla

Tänä vuonna ihastuttava Muumi ilmapallo,

serpentiiniä,

taikuriesitys,

pyörivä viihterä, jossa on varsi ja se näyttää kukkaselta,

vappuhuiska,

onnistunut sima,

itsepaistetut munkit.

Kohta pyöräajelu peruukit päässä.

Onko tämän mukavampaa.

Toukokuu kohta

Raparperi on jo kasvun kohinassa. Vihreä kurkistaa pihassa. Aurinko ja lämpö hiukan hämmentävät pitkän talven jälkeen.

Riemu elää, riemu hengittää, riemu olla olemassa.

Edith Södergran

Keväinen torstai

"Tänä aamuna heräsin juuri ennen auringonnousua. Maa lepäsi vielä tummana yön sylissä, mutta taiva vaaleni jo, aukeni pyyhkäisy pyyhkäisyltä, joka sipaisulla suuremmaksi ultramariininsiniseksi avaruudeksi. Avasin ikkunan: sisään syöksyi yönraikas ilma, suon tuoksu, linnunlaulu kuin sävelten tilkkutäkki. Aistin kevään." Hanna Tuuri

Voisiko tuota paremmin kuvata.

Tekemisen taito

Luen parhaillaan Jaana Venkulan hyvää kirjaa Tekemisen taito (2005).

Olen myös tänään silittänyt. Arki on täynnä asioita, jotka hankaloittavat tekemistä. Valitsen myös tietoisesti väärin ja perustelen valintaa sitten kaikin keinoin.

Sain silitysraudan aikoja sitten, halvan eikä se toimi hyvin. Johto kiertyy mutkalle eikä rauta silitä hyvin. Laite susi jo syntyessään. Silti olen käyttänyt sitä sinnikkäästi pitkän aikaa enkä ole ostanut uutta. Perusteena ei niinkään ole hiilijalanjälki tai kestävän kulutuksen ideologia, pikemminkin silkka laiskuus ja asioiden lykkääminen, ajatuksella kyllähän tämä tästä.

Kuitenkin joka kerta silittäessä harmittaa. Sama strategia toimii monilla muillakin elämän alueilla. Jokin vaan ei toimi, sen jopa tunnustaa, mutta ei tee mitään asian hyväksi. Tavat ja tottumukset ovat sitkeitä. Täysin järjenvastaista toimintaa, mutta niin totta. Monia, pieniä, käytönnön asioita, jotka vain ovat jääneet tekemättä. Pieniä käytännön hankaluuksia.

Huomenna ostan sen uuden silitysraudan ja menen hammaslääkäriin. Sitten onkin silityslaudan tuunauksen vuoro.

Valon talossa

"Tässä on opittu ymmärtämään koko elämän keskeneräisyys. Talon remontti on elämän vertauskuva, metafora. Tässä yhdistyy kaikki, sekä työ että elämä."

Tässä ote Kotiliedessä olleesta artikkelista, mukavia kuvia ja elämänoloista elämää. Hyvin kirjoitettu.

Tänään kuittien keräämistä. Konttorikissa Kerttu loikoilee auringontäplässä ja odottaa ulkoseikkailuja. Hän inhoaa lunta, toisin kuin Sissy.

Puroja, kohisten sulavaa lunta. Alkukevät, juuri tänään.

Kotoilua

Huomenna ilmestyy Kotiliesi, jossa on artikkeli meidän talosta. Päätoimittaja Leeni Peltola soitti ja kysyi haastattelua. Hän oli lukenut Auringon Puolella -kirjan ja käynyt syksyllä tutustumassa taloomme Wanhat Talot tapahtumassa.

Lehtijutun ansioista sain talon rumimman oven, kylpyhuoneen ovivanhuksen, maalattua ja kylpyhuoneen ikkunankarmit, ovenpielet, siivottua tuli... On jännittävä nähdä, minkälaisia kuvia artikkelissa on. Itse olemme niin tottuneita tähän keskeneräisyyteen, että emme huomaakaan näitä pieniä yksityiskohtia, jotka repsottavat. Tavoite tälle keväälle ja kesällehän on taas pintaremontin edistyminen. Portaatkin saadaan valmiiksi ja maalataan, maalataan... Pintojen rapsuttamiseenkin voi jäädä koukkuun.

Lehden kuvaaja oli ammattitaitoinen. Hän ei vaan räpsinyt kuvia vaan haki visuaalista estetiikkaa. Oli mielenkiintoista seurata ammattilaisen työskentelyä. Kotimme ei ollut stailattu tai sommiteltu. Toivomuksena oli, että kuvista välittyisi se täällä eletty elämä, elämänasenne. Koti on niin henkilökohtainen, täynnä omia tunnelmia ja ajatuksia.

Olen näin jälkeenpäin ajatellut usein, miten tärkein, kaikista tärkein on se tunnelma, joka omassa kodissa vallitsee. Löytyykö seinien sisältä iloa, valoa ja mukavia yhteisiä hetkiä.

Miten se muille välittyy.

Niilon ottama kuva herra Tossavaisesta.

Tovi

Dag Hammarskjöldin mukaan hiljentymishetki on

soivaa äänettömyyttä

sädehtivää pimeyttä

valoa, joka etsii vastaavaisuuttaan melodiassa,

hiljaisuutta, joka pyrkii kohti vapautumistaan sanoissa.

Maaliskuu

"It was one of those March days when the sun shines hot and the wind blows cold: when it is summer in the light, and winter in the shade." Charles Dickens

Lausutut sanat

Tänään Kalevalan päivänä on hyvä todeta, että uskon puhutun ja kirjoitetun kielen voimaan.

Lapselle puhuttu ja luettu kieli on niin tärkeää.

Avaammeko toisillemme oven kauneuden maailmaan kielen välityksellä.

Millä nimellä toisiamme kutsumme?

Onko arjessa käytetty kielemme karua ja sävytöntä?

Kirsi Kunnas puhuu siitä, miten tärkeä merkitys lastenkirjallisuudella on lapsen kielellisen kehitykselle ja ajattelulle.

"Puolen vuoden iässä lapsen kielikeskus aivoissa aktivoituu. Herkkyys kestää 2,5-3 v. Sinä aikana rakentuu kytkentäverkko, jota täytyy ruokkia inhimillisessä kontaktissa ja kielellisessä rikkaudessa."

Meidän tulee vaalia tätä kielellistä herkkyyttä itsessämme. Siitä pitää tehdä sydämen asia. "Lukekaa itsellenne runoja ääneen", sanoo Kunnas.

"Olen sielu, jolla on oma värähtely. Se pitää meidät hengissä."

Miten rikkaan kielen siirrämme sukupolvelta toiselle?

Lempilauluni/runo illalla on Tiitiäinen, metsäläinen, pieni menninkäinen... yhdessä laulettuna.

Hyvää Kalevalan päivää!

Rentoutuen - Firenze

Miksi järjestää kurssi Firenzessä?

Kauneus, kulttuuri ja tunnelma yhdistyy tässä pienessä, suuressa kaupungissa.

Italialaiset ovat mestareita tässä hetkessä elämisessä. Miten ottaa kaikki irti juuri tästä päivästä, lounaasta, kahvikupposesta...

Kurssilla käymme läpi pysähtymisen tekniikoita, rakennamme omaa kiireettömyyden metaforaa, mallitamme italialaisen kulttuurin koodeja, hetkeen viivähtämistä.

Tutustumme Citta Slow ajatusmaailmaan sen syntysijoilla.

Tällä kurssilla yhdistyy monta asiaa, ajatusta... alkukesän vehreys ja tilaisuus harjoitella ja oppia jokaiselle tärkeää arjen taitoa kiehtovassa ympäristössä.

Lämpimästi tervetuloa!

Dasein

Saksalainen filosofi Heidegger pohtii 1920-luvulla, miten voisi arjessaan päästä lähemmäksi sellaista olemisen tilaa, jonka täydellisyyttä eivät rajoittaisi "maailmasta" kumpuavat odotukset. Pääteoksessaan Oleminen ja aika (1927/2000 Vastapaino) keskeinen käsite on dasein. Ihminen on aina osa ympäristöään. Konteksti, jossa ihminen elää on olennainen. Olemisemme muuttuu paljon monimutkaisemmaksi silloin kun muiden ihmisten arvot, ajatukset ja odotukset alkavat rajata ja suunnata sitä. Muiden kuin omien odotuksien mukaan eläminen hämärtää, mikä on omaa autenttista ihmisyyttämme. Emme ole enää niin läsnä omassa elämässämme. Elämä muodostuu helposti sen suorittamiseksi.

Dasein, läsnäolo, oman identiteetin, olemassaoloon havahtuminen, pysähtyminen sen ääreen. Ikäänkuin kuoria ympäriltä arjen tuoma kuona, jotta voisi olla lähellä omaa ainutkertaista inhimillisyyttään, itseään.

Tällaisia ajatuksia heräsi luettuani Mia Jokinivan artikkelin. Kehitin ajatuksenjuoksua lisää ja seuraavana rentousharjoitus

Hetki itselle

1. Ota hyvä asento, niin hyvä kuin on mahdollista.

2. Katsele ympärillesi. Näe värejä, muotoja, värejä ympärilläsi.

3. Kuuntele ääniä tässä tilassa, keskity ääniin.

4. Tunne käsiesi asento, miltä istuin tuntuu.

5. Hengitä syvään, anna kehosi rentoutua.

6. Ajatus rauhallisesta hetkestä – olla läsnä, lähellä itseään.

7. Annan asioiden olla, annan asioiden tapahtua mielessäni.

Ajattelen tätä hetkeä, olen.

8. Tärkeintä on olla juuri tässä hetkessä, tuntea oma keho ja hengitys.

Olla olemassa, olla – omana itsenä. Tässä tilassa.

9. Hetki itselle – kauniille minussa.

Lähellä ydintä, minuutta.

Sykkivää elämää minussa.

Ajatonta ja läsnä olevaa.

Osana ympäröivää aikaa – läsnä olevana itselle –

tärkeimpänä

10. Elämän syke minussa,

Unohtumaton tämä hetki.

11. Tunnustele mielessäsi miltä kehosi tuntuu,

millaisia tuntemuksia sisälläsi on juuri nyt.

12. Nauti hetki olostasi.

13. Hengitä muutama kerta syvään ja anna itsesi virkistyä.

14. Avaa silmäsi. Venyttele itsesi virkeäksi.