Aamun raikkaus, vasta noussut aurinko. Uuteen päivään heräävä kylä. Melkein tyhjät kapeat, valkeat kadut. Hyvin nukutun yön jälkeinen virkeys.
Nousen metsän halki johtavia portaita ylös rinnettä. Vastaan tulee kulkukoira, jota tervehdin kunnioittavasti. Bom dia tervehdin jokaista vastaantulijaa. Oikopolku metsän halki johtaa yhdelle Nazaren kukkuloista San Antonion kirkon luo. Ennen San Antonion juhlaa aamulla menen sisään vaatimattomaan kirkkoon ja istahdan hetken. Kirkon edustalla on polku kukan terälehdistä.
Kävelen läpi suuren hautausmaan. Voiko kauniimpaa paikkaa ollakaan, kaukana oikealla siintää sinisen hohteinen meri. Hautausmaalla hiljennyn ja katselen hautakiviä, joissa on valokuvia jopa vuosisadan alusta. Kuvia kalastajista ja heidän vaimoistaan, tummanpuhuvia ankaran näköisiä, kirkkaassa aamun auringossa.
Pysähdyn yhden haudan kohdalla, kaunis hautakivi, värikuva naisesta, takana siintää meri, voiko kauniimpaa paikkaa ollakaan. Hiljennyn hetkeksi elämän edessä.
Seuraavana aamuna tullessani samaan paikkaan, näen kuinka bussista nousee joukko mustiin pukeutuneita vanhoja naisia. He menevät ryhmässä jutellen hautausmaalle.
Hautausmaalla on myös pieniä kappeleita, sukuhautoja, joissa arkku on peitetty pitsipeitolla.
Menneisyys on läsnä tässä päivässä. Voin kuvitella, miten ankarat olosuhteet ovat tuoneet kuoleman lähelle. Kaunis hautausmaa saa elämän rajallisuuden todelliseksi. Kurkistaa pintaa syvemmälle hiljaiseen hetkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti