Onko tämä hyvä enne?

Minulla on kiva metsäkaveri, tryffelikoira lagotto, joka Italiassa on erikoistunut kallisarvoisten tryffeleiden metsästämiseen. Haluaisin koirastani kanttarellikoiran, koulutus ei ole vielä edes alkanut. Sissy kyllä osaa herkutella mustikoilla ja nauttia metsäretkistä.


Siellä se odotti minua, suuri keltainen metsän kulta-aarre. Kanttarelli kuin kiusaus, upea, suuri, täydellinen.
Olen vuosia samoillut ja etsinyt näitä metsän aarteita. Täälläpäin en ole vielä kanttarellien Eldoradoa löytänyt. Pitkillä keräilymatkoillani muutama vaivainen sieni.

Firskarsissa olen tehnyt toiviomatkoja ja palannut metsästä sienikori puolillaan keltaista kultaa.
Onneksi löysin tänään tuolle täydelliselle kanttarellille kaveriksi pienempiä, saan niistä huomenna kastikkeen.

Näin elokuussa keräilijä minussa herää. Lapsena samoilin vanhempieni kanssa hillasoilla. Vieläkin muistan miltä näytti se kullankeltainen, mehukas korpihilla auringon paistaessa viistosti, kumisaappaat suopursuissa ja ympärillä hyttyskavereita. Hillat, metsän halutut aarteet, korpihillaa ei malttanut pistää ämpäriin vaan herkullisinta se oli suoraan suuhun heitettynä. Joskus vielä haluan löytää tuon täydellisen hillan.
Keräilijä minussa nauttii mustikoiden väristä vihreää vasten, mehukkaasta marjasta kädessä, varpujen kosketuksesta. Myös tatteillut olen.

Keräilijä minussa on kuullut tarinoita hillasoista, etelän kanttarelleista, tattisadosta. Keräilijä minussa herää elokuussa, silloin kun mansikat on jo pakastettu ja mustat viinimarjat ovat kypsiä. Odotan  omenasatoa ja poimin maahan tippuneet pihalta. Keräilyvietti kukoistaa ja juuri nyt on sen aika.
Metsäkaveri ja minä otamme itsellemme tuon ajan, hetket metsässä ennen kuin lehdet peittävät alleen nuo metsän kullankeltaiset aarteet.

Taisi olla hyvä enne tuo ensimmäinen kaunotar kanttarelli. Huomenna menen mustien torvisienien metsästykseen, tiedän yhden hyvän paikan.