Lähdössä...

Pakkasimme kotimme pakettiin ja kasvirivit ojennukseen purjehduksen ajaksi. Kotiin jäivät konttorikissa Kerttu sekä talon kesävieras kasvimaan seuraksi. Yllättävän suuri ponnistus oli saada maton hapsut suoriksi ennen lähtöä. Pääsimme lähtemään vasta kello viiden teen jälkeen. Lastasimme veneen tärkeimmällä eli ruualla ja siitä se ura urkenee kohti ulappaa.

Solveig oli odottanut meitä Mathidedalin satamassa viikkotolkulla ja vihdoin lähdimme. Sitä ennen piti kyllä käydä ostamassa paistinpannu unohtuneen tilalle ja kesä ensimmäiset mansikat torilta. Talven aikana unohtaa tuoreiden mansikoiden maun. Parempaa kuin mikään.

Matka Taalintehtaalle, yllätys yllätys alkoikin vasta illansuussa ja paikalle saavuimme kauniissa kesäillassa ennen puoltayötä. Gasti oli aikamoisen uupunut ja etenkin kokematon laivakoira ihmeissään. Hän on toki löytänyt oman makuusopen miniatyyripaatissa punkan alla.

Ensimmäinen legi koneella tuntui hitusen epätodelliselta. Vuosien jälkeen kartta kädessä navigoidessa reimareita auringonpaisteessa tähtäillen. Kaunis kesäyö.

Puntti keskittyy navigointiin

Konttorikissa Kerttu kotosalla

Solveigin kohtaaminen keväällä

Siellä se seisoi pukin päällä talven jäljiltä. 

Pesimme ja puunasimme, maalasimme ja vahasimme sen. Nosturinautonkuljettaja nosti veneen taitavasti vesille ja muutaman dramaattisen käänteen jälkeen veimme veneen läheiseen Matildedaliin odottamaan tulevaa matkaa.

Solveig II Meriteijossa

Solveig II seuranamme

Olemme hankkineet veneklassikon nimeltä Solveig II Meriteijoista. Veneen edellisiä vaiheita voi seurata Rantojen mies –blogista. Paattimme on sympaattisen oloinen alun perin ruotsalainen purjevene 70-luvulta. Jonkinmoista ”kosmeettista viilausta” tarvitaan, jotta paatti on priimakunnossa tulevilla purjehduksilla. Sekä puntti että pilssihiiri noviisit aiomme opetella nämä oikeat merenkulun termit ennen kuin kesä on lopussa. Joten puuhaa riittää niin kuin oli tarkoituskin. On paikkausta, maalausta ja retusointia sekä uuden oppimista.

Edellinen omistaja on blogissaan kertonut kaikesta kunnostuksesta minkä hän on veneessä tehnyt. Toivomme, että moottorin edellinen kuntoremontti kestää hyvin kesän matkat eikä se ala reistailemaan sen kummemmin. Se jää nähtäväksi…

                                       

                               

Näkymä Matildedalin satamassa

                                        

Kesän viettoa

Olen maalannut aitaa, hankkinut Mehu Maijan.

Vuosien haave tehdä itse mehuja on toteutumassa.


Tänään on kesähäät. Hääjuhlat ovat niin ihania, rakkautta leijuu ilmassa.

Rakkaus on pieniä tekoja, arkisia.

Rakkaus kantaa, nostaa, vie lähelle toista.

Muistakaa vaalia toisessa leiskuvaa

tulta.

Vaalia toisianne, antaakaa toisillenne tilaa kasvaa,

muuttua ja rakastaa.

Ulkoilmaihminen

Auringonpaisteessa pesin mattoja ja juttelin niitä näitä.

Meistä on mukavaa luokitella itsemme ja toiset erilaisiin kategorioihin.

On puutarhaihmisiä,

käsityöihmisiä, ulkoilmaihmisiä, leipojia...

Olen alkanut tekemään taas käsitöitä ja mielelläni lukeutuisin käsityöihmisiin,

joilla ei ole peukalokeskellä kämmentä. Tuntuisi aika mukavalta olla käsityöihmisiä...

Viherpeukalo en ehkä ole. Hiukan sellainen harrastelija...

Jauhopeukalokaan en ihan ole. Osaan kyllä leipoa, mutta en aina onnistu...

Mutta siinä mattoja pestessäni päätin, että tänä kesänä aion olla ulkoilmaihminen.

Se tarkoittaa

tunteja ja päiviä ulkosalla, päivittäin.

Kesä rientää...

Mansikkakriisi kohtasi, hinnat nousivat kattoon. Onneksi mustikoita löytyy metsässä.

Jokakesäinen armoton kanttarellimetsästys alkaa.

Saisiko näistä kesän hetkistä kiinni.

Säilöisi vaikka.

Missä minun pakastemansikat?

Puut hengittävät

Kuusien liikkumattomuus aikaisin sumuisena aamuna,

nuorten valkeakylkisten koivujen vaalea vehreys kevään kynnyksellä.

Vankka, yksinäinen petäjä lumikinoksen keskellä.


Metsän humina, narina. Kuuluu kohahdus ja suuri puu kaatuu yksin.

Kuuntelen puiden hengitystä.

Istun ja odotan. Metsä huojuu läpi yön.


Osaanko olla liikkumatta ja vain hengittää kaltaisteni joukossa. Puun viisaus vierellä.

Lapsuuden metsät, vahvat juuret.

Puun juuret, jotka ristelevät juoksupolulla, hyppään yli ja väistän.

Juostessa tunnistan juuret.


Takapihan kaksi mäntyä, joiden väliin saattoi pujottaa kuminauhan ja hypellä korkealle.

Pihan koivut jotka kasvoivat kohisten minun rinnalla.

Syksyllä kahisevat koivunlehdet pihalla leikkien keskellä.

Kun talon asukkaat muuttivat pois kaatui takapihan puu.

Talvella hiihtäessä huurteiset puut, niiden jyhkeä silhuetti. Tykkylumi ja luminen metsä.

Aikaa sauvalla pudotella lunta puista. Ei sen kummempaa.

Lumiset ja kuitenkin niin pehmeät puiden oksat. Sukelsin oksan alta ja niskani oli märkänä lumesta.

Puut hengittävät, ovat olemassa.

Pihallani on kaksi omenapuuta, jotka tänä vuonna lepäävät,

vain kaksi yksinäistä omenaa on oksan ääripäässä.

Vino kirsikkapuu ja luumupuu, joka ei vielä ole antanut satoa.

Tarvitsen puita, katselen niitä ja voin paremmin.

Puut muistavat minut, pikkutytön katseen ja joka ikisen onnellisen, hetken jonka ne ovat nähneet,

hengittäneet kanssani, olleet olemassa.


Etsin niitä katseellani. Puut katsovat minua.

Muistan miten olla onnellinen.

Miten olla olemassa kuin lapsena, olla kuin puu.

Huojua tuulessa, tuntea hiekka jalkojen alla ja puun elävä pinta sormissa.

Ihmetellä ja odottaa, hengittää. 

Puu seisoo paikallaan, minä kuljen, mutta palaan, hetkeen, olennaiseen.