Viikonloppu takana, maistuvia lounaita, korvapuustia, aurinkoinen kävelyretki vihdoinkin.
Yhdessäolon viipyileviä hetkiä, pitkät yöunet.
Maanantai on hyvä aloittaa tällaisen viikonlopun jälkeen.
Koko kroppamme, mieli ja keho, reagoi hyviin hetkiin.
Siihen tarvitaan niin vähän, pysähtyminen usein riittää.
Pysähtyminen olennaisen äärelle, lähellä olemista, inhimillisyyden lähteelle.
Se, mikä meissä on parasta on ihmisyys, jonka jaamme.
Pysähdyttävä dokumentti performanssitaiteilija Marina Abramovicista sai palan nousemaan kurkkuun eikä sitä niele pitkään toviin.
Marina Abromovic istui retrospektiivinsä keskellä New Yorkin Museum of Modern Artissa vuonna 2010 kolme kuukautta, sen jokaisen aukiolopäivän alusta loppuun, ja katsoi silmiin yksi kerrallaan hänen eteensä istuneita ihmisiä. Hänen mukaansa performanssitaiteilijan tulee luoda ympärilleen karismaattinen tila, päästää katsoja sen sisään ja altistua yhteiseen mielentilaan.
Häntä katsovien ihmisten kasvoille nousee sekaisin surua, epäuskoa ja rakkautta. Hän istuu paikallaan ja katsoo jokaista silmiin. Teoksellaan hän haluaa hidastaa ihmisten ajattelua, ja antaa tilaa hitaille ajatuksille.
Pelkkä katse riittää, pysäyttämään hetken, koskettamaan inhimillisyyttä meissä.
Katsonhan tänäänkin, pysähdyn toisen viereen.
Viikonlopun toinen kiinnostava, ihastuttava asia. Miten upea, luottavainen voi pieni vauva olla aikuisen häntä kylvettäessä.
Youtube: Thalassa Bain bebe par Sonia Rochel
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti