tiistai 24. heinäkuuta 2012

Päivän rytmi




Arkiset päivät lipuvat ohitse, lävitse tuttuun rytmiinsä.
Päivä jakautuu osiensa summaan, illalla toivoo, että ennakoitu yhtälö pitää paikkansa.
Aika arjen ankkurina, rutiinit ja rituaalit kävelykeppeinä.
Päivän rytmi lomittuu omiin ajatuksiin, illalla havahtuu tuntien menneen,
tartuinko niihin vai suoritinko päivän joustavaa rytmiliikuntaa,
kumarrellen aikaa ja nöyristellen tehtävälistan edessä.

Muistinko maistaa kahvin aromin, hedelmien mehun?
Annoinko rauhallisen hetken tarttua itseeni?
Luetut kirjoitusten pätkät,
tarkistinko valon määrän, ilman virtauksen.
Hymyilinkö?
Tunsinko yön tuoman virkeyden kehossani?

Keskipäivän kohokohta kello kahdentoista lyönti.
Tulinko vai meninkö?
Tauot ja viivähdykset tasaisen rytmin lomassa.
Ajatuksissa lomailu.
Askareet illan edellä,
valon väheneminen, rytmin hidastuminen.

Meille tärkeät tavut, naurut ja narahdukset.
Muistinko tänäänkin että olen tässä tällaisena,
omillani ja yhteydessä lähellä olijoihin,
olentoihin, rakastettuihin.
Sopivan suuruisena,
keskeneräisenä,
osana päivieni rytmiä,
oman aikani sykliä.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Hyvä aamu

Mistä sen tunnistaa?
Hymyilevät kasvot vieressä herätessä. Unenlämpö kehossa. Virkeä nuorimies valmiina päivään.

Hyvä maitokahvi,
vakiaamiainen,
hiljainen onnellisuuden tunne,
aamun tuttu, rauhallinen rytmi,
juttelua ja hyvää mieltä.
Kävely meren rannalla jo kirkkaassa valossa,
Sissy koiran nurmikkohurmio sinne tänne juosten korvat heiluen ja kasvoilla autuaallinen ilme.

Vettä tomaateille, vilkaisu kukkivaan kesäpihaan.
Näistähän sen tunnistaa hyvän aamun.

Jatkuuhan se hyvään päivään ...



Mukavaa kesäpäivää Sinulle joka täällä pistäydyit.







Juhlakulkue

Konttorikissa Kerttu pyydysti juuri pulskan kärpäsen ikkunalta. Villiviini rehottaa seinustalla.

Me tarvitsemme rutiineja, jotka kiinnittävät meidät arkeen ja erityiseti juhlaan.

Monet tavat ovat meille niin itsestäänselviä, että emme huomaa niiden olemassaloloa. Jotkut tavat tulevat vuosi vuodelta tärkeämmiksi. Miksi aina teen näin, haluanko että kesään kuuluu joka vuosi ne samat tutut asiat, aamurutiinien tutut kaavat, asiat illan edellä. Minkälainen päivä on minulle juhlaa?
Rutiinit ovat useimmiten kulttuurisidonnaisia, koodeja joita noudatamma jopa tiedostamatta.

Rikkautta on päästä kurkistamaan erilaista kulttuuri kuvastoa. Minua kiehtoo hetket, jolloin en oikein ymmärrä miksi asiat tehdään juuri noin. Kun yritän löytää järkeviä selityksiä asioille tietämättä ihan tarkkaan.

Lähdimme kuusivuotiaan kanssa uimarannalle aamupäivällä kevein askelin. Pysähdyimme kuuntelemaan soittokunnan soittoa ja jäljitimme reitin kohti rummutusta. Soittokunta meni rannan lähellä sijaitsevan kirkon luo. Siellä alkaisi pian San Antonion kulkue, joka kulki läpi kaupungin ja ylös San Antonion kirkolle.

Sisällä kirkossa oli valmiina kannettavat pyhimykset. Niihin oli kiinnitetty 5, 10, 20 euron seteleitä. Penkkejä vasten nojasi kantokeppejä ja ihmiset juttelivat iloisesti. Jäimme kirkon ulkopuolelle odottamaan kulkueen lähtöä. Paikalle saapui aina vaan enemmän ihmisiä. Pieniä lapsia, joilla oli eläimiä mukanaan korissa tai pienessä leikkiautossa. Kyyhkyjä, kalkkuna, kaneja... Kaikilla kulkueeseen osallisujilla oli kaulassaan samanlainen pyhimyskoru.

Pyhimyspatsaita oli kahdeksan, Fatimaa kantoivat naiset. Edellä kulki pieni kauniisti puettu tyttö, joka heitti ruusun terälehtiä kadulle. Viimeisenä kävelivät nuori poika ja tyttö käsi kädessä. Perinteisiin asuihin pukeutuneet naiset kantoivat kuivattua kalaa verkon päällä. Koreissa oli ruokaa ja juomaa.  Pappi käveli katoksen alla koko matkan. Vastapäätä meitä ollut vanhempi nainen polvistui maahan papin kävellessä ohitse. Kuusivuotiaskin katseli ihmeissään tapahtumaa.  Kuulin, että eläimet tuotiin siunattavaksi ja sen jälkeen ne myytiin huutokaupalla kirkon avustamiseksi.

Vaikuttava juhlakulkue pyhän Antonion kunniaksi.



Hiljainen hetki

Aamun raikkaus, vasta noussut aurinko. Uuteen päivään heräävä kylä. Melkein tyhjät kapeat, valkeat kadut. Hyvin nukutun yön jälkeinen virkeys.

Nousen metsän halki johtavia portaita ylös rinnettä. Vastaan tulee kulkukoira, jota tervehdin kunnioittavasti. Bom dia tervehdin jokaista vastaantulijaa. Oikopolku metsän halki johtaa yhdelle Nazaren kukkuloista San Antonion kirkon luo. Ennen San Antonion juhlaa aamulla menen sisään vaatimattomaan kirkkoon ja istahdan hetken.  Kirkon edustalla on polku kukan terälehdistä.

Kävelen läpi suuren hautausmaan. Voiko kauniimpaa paikkaa ollakaan, kaukana oikealla siintää sinisen hohteinen meri. Hautausmaalla hiljennyn ja katselen hautakiviä, joissa on valokuvia jopa vuosisadan alusta. Kuvia kalastajista ja heidän vaimoistaan, tummanpuhuvia ankaran näköisiä, kirkkaassa aamun auringossa.
Pysähdyn yhden haudan kohdalla, kaunis hautakivi, värikuva naisesta, takana siintää meri, voiko kauniimpaa paikkaa ollakaan. Hiljennyn hetkeksi elämän edessä.

Seuraavana aamuna tullessani samaan paikkaan, näen kuinka bussista nousee joukko mustiin pukeutuneita vanhoja naisia. He menevät ryhmässä jutellen hautausmaalle.
Hautausmaalla on myös pieniä kappeleita, sukuhautoja, joissa arkku on peitetty pitsipeitolla.
Menneisyys on läsnä tässä päivässä. Voin kuvitella, miten ankarat olosuhteet ovat tuoneet kuoleman lähelle.  Kaunis hautausmaa saa elämän rajallisuuden todelliseksi. Kurkistaa pintaa syvemmälle hiljaiseen hetkeen.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Puhaltakoon suotuinen tuuli



Yksin taivaankannen alla mutkittelee polku, jolla astelen
Arvid Mörne

Tule istahda viereeni,
nojataan kevyesti käsivarsiin ja
ammennetaan yhdessä
silkkaa iloa siitä,
että olemme
täällä
hiekan, tuulen ja auringosäteiden
ympäröiminä.

Paljas iho tuntee ilman
lämpimän kosketuksen.
Iho vapaana vaatteiden vankilasta.
Iholla lähellä itseä
tuulen, kosteuden, kirkkauden,
hiekan, vapauden kosketus.

Hiukset, huulet, varpaat
kosketuksessa ohipuhaltavaan ilmavirtaan.
Varpaat vapaudesta huumaantuneina.

Istutaan ja nojataan kevyesti käsivarsiin.
Ollaan hetki kesän kainalossa.



Matkamuisto



Aamulla kalastajakylässä vastaani kävelee vanha mustiin pukeutunut mies ja sanoo Bom dia.

Bom dia, miten kaunis päivä.

Miehen ahavoituneet kasvot hymyilevät. Tuulelle tutut.

Hänen päässä on musta kalastajien päähine.

Sellaisen haluan itselleni ja hymyilevät kasvot aamupäivällä.

Nyt minulla on tulevaa talvea varten musta Nazaren kalastajahattu, muistanhan hymyn.

Löysin hatun ainoasta paikasta, missä sitä myytiin, kangaskaupasta.




Uteliaana tapani mukaan kyselin kaduilla vastaan tulevista puvuista.
Naiset ovat pukeutuneet perinteisiin vaatteisiin - seitsämään hameeseen.
Mäenrinteillä vastaan kävelevät hoikat sääret lyhyessä juuri polven korkeudelle
ulottuvissa laskostetuissa hameissa, huivi päässä, vanhemmat naiset,
kirjailtu esiliina edessä.




Elävien myyttien, legendojen ja traditioiden kylässä naiset ovat aina pitäneet
useampia hameita päällekkäin.

Sateenkaaren seitsämän väriä, viikon seitsämän päivää, kukaan ei kuitenkaan tiedä
seitsämän hameen alkuperää. Yksi kauneimmistä tarinoista on se, kuinka naiset
käyttivät hameitaan laskiessaan aaltoja. He tiesivät, että seitsämännen aallon jälkeen
meri tyyntyy ja veneet pystyvät rantautumaan turvallisesti. Naiset laskivat hameitaan,
kuin rukousnauhaa.

Useiden hameiden käyttö kuvasti elämäntapaa, naiset viettivät aikaa rannalla odottaen
miestä tai poikia palaavaksi ja hame suojasi sekä kylmyydeltä että tuulelta. Myös vieraiden
katseilta.

Seitsämän hametta - kapea vyötärö ja leveä lantio.
Eri väriset hameet, eri mallit, eri materiaalit.
Ensimmäinen  kerros on oltava valkea, pitsireunuksella.
Toiset hameet flanellia, koristekirjailtuja. Kirjailtu esiliina kruunaa asun, takana suuri rusetti.
Värikäs, pitsihihainen pusero, huivi ja juhlissa musta hattu, tumma viitta.
Juhla-asussa on seitsämän hametta, arkena riittää neljä, puuvillainen esiliina, takana suuri rusetti.
Lesket ovat pukeutuneet mustaan, musta suuri huivi harteilla, elämä ilman pitsejä.
Karnevaaleissa pukeudutaan juhla-asuun.


Kävimme kylän vanhimmassa kangaskaupassa. 1900-luvun alusta on kaupassa myyty
laadukkaita villakankaita, huiveja. Se on erikoistunut perinteisten asujen valmistamiseen.
Liikkeestä saa tilattua mittojen mukaan, kirjaillut esiliinat, hameet, puserot. Valmiita
vaatteita ei ole myynnissä, naiset joko valmistavat ne itse tai tilaavat tästä liikkeestä.
Villahuivit, jotka ovat arkisinkin käytössä, ovat vanhojen perinteisten mallien mukaan
tehtyjä. Materiaali on korkeatasoista villaa ja puuvillaa. Ostan itselleni pari huivia
talven tuiskuja ajatellen.



maanantai 16. heinäkuuta 2012

Ota minua kädestä



Ota minua kädestä.

Onko arvokkaampaa kuin kulkea käsi kädessä kuusivuotiaan kanssa.

Kohti uusia kaupunkeja,

avata kahvilan ovia,

vaeltaa vedenrajaa pitkin,

ylös mäen rinteitä,

ohi kiitävien hetkien,

edetä käsi kädessä,

onko sen arvokkaampaa.

Kaikken parasta on liikkua yhdessä,

käsi kädessä kohti.