Siirtymislista

Tänään teen itselleni uuteen vuodenaikaan siirtymislistan.

Tervetuloa syksy!

Nyt syksyllä lupaan:

Kävely / pitkät yhteiset lenkit koirien kanssa

Metsä / polkuja pitkin syksyisessä viileässä

Villasukat / tutut jokasyksyiset

   

Värikästä / värikkäät lounaat itselle

Leikkiä / hassutella, leikkiä ulkona

Pelit / lautapelit ajan kanssa

Lukeminen / novellien lukeminen, sukellukset lukemisen hurmioon

Leipominen / täydellisen leivän leipominen

Matto / värikkään maton kutominen itseleikatuista kuteista

Muista / minä itse hetkiä usein

Lämmintä / pipot ja huivit lämmittää myös mieltä

Valo / enemmän valoa näihin huoneisiin

Maalaan / eteisen lattian, ovia, taulun

Remontoin / yhden huoneen yläkerrassa uuteen uskoon

Tässähän se syksy hurahtaakin vikkelään. Talven alkaessa sitten tarkistan montako näistä asioista tuli tehtyä.

Syksy on pontevuuden ja ryhtymisen vuodenaika.

Ei Heti

Ei heti, mutta vähitellen ja ohimennen alkavat esineet vaihtaa paikkaa noudattaakseen vuoden kulkua. Kaikki siirtyy lähemmäksi taloa, päivä päivältä. Vene vedetään teloille ja sumppuvene käännetään ylösalaisin puuvajan taakse, sitten alkaa syksy. Myöhemmin jonain päivänä otetaan perunat ylös ja vesitynnyri vieritetään mökin seinustalle. Sangot ja puutarhakalut tulevat lähemmäksi taloa ja koristepytyt häipyvät pois. Isoäidin päivänvarjo ja muut hetkelliset ja rakastettavat esineet, kaikki ne vaihtavat paikkaa. Ja samalla muuttuu koko maisema. 

Isoäiti oli aina pitänyt elokuun suuresta muutoksesta, eniten ehkä sen muuttumattoman kulun tähden, siksi että kaikki sai oman paikkansa eikä voinut muussa paikassa olla. Se oli sitä aikaa jolloin jäljet saivat hävitä ja saari, sikäli kuin se oli mahdollista, palautui alkuperäiseen asuunsa. Väsyneet kukkapenkit peitettiin levävallien alle. Pitkät sateet tasoittivat ja huuhtoivat pois. Mikä vielä kukoisti, se oli punaista tai keltaista, vahvoja väriläikkiä levien yllä, syvällä metsässä oli muutama huikea valkoinen ruusu, joka puhkesi kukkaan ja eli yhden vuorokauden pakahduttavassa loistossaan.

Isoäiti siivosi pois kaiken, mikä liittyi ihmisiin. Hän keräsi naulat ja paperin-, kankaan- ja muovinjätteet, öljyiset laudankappaleet ja muutaman tölkinkannen. Hän meni rantaan ja teki tulia, joissa se mikä paloi saikin palaa, ja tunsi koko ajan, että saari tuli puhtaammaksi ja puhtaammaksi ja yhä vieraammaksi ja etäisemmäksi. Se puistaa meidät yltään, hän ajatteli. Kohta se on asumaton. Melkein.

Tove Jansson: Kesäkirja 1972

Joka vuosi samoihin aikoihin toistuvat, 

hetkelliset asiat seuraavat toinen toisiaan.

Ryhdyn hitaasti syksyn rutiineihin.

Syyskuussa ihastelen oman potagerien perunoidan makua.

Sujautan linttaan astutut tohvelit jalkoihini,

verhoan paljaat käsivarteni piiloon viileältä,

avaan uuniluukut ja sytytän, 

niinkuin lukemattomat kerrat syksyn ja talven aikana.

Kuuntelen yltyvän sateen ropinaa.

Aurinko on silittänyt käsivarsiani, hiuksiani.

Sukelluksia läpikuultavassa vedessä.

Hyvästelen haikeudella pehmeät, sinisyyttä hehkuvat mustikkamättäät.

Katson tippuneita keltaisia lehtia vihreän metsän keskellä.

Joskus sitä on vaan

auringonsäteitä

kesätuulta

paljaita jalkoja

kukkia, kukkia..

Tuoli jossa istun ulkona lämpimässä.

Päiväkävelyllä

Kirkkaanpunaisessa kravatissa nuorimies

polttaa tupakkaa ja odottaa

välitettäviä asuntoja Kuningattarenkadun varrella.

Tyhjät liikkeiden ikkunat ammottavat yksinäisinä

ainoastaan valvontakamerat seuranaan.

Lähistöllä hyvinvointia uhkuvat mainoslauseet

houkuttelevat ohikulkijoita pitämään itsestä huolta.

Pariskunta istutti pihamaalle ihastuttavia tulppaaneita.

He eivät enää asu samassa osoitteessa,

mutta mukulat jäivät maahan

ja kukat hehkuvat.

Valitsen

Poimuri oli hukka nimisessä paikassa ja harmitti.

Syyskuun aurinkopäivänä lähden yksin metsään poimimaan vielä mustikoita.

Valitsin hyvän paikan ja siellähän ne minua odottivat pensasmustikan kokoiset vielä kiinteät marjat.

Nautin siitä miltä suuri marja tuntui kourassani, ilman poimuria.

Aurinko siivilöityi puiden välistä, löysin muutaman kanttarellinkin.
Ne ovat kuin kultaa loistaessaan vihreällä mättäällä.

Valitsin ne suurimmat mustikat.

Teen valintoja joka päivä.
Valitsen metsän, auringon, oikean paikan, oikean ajan,
sopivan elämän, onnen, keltaisen kanttarellin.

Valinnat ne suuret ja pienemmätkin odottavat sitä hetkeä, jolloin niihin tartun.
Tahdon niin paljon, hyviä asioita.

Haluan rajattomasti rakkautta,
äärettömästi iloa,
loputtomasti lämpöä.

Runsaasti valoa,
suunnattomasti välittämistä.

Katkeamatonta hymyjen virtaa,
kohtaamisia,
onnea tuhat tonnia.

Onneksi osaan valita, no useimmiten.

Kunhan vain muistan, mitä itselleni valitsen.
Sen suurimman sinisen mustikan,
auringonsäteen.

Ne asiat joita ihailen, jonne kurotan.
Kiitos mustikat, kiitos kanttarellit (5 kpl) kiitos syyskuun päivä.

Vierailijat

Koirat olivat viikonloppukyläilemassä. Ottivat huomiosta kaiken irti ja nyt väsyttää.

Reilu viikko sitten avasimme oven vieraille ja toivotimme heidät tervetulleiksi tutustumaan kotiimme. Lauantaiaamuna katselin kotiamme vieraan silmin, siirtelin tavaroita ja ihailin vastapestyjä ikkunoita.

Sain nauttia kokonaista kaksi päivää jostain ihan parhaasta, ihan tuiki tuntemattomien ihmisten hymyistä ja ystävällisyydestä. Yksi elämän suurimmista lahjoista on hymy joka kareilee omassa suupielessä - silloin kun hymyyn vastataan.

Tarjoilimme creppejä oman keittiön ikkunasta auringon valossa kauniina elokuun päivinä. Talossamme kohtasi paljon hyvää viikonloppuna.

Intuition viitoittamaa

Mitä kaikkea olenkaan valinnut intuition ohjaamana elämässäni?

Elämänmuutoksia.

Rakkauden.

Rohkeuden hypätä uuteen, tuntemattomaan, lukemattomia kertoja.

Talon jossa asun.

Itselle sopivia asioita, tapoja.

Suuria ja pieniä valintoja.

Intuitio ohjaa minua tavatessani ihmisiä,

se auttaa tekemään valintoja oikean ja väärän välillä.

Intuitio ohjaa ajatuksiani päivittäin.

Rakkauden tekoja.

Ollessani onnellinen.

Intuitio suojaa sieluani.

Kunhan vain luotan siihen.

Käki

Olin tänään ulkoilmakonsertissa.

Pysähdyin kuuntelemaan koirat vierelläni.

Pau ja Sissy ovat hyvää konserttiseuraa.

Käki kukkui kuin kaikuna jonkin metsän reunalla.

Ylväästi.

Muut laulajat esittivät omiaan.

Lauluja en tunnista,

vaikka pikkutyttönä kävinkin

kuuntelemassa linnunlaulunauhoja magnetofonilta

Sirkku-tädin luona

pistetaloissa korkeimmassa kerroksessa.

Vaikken tiedä kuka laulaa - kuuntelen ihaillen.