Tahdon

Haluan pitää itseni avoimena,

                      koskea lapsen poskea

ryppyisen käden kaarta.

Tahdon kokea,

               nähdä auringonvalon piirtyvän lattiaan.

Ei naamioita, verukkeita,

haluan ihmisten lukevan kasvojani kuin avointa kirjaa.

En tarvitse kuorta ympärille

                      en kilpeä elämää varten.

                                            En paksua kerrosta elämän karheutta.

Haluan pitää kiinni näistä päivistä.

                      Koskettaa unelmaani.

                                 

                      Vastata katseeseen.

Välittää iloa ympärilleni.

                      Lämpöä kohdatessa.

En suostu turruttavaan välinpitämättömyyteen.

Tahdon eksyä ja löytää.

Haluan kohdata varjon ja pysyä tällaisena,

haavoittuvana.

Onnellisena

näistä päivistä ja elämäni hetkistä.

Teehetki

Hän tämä konttorikissa pitää minulle seuraa näissä kirjoitushommissa.

Tänään Kerttu, neiti konttori päätti pitää teehetken,

se jopa laittoi tassunsa teekuppiini ja makusteli tyylikkäästi.

Enpä ole ennen moista nähnyt.

Huuliansa lipoo mokoma, oikein haudutettua teetä, vihreää.

Heiluttelee häntäänsä näppäimistön päällä.

Kerttu nuokkuu lempipaikassaan kukkapenkissä.

Siirtymislista

Tänään teen itselleni uuteen vuodenaikaan siirtymislistan.

Tervetuloa syksy!

Nyt syksyllä lupaan:

Kävely / pitkät yhteiset lenkit koirien kanssa

Metsä / polkuja pitkin syksyisessä viileässä

Villasukat / tutut jokasyksyiset

   

Värikästä / värikkäät lounaat itselle

Leikkiä / hassutella, leikkiä ulkona

Pelit / lautapelit ajan kanssa

Lukeminen / novellien lukeminen, sukellukset lukemisen hurmioon

Leipominen / täydellisen leivän leipominen

Matto / värikkään maton kutominen itseleikatuista kuteista

Muista / minä itse hetkiä usein

Lämmintä / pipot ja huivit lämmittää myös mieltä

Valo / enemmän valoa näihin huoneisiin

Maalaan / eteisen lattian, ovia, taulun

Remontoin / yhden huoneen yläkerrassa uuteen uskoon

Tässähän se syksy hurahtaakin vikkelään. Talven alkaessa sitten tarkistan montako näistä asioista tuli tehtyä.

Syksy on pontevuuden ja ryhtymisen vuodenaika.

Ei Heti

Ei heti, mutta vähitellen ja ohimennen alkavat esineet vaihtaa paikkaa noudattaakseen vuoden kulkua. Kaikki siirtyy lähemmäksi taloa, päivä päivältä. Vene vedetään teloille ja sumppuvene käännetään ylösalaisin puuvajan taakse, sitten alkaa syksy. Myöhemmin jonain päivänä otetaan perunat ylös ja vesitynnyri vieritetään mökin seinustalle. Sangot ja puutarhakalut tulevat lähemmäksi taloa ja koristepytyt häipyvät pois. Isoäidin päivänvarjo ja muut hetkelliset ja rakastettavat esineet, kaikki ne vaihtavat paikkaa. Ja samalla muuttuu koko maisema. 

Isoäiti oli aina pitänyt elokuun suuresta muutoksesta, eniten ehkä sen muuttumattoman kulun tähden, siksi että kaikki sai oman paikkansa eikä voinut muussa paikassa olla. Se oli sitä aikaa jolloin jäljet saivat hävitä ja saari, sikäli kuin se oli mahdollista, palautui alkuperäiseen asuunsa. Väsyneet kukkapenkit peitettiin levävallien alle. Pitkät sateet tasoittivat ja huuhtoivat pois. Mikä vielä kukoisti, se oli punaista tai keltaista, vahvoja väriläikkiä levien yllä, syvällä metsässä oli muutama huikea valkoinen ruusu, joka puhkesi kukkaan ja eli yhden vuorokauden pakahduttavassa loistossaan.

Isoäiti siivosi pois kaiken, mikä liittyi ihmisiin. Hän keräsi naulat ja paperin-, kankaan- ja muovinjätteet, öljyiset laudankappaleet ja muutaman tölkinkannen. Hän meni rantaan ja teki tulia, joissa se mikä paloi saikin palaa, ja tunsi koko ajan, että saari tuli puhtaammaksi ja puhtaammaksi ja yhä vieraammaksi ja etäisemmäksi. Se puistaa meidät yltään, hän ajatteli. Kohta se on asumaton. Melkein.

Tove Jansson: Kesäkirja 1972

Joka vuosi samoihin aikoihin toistuvat, 

hetkelliset asiat seuraavat toinen toisiaan.

Ryhdyn hitaasti syksyn rutiineihin.

Syyskuussa ihastelen oman potagerien perunoidan makua.

Sujautan linttaan astutut tohvelit jalkoihini,

verhoan paljaat käsivarteni piiloon viileältä,

avaan uuniluukut ja sytytän, 

niinkuin lukemattomat kerrat syksyn ja talven aikana.

Kuuntelen yltyvän sateen ropinaa.

Aurinko on silittänyt käsivarsiani, hiuksiani.

Sukelluksia läpikuultavassa vedessä.

Hyvästelen haikeudella pehmeät, sinisyyttä hehkuvat mustikkamättäät.

Katson tippuneita keltaisia lehtia vihreän metsän keskellä.

Joskus sitä on vaan

auringonsäteitä

kesätuulta

paljaita jalkoja

kukkia, kukkia..

Tuoli jossa istun ulkona lämpimässä.

Päiväkävelyllä

Kirkkaanpunaisessa kravatissa nuorimies

polttaa tupakkaa ja odottaa

välitettäviä asuntoja Kuningattarenkadun varrella.

Tyhjät liikkeiden ikkunat ammottavat yksinäisinä

ainoastaan valvontakamerat seuranaan.

Lähistöllä hyvinvointia uhkuvat mainoslauseet

houkuttelevat ohikulkijoita pitämään itsestä huolta.

Pariskunta istutti pihamaalle ihastuttavia tulppaaneita.

He eivät enää asu samassa osoitteessa,

mutta mukulat jäivät maahan

ja kukat hehkuvat.

Valitsen

Poimuri oli hukka nimisessä paikassa ja harmitti.

Syyskuun aurinkopäivänä lähden yksin metsään poimimaan vielä mustikoita.

Valitsin hyvän paikan ja siellähän ne minua odottivat pensasmustikan kokoiset vielä kiinteät marjat.

Nautin siitä miltä suuri marja tuntui kourassani, ilman poimuria.

Aurinko siivilöityi puiden välistä, löysin muutaman kanttarellinkin.
Ne ovat kuin kultaa loistaessaan vihreällä mättäällä.

Valitsin ne suurimmat mustikat.

Teen valintoja joka päivä.
Valitsen metsän, auringon, oikean paikan, oikean ajan,
sopivan elämän, onnen, keltaisen kanttarellin.

Valinnat ne suuret ja pienemmätkin odottavat sitä hetkeä, jolloin niihin tartun.
Tahdon niin paljon, hyviä asioita.

Haluan rajattomasti rakkautta,
äärettömästi iloa,
loputtomasti lämpöä.

Runsaasti valoa,
suunnattomasti välittämistä.

Katkeamatonta hymyjen virtaa,
kohtaamisia,
onnea tuhat tonnia.

Onneksi osaan valita, no useimmiten.

Kunhan vain muistan, mitä itselleni valitsen.
Sen suurimman sinisen mustikan,
auringonsäteen.

Ne asiat joita ihailen, jonne kurotan.
Kiitos mustikat, kiitos kanttarellit (5 kpl) kiitos syyskuun päivä.

Vierailijat

Koirat olivat viikonloppukyläilemassä. Ottivat huomiosta kaiken irti ja nyt väsyttää.

Reilu viikko sitten avasimme oven vieraille ja toivotimme heidät tervetulleiksi tutustumaan kotiimme. Lauantaiaamuna katselin kotiamme vieraan silmin, siirtelin tavaroita ja ihailin vastapestyjä ikkunoita.

Sain nauttia kokonaista kaksi päivää jostain ihan parhaasta, ihan tuiki tuntemattomien ihmisten hymyistä ja ystävällisyydestä. Yksi elämän suurimmista lahjoista on hymy joka kareilee omassa suupielessä - silloin kun hymyyn vastataan.

Tarjoilimme creppejä oman keittiön ikkunasta auringon valossa kauniina elokuun päivinä. Talossamme kohtasi paljon hyvää viikonloppuna.

Intuition viitoittamaa

Mitä kaikkea olenkaan valinnut intuition ohjaamana elämässäni?

Elämänmuutoksia.

Rakkauden.

Rohkeuden hypätä uuteen, tuntemattomaan, lukemattomia kertoja.

Talon jossa asun.

Itselle sopivia asioita, tapoja.

Suuria ja pieniä valintoja.

Intuitio ohjaa minua tavatessani ihmisiä,

se auttaa tekemään valintoja oikean ja väärän välillä.

Intuitio ohjaa ajatuksiani päivittäin.

Rakkauden tekoja.

Ollessani onnellinen.

Intuitio suojaa sieluani.

Kunhan vain luotan siihen.

Käki

Olin tänään ulkoilmakonsertissa.

Pysähdyin kuuntelemaan koirat vierelläni.

Pau ja Sissy ovat hyvää konserttiseuraa.

Käki kukkui kuin kaikuna jonkin metsän reunalla.

Ylväästi.

Muut laulajat esittivät omiaan.

Lauluja en tunnista,

vaikka pikkutyttönä kävinkin

kuuntelemassa linnunlaulunauhoja magnetofonilta

Sirkku-tädin luona

pistetaloissa korkeimmassa kerroksessa.

Vaikken tiedä kuka laulaa - kuuntelen ihaillen.

Lajittelija

Pienenä keräsin takametsästä käpyjä poltettavaksi saunan uunissa.

Pihalla oli komposti, vanhanaikainen.

Kananmunankuoria lähetettiin vaarin kanoille.

Vanhat vaatteet leikattiin kesäisin matonkuteiksi.

Sadevesi kerättiin kasvimaan kasteluun.

Sanomalehdet pinottiin nippuihin ja vietiin koulun keräykseen.

Joululahjapaperit samoin narut ja kortit säästettiin.

Lasipurkkeihin tehtiin hilloa.

Pulloihin ihania mehuja.

Olen lajittelija, kuten äitini ja hänen äitinsä.

Tavoitteeni pitkällä aikavälillä on minimalismi.

Yksinkertainen elämä, onnellisempi olo, vähemmän materiaa,

enemmän iloa.

Silloin jos tietää, mikä on tarpeeksi, on rikas.

Pikkuhiljaa, ihan hiirulaisaskelin haen tasapainoa hamstraajan ja

karsijan välillä.

Kierrätän, hankin vähemmän, valitsen.

Kotonani on satunnaisten tavaroiden armeija,

ajoittain kaoottinen.

Silmälasikoteloita vuosien varrelta.

Karttoja eri kaupunkeihin,

esitteitä.

Yksinäisiä ja unohdettuja tavaroita,

jotka eivät koskaan oikein löytäneet paikkaansa.

Vinyylilevyjä joita on kuunneltu tuntikausia,

soitinta ei enää ole.

Edellisten imurien varaosat sentään laitoin kierrätykseen.

Pikkuhiljaa, tasaisella tahdilla olen luopunut

merkillisistä pienistä asioista,

koruista ja kapistuksista,

muistoista joissa ajatus lepää - jos muistaa.

Uusi harrastukseni tuo minulle suurta mielihyvää.

Tässä tavaroiden universumissa, laitan tavarat uudelle kierrokselle

ja toivon että niiden reinkarnaation jatkuu säällisen ajan.

Haluan kuluttaa vaatteeni, kenkäni loppuun, en säilöä.

Kengät kuljettuna, puserot loppuun silitettyinä,

sukat reitettyinä, lakanat palkeenkielissä.

Olen jo alkanut matonkudemaratoonini.

Kesällä aion pitää kassikaupalla leikkaussessioita.

Kauneusarvoja

Totuus, kauneus ja hyvyys, oikeamielisyys.

Kirjailija ja tutkija Jari Ehnroothin mukaan tarvitsemme suuremmat arvot joita palvelemme. Silloin elämä koetaan tarkoitukselliseksi.

Eilen mietin, miten arvot siirtyvät sukupolvelta toiselle. Emme saa pelkästään tiettyä geeniperimää vaan perimme myös tiettyjä arvoja, joiden pohjalta teemme omia valintojamme.

Kauneus on pikemminkin hyvyyttä kuin kauneutta (taidehistorioitsija John Ruskin)

Kreikkalaiset hakivat aikanaan Kalos ka agathos, hyvyyden ja kauneuden ainutkertaista tasapainoa. Etsintä ei ole päättynyt. ”Kauneuden kaipuu asuu syvällä ihmisessä. Ihminen on tehnyt taidetta jo paljon ennen kuin alkoi viljellä maata”, toteaa Osmo Rauhala. 

Sitoudumme arvoihin toimintamme kautta. Avain tasapainoon löytyy kun teemme tietoisia omien arvojen mukaisia arjen valintoja. Elämme lähellä itseyttämme ja omaa elämänkatsomustamme.

Huomaan usein miten vanhempieni arvomaailma, pienet ja suuremmat osaset elävät minussa, arjessani.

Uskomuksia ja arvoja sopuisassa sekamelskassa.

Pieniä ja suuria asioita.

Koskaan en pidä leipää väärinpäin pöydällä.

Katan pöydän, uskon hyvään ihmisessä,

kavahdan kataluutta, ojennan auttavan käden, olen rinnalla ja toivon parasta.

Paljon perittyä - lauseita ja lausahduksia.

Arvoperimääni jota kannan mukanani.

Totuus, kauneus hyvyys ja oikeamielisyys johtotähtinä.

Vuodenkierto

Kesävaatteet esille ja talvivaatteet varastoon.

Samalla talvikauden inventaario.

Mitä tulikaan ajateltua, tehtyä?

Millaisena koen menneen talven?

Mitä haluaisin jättää taakseni, mitä tästä talvesta muistelen

sitten myöhemmin?

Mitä onkaan tapahtunut sitten kun otan nämä tavarat taas uudellen

käyttöön ilmojen kylmetessä?

Tänä talvena olen lämmittänyt uuneja, kantanut puita,

syönyt puuroa mustikoilla,

pitänyt villasukkia, lämpimiä huiveja.

Pari kertaa kävin hiihtämässä, kerran luistelemassa.

Poltin kynttilöitä, vietin hämärähyssyä.

Kävelin vasten hyytävää kylmyyttä,

muutaman kerran kantavalla jäällä.

Kiitos lapaset ja pipo!

Juhlien jälkeen

Juhlia. Miehen synttärit ja äitienpäivä.

Miten hyvältä tuntuu olla juhlittu, huomioitu.

Itse leivottu kakku, lahja, ajatus.

Touhu ja suunnittelu.

Hyytelökakun ohje netistä, liivatelehtiä,

mitä on ”vuoraaminen”.

Odotuksen ja jännityksen tunnelma.

Olla rakastettu.

Rakkaus valaa uskoa itseeni ja läheisimpiin,

tekee minusta rakastavamman, hitusen paremman.

Kun minut otetaan huomioon se sykähdyttää

olemassaolon syvimpiä kerroksia.

Saan ravintoa, olen rakastava, hehkun lämpöä ja säteilen

kaikenkattavaa rakkautta

jota tunnen.

Keväälle

Välillä tekee hyvää,
odotella vain
tulevaa kesää.

Pysähtyä ja kuulostella,
antaa tuulen tuivertaa

ja kaiken vihreän nousta
maan uumenista
kuin yllättäen
taas keväällä.

Tossut

Onnellisuutta

Eilen oli YK:n onnellisuuden päivä ja auringonpimennys.

Puolenpäivän aikoihin ihmettelin merkillisen oloista valoa.

Kevään tärkeimpiä merkkejä lapsena oli hetki, jolloin sai laittaa ensimmäista kertaa tennarit jalkaan. Kadullamme lumi suli aina viimeisenä ja kavereilla tennarit oli aina aiemmin. Onnen päivä oli se kun minä vihdoin loikin lätäköiden ohi kevein jaloin pitkän kumpparikauden jälkeen.

Niilo laittoi upouudet lenkkarit jalkaan eilen kevään kunniaksi.

Hei,

Tänään pitkä blogitauko on päättynyt.
Tauon aikana olen elänyt, nähnyt, kokenut,
surun, ilon, onnen, kaipauksen päiviä.

Elämä on useamman kerran pysäyttänyt.

Ja...

Maailman parantamiseen
tarvitaan vain yksi hymy
oikealla hetkellä.

Kevät on saapunut ja
se hymyilyttää.

Valoisia kevätpäiviä!