Päiviä

"Me menisimme lauantaisin torille. Joskus ajaisimme aivan maan ääreen, meren rantaan. Näkisimme aallot, hihkuisimme kun ne löisivät murtajaa vasten. Tavallisina arkipäivinäkin meillä olisi tanssia. Kirjahyllyjä ja kyläilijöitä. Hillopurkkeja avattaisiin, majan saisi rakentaa mihin haluaisi. Kukaan ei suuttuisi vaikka maalia joskus levitettäisiin kynnykselle. Sohvalla olisi joskus hiekkaa, mutta se ei olisi vakavaa. Räiskäleita, majoja, hillopurkkeja. Öitä joina ihojen ääriviivat eivät erottuisi toisistaan. Sellainen elämä."
                                              Riikka Pulkkinen kirjassa Totuus

Eilen kävimme uimassa ja teimme laskiaispullia. Niilosta on kehittymässä varsinainen humoristi. Hänen aurinkoinen ilmeensä kirkastaa päivän.

Olemme tehneet suuria päätöksiä ja käyneet ikuisessa kaupungissa Roomassa tuoksuttelemassa Dolce far niente - tuulahduksia. Osasimme, osasimme nauttia kaikki me kolme. Pidennetty viikonloppu Roomassa ruokkii sielua.

Tammikuu taittuu

Viikonloppu takana, maistuvia lounaita, korvapuustia, aurinkoinen kävelyretki vihdoinkin.
Yhdessäolon viipyileviä hetkiä, pitkät yöunet.
Maanantai on hyvä aloittaa tällaisen viikonlopun jälkeen.

Koko kroppamme, mieli ja keho, reagoi hyviin hetkiin.
Siihen tarvitaan niin vähän, pysähtyminen usein riittää.
Pysähtyminen olennaisen äärelle, lähellä olemista, inhimillisyyden lähteelle.
Se, mikä meissä on parasta on ihmisyys, jonka jaamme.

Pysähdyttävä dokumentti performanssitaiteilija Marina Abramovicista sai palan nousemaan kurkkuun eikä sitä niele pitkään toviin.
Marina Abromovic istui retrospektiivinsä keskellä New Yorkin Museum of Modern Artissa vuonna 2010 kolme kuukautta, sen jokaisen aukiolopäivän alusta loppuun, ja katsoi silmiin yksi kerrallaan hänen eteensä istuneita ihmisiä. Hänen mukaansa performanssitaiteilijan tulee luoda ympärilleen karismaattinen tila, päästää katsoja sen sisään ja altistua yhteiseen mielentilaan.
Häntä katsovien ihmisten kasvoille nousee sekaisin surua, epäuskoa ja rakkautta. Hän istuu paikallaan ja katsoo jokaista silmiin. Teoksellaan hän haluaa hidastaa ihmisten ajattelua, ja antaa tilaa hitaille ajatuksille.

Pelkkä katse riittää, pysäyttämään hetken, koskettamaan inhimillisyyttä meissä.

Katsonhan tänäänkin, pysähdyn toisen viereen.

Viikonlopun toinen kiinnostava, ihastuttava asia. Miten upea, luottavainen voi pieni vauva olla aikuisen häntä kylvettäessä.

Youtube: Thalassa Bain bebe par Sonia Rochel

Tällaisia päiviä

Oliko tämä hyvä päivä?

Takana hyvä yö nukkuessa, syvällä unien sanomissa.
Aamulla vielä unen matka mielessä,
kuusenneulaset pitkin lumista pihaa.

Koko päivä unen huuruisena,
ajatuksiin uponneena,
ihmetellen ajattelun sameutta,
tammikuun puolella.

Oliko tämä hyvä päivä,
pää pilven reunalla - usvan ympärillä.

Tätä aikaa

Joulun aika hurahti. Ajan ihmettelyä, pakkasta ja ihana joulupukki. Lahjakori ja joulun taika.
Suuria päätöksiä ja suunnittelua. Joulu katkaisee mukavasti ajankulun. Sen jälkeen alkaa ikään kuin uusi aika vuodenkierrossa.

Elän nyt tätä aikaa, uutta vuotta 2013. Ennemerkkejä, ennustuksia, ajatuksia tulevasta vuodesta.

Samoalaispäällikkö Tuiavii ihmetteli Euroopassa matkatessaan viime vuosisadan alussa valkoisten innostusta pyöreisiin aikakoneisiin, kelloihin. Eurooppalaiset suuntaavat kaiken voimansa ja uhraavat kaikki ajatuksensa, jotta he saisivat mahdollisimman paljon irti ajastaan.

Tuiavii ei ymmärtänyt, miksi eurooppalaiset näkivät niin paljon vaivaa kilpajuoksuun ajan kanssa jo sata vuotta sitten. Hän epäili, että aika karkaa eurooppalaisilta niin kuin käärme märästä kädestä, juuri siksi että siitä pidetään niin lujaa kiinni. "He eivät anna sen tulla luokseen. He juoksevat sen perässä kurkotetuin käsin, he eivät suo sille auringossa lojumisen rauhaa. Sen täytyy olla aina lähellä, laulella tai puhella jotain. Kun aika on tyyni ja rauhaa rakastava, se pitää levosta ja matolla loikomisesta."

Samoalaiset eivät juosseet ajan perässä eivätkä tahtoneet koota tai palotella aikaa. Se ei koskaan koitunut heidän ahdingokseen tai kiusakseen. Tuiaviin mukaan auringon nousun ja laskun välii mahtuu paljon enemmän aikaa kuin yksi ihminen pystyy käyttämään.

Toivon meille kaikille paljon aikaa auringon nousun ja laskun välille. Hyvää alkanutta vuotta!

Talvista tuiskua

Ulkona tuuli puhaltaa ja lunta tuiskuttaa. Taitaa se lumitalvi tulla viimein.

Tänään vietetään Älä osta mitään päivää. Uruguaissa Jose Mujica antaa 90 prosenttia  palkastaan hyväntekeväisyyteen. Uruguain presidentti asuu vaatimattomassa maalaistalossa ja pariskunta viljelee kukkia. Presidentin omaisuus: kolme maatilkkua, kolme traktoria ja kaksi autoa. Käyttöautona sininen volkkari vuodelta 1987. Presidentti elää tonnilla kuukaudessa. "En ole köyhä presidentti. Köyhiä ovat ne, jotka aina haluavat enemmän. He ovat loputtomassa kierteessä eikä heillä ole ikinä aikaa elämässään. Kukkafarmari toteuttaa käytännössä ekologista elämäntapaa.

Tämä tupsahti mieleeni kun kiihtyvin askelin menemme kohti vuoden kulutushuippua. Pakastealtaat on täytetty kinkuilla ja ruokakaupoissa soi soihdut sammuu. Ihmiset miettivät, mitä kivaa vielä keksisin.

Lahja

Isän suuret kädet
hypittävät polvella
nostavat olkapäille
kantavat sylissä
veistävät leluja.
Isän suuret karheat kädet
sanovat pitkin päivää:
Rakastan sinua lapsi.
Ne ovat teon sanoja
niin vahvoja
että kantavat
halki elämän.
                     Maaria Leinonen

Isän antama kaunein lahja,
tämä elämä.
91-vuotias isäni toivotus
lämpimällä äänellä,
kaikkea hyvää sinulle.
Niin arvokasta.
Kaikki isänpäivätoivotukset
vuosien varrelta kerätyt,
kaikkea hyvää.

Eilen tärkeintä oli
itsetehdyt lahjat:
kortti, avaimenperä ja tiskirätti.
Lahjan antamisen ilo.
Aamiainen kynttilänvalossa ylös kannettuna.
On iloni katsella,
miten isän kädet nostavat syliin,
silloin kun väsyttää, kantaa ylös nukkumaan.
Kädet peittelevät illalla,
pyyhkivät kyyneleet ja lohduttavat.
Kädet nostavat kuperkeikkaan.
Rauhalliset, lämpöiset sanat,
silloin kun kiukuttaa.
Iloni on katsella elämää, isän lahjoittamaa.

Ehdinkö?

Ehdinkö tänään olla suhteessa siihen, mitä on ja mitä teen, mitä ajattelen ja tunnen?

Aistit ovat ovia kauneuteen ja valoon. Meidän on varjeltava kuuloamme, näköämme, tuntoamme, jottemme turru, totu tavanomaisuuteen, ulkoapäin annettuun ihmiskuvaan, maailmankäsitykseen.

Jottemme turru tähän marraskuun tuulisateeseen. Nenän tuhinaan ja koleuteen.