sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Puola- Puola 28. - 29.12.

Kaunasista jatkamme Puolan läpi lumituiskussa. Matkanteko on hidasta, muut autot liukastelevat kesärenkaillaan ja rekat jäävät jumiin ylämäkeen. Etenemme hitaasti mutta varmasti. Kunnes autosta alkaa kuulua epäilyttävää ääntä, outoa rahinaa. Joten parasta tarkistaa asia. Matkaa on tehty vasta vähän eikä auto nyt saisi hyytyä tähän lumituiskuun.
No pysähdymme vastaantulevassa paikassa, jossa on baari ja autokorjaamolta näyttävä rakennus. Kysellään ja ihmetellään.
Mies puhuu vähän englantia ja selitämme ongelmamme. Ajamme auton sisälle tarkastettavaksi ja tulkinta on moniselitteinen kaikki kerrottu selvästi puolan kielellä. Jotakin vikaa nesteissä ja sillä lailla. Kiitämme ja jatkamme matkaa.
Päätämme kuitenkin pysähtyä kiltisti seuraavassa kaupungissa.
Asia pitää tarkastaa, ei auta. Ikävä ääni vain voimistuu.

No minähän osaan kokonaista 10 sanaa puolaa. Haemme ja kyselemme autokorjaamoa. Löydämme sellaisen ja jopa miehen joka puhuu hiukan englantia. Korjaamon omistaja testaa auton, ajaa kovaa ja kuulostelee. Diagnoosi on selvä. Etupyörän laakeri hajalla. Huomenna osa tulee ja auto korjataan. Z.U.H. "Polmozbyt" s.c. huoltoasema Grajewossa näyttää taitonsa.

Kaikki tapahtuu sovitusti. Auto korjataan ja pääsemme jatkamaan matkaa. Koko operaatio maksaa 45 €. Valtavan ystävällisiä ja ammattitaitoista väkeä. Meillä kävi erinomainen tuuri.

Yövymme kaupungin ainoassa auki olevassa hotellissa, jossa ei ole muita asiakkaita. Talvimatkailussa saa usein yöpyä ihan itsekseen. Hotellit ovat ihmeissään kun joku tulee sisään. Syömme lounaan ja seuraavana päivänä lähdemme jatkamaan puolenpäivän jälkeen, helpottuneina. Illalla ja aamulla kierrämme Sissyn kanssa lenkin, pihalla räksyttävät vahtikoirat vähän säikyttävät koiraamme, kuulostaa niin uhkaavalta.

Aamupäivällä odotellessamme kierrämme kaupungilla katselemassa kauppoja ja kahvilassa juomassa makeat leivoskahvit.
Pidän kovasti Puolasta, ystävällisistä ihmisistä ja tunnelmasta.

Grajewossa valtaväylä kulkee kylän läpi ja tuo mukanaan valtavan määrän pakokaasua, rekat kaasuttavat ohi. Ilmassa leijuu bensan
haju, aikamoinen rasite tämä liikenne on. Uudet moottoritiet helpottavat liikennettä ja
samalla ne pilaavat kauniita maisemia betonirakennelmineen.




Saatuamme auton kuntoon, kaikki helpottuneina, ajamme koko loppupäivän lumituiskussa, taas. Pahimmillaan vauhti on 60 km tunnissa, joten slow travel toteutuu konkreettisesti.

Vasta illansuussa löydämme hotellin, jossa yöpyä. Niilo on ihan rättiväsynyt ja herää kesken unien. Hotel Akademicki, Lowixzissä on suuri kivinen rakennus, jonka neljännessä kerroksessa nukumme sikeästi.
Koko hotelli on tyhjä. Aamulla saamme runsaan puolalaisen aamiaisen leipää, makkaraa, kahvia, juustoa. Ja taas matka jatkuu kohti Berliiniä. Valkoisen lumen ympäriöimänä.
Koko Pohjois-Eurooppa on jäässä ja ankaran talven kourissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti