maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuosi 2018

Vuonna 2018, joka hujahti nopeasti, ehdin tehdä monta asiaa. Vuosi koostui pienistä palapelin osista, mukaan mahtui värikkäitä, harmaita, vaaleita paloja. Palapelin muodostama kuva jää helposti huomaamatta.

Opettelin kesällä purjehtimaan, tuulet olivat mitä olivat. Nautin harvinaisen lämpimästä ja pitkästä helleaallosta. Odottelin talvea tulevaksi. Kaipasin lumen mukanaan tuomaa valoa. Haaveilin hiihtömisestä.

Kaipasin ihmisiä jotka ovat poistuneet luotani. Minulla oli ikävä Sissy koiraa, joka kuoli keväällä. Ihailin Pau koiran kahta pentua, niitä piti kyllä tulla neljä. Pennut olivat maailman söpöimpiä otuksia. Ihailin Kerttu kissaa ja hänen kesäistä vapauttaan mennä ja tulla.Viettää kesäpäivää kukkapenkin varjoissa.

Suunnittelin, unelmoin tuntikausia. Sain aikaan vähemmän. Tänä vuonna kohtasin kiehtovia ihmisiä, kuulin tarinoita muilta mailta. Kudoin paljon, luin vähemmän. Söin kilottain hedelmiä, join teetä ja nautin hyvästä kahvista. Hain kenkiä joita Pau aina piilottaa, hukkasin aurinkolasit, kastelin puutarhan kukkia. Remontoin vähemmän, en lentänyt lentokoneella. Kierrätin ja kompostoin. Jätin jäähyväiset monelle käytetylle vaatteelle ja tavaralle. Halasin, itkin ja lohdutin. Olin läsnä ja lähellä.

Olisin voinut tehdä sitä ja tätä. Mutta tämän ehdin ja miljoona muuta. Onneksi ja onnekseni.
Vuosi 2018 on täynnä näitä pieniä tapahtumia, minun elämääni nyt.



keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Mietteitä...

Tässä vaiheessa vuodenkiertoa, ennen joulua tulee mieleen, miten tärkeää on valita harkiten, välttää
turhaa ja tarpeetonta.


Miten mukavaa on ottaa joululaatikosta eskarissa tehty paperirullasta taiteiltu kynttilä.

Hellyttävän näköinen kapistus eteisen pöytää koristamaan. Tärkeitä kodin arvoesineitä,
joiden toivoo säilyvän joulusta toiseen. Tai ryppyinen enkeli, jonka siniset hiukset harvenevat
vuosi vuodelta.


Vuoden aikana unohtaa joululaatikon aarteet. Tutut esineet jotka luovat joulun tunnelman.

Olen huomaamatta jatkanut lapsuuskodin perinnettä.

Aatonaattona lattialle levitettiin tietty leveä räsymatto, punainen puinen joulukynttelikkö

pöydällä, olkipukki ja joululiina. Tutut kuusenkoristeet ja jouluruuat vuodesta toiseen samassa järjestyksessä.

Sytytän salissa kynttilän ja tunnelmoin pimeässä talvi-illassa.


maanantai 3. joulukuuta 2018

Kotona



Koti jossa asun on osa minua,
tila jossa arvoni ja uskomukseni saavat elää rauhassa.

Kodin esineet ja tunnelma kertovat tarinoita elämästäni ja minusta.
Arvot todentuvat ja toteutuvat arjessa.

Kotini on rakennettu olemista ja nauttimista varten, meitä varten.
Yhdessäolon paikaksi.

Pikkuhiljaa olen itse rakentanut majaani, pesääni.
Paikkaa jossa voin levätä ja pysähtyä.
Tilaa jossa voin elää ja unelmoida.

Omaa paikkaa johon voin sukeltaa, peiton alla pehmeässä,
talvella vilttiin kääriytyneenä,
viipottaa villasukissa.

Olen löytänyt tässä talossa lempipaikkani,
paikat jossa puuhastelen.

Hämmennän kattiloita ja käännän kirjan sivuja.

Löytänyt paikkan jossa uudet ideat syntyvät, 
jossa päivittäiset rutiinit hoidetaan.

Täällä näen käteni jäljet,
maalatut seinät ja korjatut ikkunat.

Kodissamme on tilaa, ilmaa ajatuksille.
Kodin tunnelmassa näkyy välittäminen, eletyt hetket,
kiukku, kertomukset ja rakkaus.
Kukin huone on täynnä tarinoita edellisten asujien ja
meidän.

Jokainen meistä saa olla ja elää näissä huoneissa.
Tunteitten kirjoa ja elämän ääniä.
Pyyhkeitä ja pyyhittyjä pöydänpintoja.
Hukkuneita sukkia ja ryynipurkkeja.

Aamulla voisin kävellä läpi talon eri huoneiden.
Tervehtiä itseäni ja tilaa jossa elän.
Järjestää asioita omille paikoilleen ja jäsentää edessä olevaa päivää.

Hetkittäin, päivittäin luoda itselleni sopiva tila,
olla ja hengähtää. Olla sinut itseni ja kotini kanssa.

Olla riittävä, värikäs, avoin, inspiroiva,
ihan oman näköinen
kuten minä itse.




perjantai 30. marraskuuta 2018

Joulukodit











Tervetuloa meille!

Osallistumme Loviisan Joulukodit tapahtumaan 1—2.12 ja myös 8.9.12.
Auringon puolella –talomme on numero 8, keltainen talo tähdet ikkunassa.
Tule piipahtamaan ja kurkistamaan kotimme joulutunnelmaa.

Ajatus on tällä kertaa vähemmän on enemmän. Olen kaivanut laatikoista vuosien varrella
kertyneet joulukoristeet esille.  Itsetehtyjä, lahjoina saatuina, myyjäisistä kotiin tuotuina
koristeina, jotka joka joulu muistuttavat esineiden ja tarinoiden merkityksestä omassa
joulun vietossa. Meille riittää juuri tämä tonttu ja herra N. tekemä joulusukka ykkösluokalta.
Meillä on myös pikkuruinen kahvila, jossa on tarjolla itse leivottuja herkkuja kahvin ja teen
kera.

Mukaan saa joulutarinan ja itselle voi lähettää viestin, hyvän toivotuksen.
Risto lukee yläkerrassa kirjoittamiamme tarinoita kello 13 ja 15. Muutama vieraista mahtuu
mukaan.

Joten Tervetuloa!


perjantai 10. elokuuta 2018

Blueberries





Tänään metsästin taas mustikoita, blueberries, sinisiä mustia marjoja.

Kka - johdin sanassa kuvaa pienuutta tai hellittelyä - mustikka, puolukka, juolukka.

Tarun mukaan mustikan väri johtuu siitä, että käärme oli käynyt lipomassa mustikkaa kielellään.

Mustikka muotimarja on maukas flavonoideja sisältävä terveyspommi. C-, B-vitamiinit, antioksidantit, kuidut, sinkit ja megnesiumit, kaliumit samassa pienessä paketissa.

Kävelin kuivuuttaan ratisevassa metsässä ja näin jopa kaksi yksinäistä sientä.

Mustikoita oli vain paikoitellen ja mietin ovatko jotkut muut vieneet minun marjani. Lapsena Lapissa lähdimme hillamettään kauniinoransseja auringonvärisiä korpihilloja etsimään. Paikkakuntalaisilla oli aina tarkkaan vartioitu "hillasalaisuus", ikioma paikka jossa parhaimmat hillat odottivat poimijaansa. Salaisuutta vaalittiin ja marjat poimittiin.

Oliko niin, että joku oli jo poiminut parhaimmat marjat minua ennen!

Löysin omani, suuret mustikat jotka värjäsivät sormeni ja tuntuivat ihanalta kourassa. Kelpuutin ainoastaan parhaat omaan pöytääni talvella nautittaviksi.

Ja onneksi nämä eivät ole vain minun marjojani. Minulle omistettuja, omiani. Merkittyjä marjoja, raja-aidoin eristettyjä.



Joie - ilo


Onneksi nämä mustikkakaunottaret ovat meidän kaikkien, jokainen voi poimia. Tässä maailmassa jossa omistusoikeus ulottuu liian laajalle.

On tärkeää, että tämä kaikki sininen kauneus on meidän kaikkien yhteinen. Kuka vaan saa kun onnekas niitä löytää ritisevästä metsässä.

Mustikkametsän jälkeen pulahdin järveen, sukelsin ja tunsin eläväni - kesää.






torstai 9. elokuuta 2018

Elokuu



Sanomalehdissä mainostetaan reppuja ja uusia kouluvaatteita.

Siitähän sen huomaa, että elokuu on menossa ja lasten kesälomavapaus loppuu. Paljaat varpaat laitetaan tennareihin ja elämä aikataulutetaan välituntien mukaan.

Ekaluokkalaisten innostus - siitä voisi ottaa mallia itselleen.

”Tulevaisuus on sitä, mitä tapahtuu, kun on aikuinen” toteaa tuleva ekaluokkalainen Sisu Stelander Hesarissa. ”Se tarkoittaa, että menee vanhemmaksi ja tulee työt”.

Ava Vikmanista tulee isona rohkea metsätyttö, joka suojelee luontoa ja kaikkea sellaista. "Tykkään olla metsässä ja lempivärini on vihreä."

maanantai 6. elokuuta 2018

Rakkautta


Yksi elämäni tärkeimmistä sanoista on rakkaus,
koettu ja jaettu.

Kirjoitan jatkuvasti sitaatteja paperilappuihin ja vihkoihin. Sanoja ja lauseita jotka tulevat minua vastaan. Näitä sitaattilappuja on aina mukava löytää tavaroita järjestäessä. En muista kenen kirjoittamia nämä sanat ovat, mutta näin ajattelen.


"Antaisin lahjaksi käynnin venetsialaiseen paperikauppaan,
musteen ja paperin tuoksuun,
veden välkkeeseen.

Tai kävelyn sateen jälkeiseen kaupunkiin pisaroiden ja lätäköiden peileihin.
Antaisin lumen tuoksun kirjekuoressa ja kantavan hangen.

Metsän taakse katoavan tienmutkan ja yön hämäryyden
ja valkeat perhoset.

Antaisin auringon valon ikkunaan ja hennon tuulen verhoihin.
Ja loputtomat yöt ja pakahduttavan riemun ja hellyyden.

Ja antaisin käden ja sen puristuksen.
Ja taikoisin vuodet takaisin ja pois.
Ja hymyn antaisin aran ja tietamättömän mutta toden."


Tämän kesän olen rakastanut paahtavassa helteessä ja ihmetellyt yhtäkkiä nousevia rajuja tuulenpuuskia. Rakkaus syvällä väreilevä.



Margaritas