Istun Malagassa Cafe con Libros kahvilassa, olen juuri maistellut kiwi-omenajuoman ja kaiuttimissa soi mukava ranskalainen musiikki.
Kahvila sijaitsee aivan Picasso kotitalon kupeessa.
Ulkona sataa vettä kaatamalla. Ruudullisen ikkunan takaa kuulee sateen äänen.
Lahkeet on jo ihan märkänä.
Lounaalle menemme Pimpi ravintolaan Granada kadun varrella.
Muistelen tässä nyt hetken Granadaa. Ennakko-odotukset kaupungin suhteen olivat korkealla. Eikä kaupunki pettänyt minua tai toiveitani. Ihastuin täysin ja varmaankin lopullisesti. Esteettinen, elävä, suuri, omaperäinen, ainutlaatuinen.
Vuosia sitten Barcelonassa usein Rampla de Catalunyan varrella mies lauloi pateettisesti Granada laulua, tenoriääni korkealta. Tuolta ajalta muistan laulun, melkein. Aika kuluu ja vuodet vierivät, lauantaina vihdoin olin Granadassa...
Matkaamme Fuengirolasta moottoritietä pitkin, nousemme korkeammalle, maisema on kaunis, oliivipuulehtoja, vihreää. Ylhäällä vuoristossa on maa kuurassa ja lämpötila laskee pakkasen puolelle. Ajomatka kestää vajaat kaksi tuntia.
Pilvien verhon takaa ilmestyvät yllättäen Sierra Nevadan lumiset huiput, Granadan kyljessä. Mikä sijainti kaupungille.
Strategiamme suurissa kaupungeissa on ajaa kaupungin sydämeen, lähelle vanhaa kaupunkia ja löytää sieltä parkkihalli, jotta Sissyä voi huoltaa helposti. Noh, tällä kertaa tämä strategia ei ihan toiminut. Ajoimme toki pääkatua pitkin keskustaan, kunnes tie kapeni yksisuuntaiseksi. Kävin hakemassa turisti-infosta kartan ja huomasimme että keskustassa ollaan, lähellä Alhambran linnoitusta.
Seuraavaksi menin poliisien pakeille kysymään, minne voisimme pysäköidä auton. Komea Granadan poliisi naurahti ja sanoi, että hyvä kysymys. Sanoivat, että parasta olisi mennä jalan. Katsoivat autoamme, pohtivat aikansa ja kertoivat, että auto on niin iso, ettei se mahdu pienille kujille, joten joudumme ajamaan pientä katua ylös ja toiselle puolelle kaupunkia, laskeutumaan sieltä alas ja tulemaan uudelleen keskustaan. Näin teimme. Tosi kapeaa kujaa jyrkästi ylöspäin. Sitten alaspäin kiertäen ja kaartaen uudelleen keskustaan. Varsinainen sightseeing.
Lopulta parkkihalliin ja Granadan kadut odottavat.
Kapeita katuja, paljon ihmisiä.
Aukio, jossa myydään vihanneksia,
flamencokauppoja, pikkuruisia flamencokenkiä, maustekauppa. Silmäniloa...
Puistossa pienet pojat, shortseissa ja paksuissa sukkahousuissa, villainen pikkutakki päällä.
Ekologinen karuselli, joka liikkuu lihasvoimalla, polkupyörä polkee vauhdin.
Mies puhaltaa suuria saippuakuplia,
aurinko paistaa ja lapset rikkovat saippuakuplat.
Piipahdamme kirkkoon.
Alttarilla seisoo hääpari - juuri siinä kohdassa missä sanotaan vihkivalta.
Puetaan sanoiksi rakkaus.
Taianomainen hetki, jolloin häävieraiden huomio on keskittynyt täysin alttarin tapahtumiin.
Mies lausuu sanat, menen kanssasi naimisiin ikuisiksi ajoiksi, kunnes kuolema meidät erottaa. Lausutut sanat kuuluvat kirkon takaosaan.
Sanojen symboliikka ja tämän hetken merkitys tuolle miehelle ja naiselle.
He ovat siinä nyt, omistautuneet toisilleen.
Viittaus kuolemaan ja ikuisuuteen luo myös tälle hetkelle merkityksen. Kunnes...
Me ohikulkijat jaamme energian, joka heijastuu kirkon joka kolkkaan.
Morsian on hiljaa eikä pysty liikutukseltaan puhumaan, kaikki odottavat.
Hän aloittaa valansa, aloittaa uudelleen ja jatkaa.
Kyyneleet valuvat silmistäni, liikutun.
Lähdemme jatkamaan matkaa. Ajattelen sanaa ikuisiksi ajoiksi, äärettömyyttä tässä hetkessä.
Tämä kahvila Malagassa on täynnä opiskelijoita. Puheensorina on melkoinen.
Granadassa olen päättänyt, että syömme tapasta, onhan tämä tapaksen luvattu kaupunki.
Piipahdamme baariin, jossa erinomainen viini tarjotaan suurista laseista, mukana tulee tapas, katkarapusalaattia. Katselemme, kuuntelemme. Ihmiset istuvat auringossa.
Lounaaksi tapas paikkaan, joka täyttyy nopeasti. Baarissa soi flamencomusiikki. Koko katu on täynnä tapasbaareja, jotka ovat täynnä ihmisiä. Syömme kalaa hyvän viinin kera. Naapuripöydän ihmiset herkuttelevat myös kala ja äyriäisherkuilla.
Loppupäivän katselemme lisää, kävelemme, syömme jäätelön.
Täällä on niin kaunista.
Kolme trubaduuria samettiviitoissaan pysäyttävät kadulla kulkevat kauniit naiset. He soittavat kitaraa ja laulavat kaunottarille. Naiset tanssivat, nauravat, laulavat.
Matka jatkuu. Alhambran suuri linnoitus näkyy kaupungin laidalla, sinne emme tänään ehdi.
Kiitos Granada, tänne palaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti