Aamulla koululainen harjoitteli vähän juoksua verannalla, tänään on urheilupäivä. Hypyt olivat jo aika pitkiä. Itse pienenä urheilijana jäin kilpailuissa aina toiseksi. Yritin aina uudelleen, luistelin, hiihdin ja suunnistin, opin häviämään. Tänään kaikenlainen kilpailuhenkisyys on valovuosien päässä. Miksiköhän pitäisi olla niin hyvä ja ainakin parempi kuin joku toinen? Kilpailija minussa nukkuu talviuntaan enkä sitä liiemmin herättele.
Kävellessä aamulla sain kolme tervehdystä, käden heilautuksia. Niitä kerään ja ilahdun jokaisesta pienestä huomiosta, jonka osakseni saan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti