Matkalla

Lähtörutiinit suoritettu, aikainen lähtö, muutama tunti unta ja sitten kohti Lissabonia.

Frankfurtin lentokentällä ihmettelimme ihmismassoja ja lentokoneiden määrää. 

Kuten joka matkalla haemme "matkarutiineita". Joko syödään, miten toimitaan, minne mennään. Miten matkailu omassa ryhmässä sujuu.

Taas kerran huomaan, miten haastavaa irrottautuminen on. 

Arjen rutiinit vievät mukanaan ja mitä intesiivisemmin niitä hoitaa, sitä hurjemmin mieli kiinnittyy arjen askareisiin. Usein matkalle lähtiessä olen niin rasittunut, että se tunne seuraa vielä lentokoneessa ja useamman päivän matkaseurana. Olosuhteet muuttuvat, mutta omat tuntemukset muuttuvat vasta viiveellä.

 

Irti päästäminen ja siirtyminen tähän hetkeen kokemaan ja näkemään asioita – siinä tämän matkan teema.

Lissabonin kentällä etelän pehmeä lämpö on vastassa. 

Miten parhaiten kuvailisin pohjoisen kesää – voimakas ja heleä. 

Täällä Atlantin rannikolla, kesä on pehmeä ja runsas.

Lentokentältä bussilla majapaikkaan ja iltapalalle lähikorttelin Nicola kuppilaan. 

Maistuva keitto ja omeletti hyvän kahvin siivittämänä. 

Sitten unten maille.

Prosesseja

"Onnellisuus on prosessi, jossa päivittäiset tulkintamme asioista määräävät paljolti tunnetilojamme.
Kyky tulkita useimmat tapahtumat positiivisessa valossa on tärkeä taito." (Diener, Biswar-Diener, 2008:19)

Tätä onnellisuus prosessia lähdemme taas tutkailemaan muutaman päivän päästä kun astumme Lissaboniin vievään koneeseen. Haaste on otettu vastaan ja hiukan jännittää. Onkohan taito tallella.

Kotosalla kesä on niin vahvasti läsnä, hengittäen hyvää. Vihreys kaikkialla, luonto hymyilee ja minä katselen sitä myhäillen.

Kesä, kesä

Nyt on ilmassa kesän tuntua. Tuntuu kuin olisi herännyt talviunesta hiukkasen kohmeessa. Lämpö ihan ihmetyttää.

Pihalla kirsikkapuu kukkii. Olen työntänyt sormeni multaan ja ihastellut kasvien voimaa. Vihreää lehteä joka paikassa, ruusut, jasmike, ruohosipuli. Rikkaruohotkin ovat löytäneet hyvän mullan missä kasvaa.

Viikon päästä olemme lentokoneessa matkalla Lissaboniin. Slow travel seikkailut jatkuvat tämän vuoden osalta, vietämme lomaa Portugalissa. Ilman tarkempaa suunnitelmaa - suurkaupunkia ja rantalomaa.

Kesä Terveluloa!

Kestävää kehitystä

Viime päivinä olen siivonnut tavaraa, laittanut vaatteita pahvilaatikoihin, vienyt kierrätykseen, lajitellut ja ihmetellyt. Mistä tätä tavaraa on siunaantunut. Sodanjälkeinen sukupolvi säilöi ja säilytti kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Pullonkorkit, laatikoiden kannet, kuminauhat.  Minä olen geeniperimänä saanut tämän säilyttämisen vahvan vietin. On remonttivaatteita, sitten joskus tavaroita, vielä hyviä vain hiukan rikki menneitä astioita, korvattomia kuppeja. Tendenssi on kuluttaa kaikki ihan loppuun. Jäähyväiset hyville vanhoille kengille ovat haikeat.

Silloin kun säilyttää, vaikkei uutta hankikaan, tavaraa kertyy ja kertyy. Samaan aikaan mietin, miten toisella puolella tavarasta on oikeasti pulaa. Asuessani Nicaraguassa vuoden näin perheitä, jotka eivät omistaneet mitään, muovituoli siinä se. Kenkiä ei ollut, muovisandaalit ympäri vuoden. Risaiset vaatteet ja hakaneuloilla kursitut hameet. Miten saisin tämän tavaranpaljouden heitettyä sinne, missä sillä olisi todellista käyttöä.  Tätä tänään pohdin.

Onnellisuuden merkkipaaluja

Barbara Fredrickson erottelee kymmenen eri tunnetilaa, joita hän pitää onnellisuuden ilmenemismuotoina:

Ilo, kiitollisuus, mielentyyneys, kiinnostus, toiveikkuus, ylpeys, huvittuneisuus, inspiraatio, kunnioitus, rakkaus.

Oma listani voisi tänään olla seuraava

Ilo                       nauru, jonka kuulee omana äänenään

kiitollisuus           kokemukset, jotka ovat jo olleet

mielentyyneys     rauha, joka asustaa sisälläni

kiinnostus            yhä uudelleen heräävä

toiveikkuus          kantava voima suhteessa tulevaan

ylpeys                  siitä mitä on elämässään saavuttanut, elämän etappeja

huvittuneisuus     onneksi moni asia huvittaa, naurattaa

inspiraatio           odottamisen arvoinen, yllättäen täällä

kunnioitus           elämään, elämänvoimaan

rakkaus               kuinka suurta se voikaan olla

Puu

Ei muuta kuin tulemistaan tulla puuksi.
Tehdä sovinto mullan kanssa. Multa: iäti sama.
Kivet samat
Ja sora.
Ainaiseksi nauliintuneena tähän: liikkumattomuuteen
liikkua puun suuntaan:
syvemmälle.

Voiko puusta joka rakastaa myrskyä tulla myrsky?
Puu ei voi kuin nostaa latvansa tuiverrukseen.
Näyt värisyttävät ytimeen asti
huudot hehkuttavat ytimeen asti
puu nauliutuneena humiseva
puuksi syntynyt
pusertaa kaipuunsa sisään
puun muotoon.

Syvävarjoinen kasvaa leveämmäksi.
Leveänä pylväs menee maahan ja huimauksetta pilveä päin
laulaa lehtisydämensä suuremmaksi
kaiken kulkevaisen levähdyspaikka
lintujen ja siementen turva
alati liikkeessä
sisintä syytään myöten.

Ei muuta kuin tulemistaan tulla puuksi.

Solveig von Schoulz

Pihan omenapuussa on nuppuja...

Onnellisuus muistoja

Istuimme tutun kahvipöydän ääressä, tarjolla pullaa ja toscapalaa, sokeriastia ja kermanekka, pyhäkupit.

Vanhempani muistelivat.
- Muistatkos Eeva miten sinusta tuli minun akka?
- Muistan.
- Oltiin Norjassa tunturin laella ja sinne kävellä löntysti, keinuvilla askelilla lyhyt lappalaismies.
  Se kysyi minulta - "Onko tuo sinun akka?"
- Kysy siltä, onko se minun akka, vastasin.
Lappalainen käveli Eevan luo ja kysyi: "Oletko sinä tuon akka?"
- Olen, vastasi Eeva.

Mies jatkoi matkaansa. Siitä alkoi yhteinen taival.
Sen jälkeen tehtiin nuotio ja keitettiin kahvit. Sitten vein sinut juna-asemalle.

Yhteinen taival, joka on jatkunut yli 50 vuotta. Onnellisuuden muisto.