tiistai 31. heinäkuuta 2012

Viimeinen heinäkuuta

Kirjasto muistuttaa ystävällisesti eräpäivistä. Tänään maalaan illalla aidan lautoja. Aamulla kuuntelin niin mukavaa rupattelua arkisista asioista. Eikös rupattelu paljasta niin paljon meistä itsestämme. Toisten huomioon ottamista, hyveistä arvokkainta.

"Jokaisena päivänä pitäisi kuulla vähintään yksi kaunis laulu, lukea hyvä runo, nähdä jokin oivallinen maalaus ja jos mahdollista, puhua muutamia järkeviä sanoja."   Goethe

perjantai 27. heinäkuuta 2012

torstai 26. heinäkuuta 2012

Peili joka heijastaa valoa

Mikä on se "sosiaalinen perimä", jota siirrän sukupolvelta toiselle?
Minkälaiset tunnetilat ja reagointitavat?
Minkälaisia malleja ja elämänasennetta siirrän eteenpäin?
Mikä malli periytyy?

Kuulenko jossain kuin peilinä narinaa, nalkutusta, ojentamista, tiuskimista?

Muistanpas tänäänkin, muistutus siitä, että peili heijastaa valoa.
Ilmeet, eleet, energia välittyvät. Eikä se ole ollenkaan yhdentekevää.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Jaakkoko heittää kylmän kiven?

Eilen illalla katsoin erinomaisen elokuvan Einsteinista ja Eddingtonista. Yhteistyöstä mullistuksien aikakautena. "Onko mielesi avoin?" kysyi Eddington.

"Minussa on riittävästi taiteilijaa, jotta uskallan käyttää mielikuvitustani. Tieto on rajallista. Mielikuvitus pitää sisällään koko maailman."

Kiehtovaa ajatella, miten tietty hetki muutti maailmaa kohti suhteellisuusteoriaa.

Eilen puistossa ihailin vinttikoiran juoksua, liikkeen kauneutta, Sissy koira ihmetteli menoa ja yritti pysyä mukana.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Keltainen talo



Keltainen talo hiekkatien varrella, tänään auringonpaisteessa.

Touhu, joka virtaa läpi näiden huoneiden. Leikkihuoneen leikit, jotka jäävät kesken kunnes uudet leikit vievät tilan, verannan ilta-aurinko.

Keittiön alituiset askareet, astiapyyhkeet, tiskiharja, hiutalepussit odottavat yön yli vuoroaan,
muumikupit päällekkäin, suolakuppi lounasaikaan. "Isä on taas unohtanut suolan aamupuurosta".

Kaasuliekki hehkuttaa, liikkuvat tavarat paikasta toiseen. Koirantassu työntää leikkihuoneen oven auki,
kissan kehräys peittoa vasten.

Illalla kutsuvana houkutteleva sänky, iltalukeminen.

Ovenpielen keskusteluja, mikä kohta talossa on kuullut huutoja, minkä tuolin alle villakoirat hakeutuvat.
Missä on talon onnellisin soppi? Entäpä onko tässä talossa surullisen yksinäistä nurkkaa?

Heiluva trapetsi, paukahtava ovi, kulunut korkea kynnys.
Touhu, joka virtaa tämän talon läpi huoneiden.



Talossa on puuroa keitetty, rakastettu ja annettu myös talon elää omilla ehdoillaan,
tuprutella savua piipusta ja aivastella. Unikkojen aivan rauhassa levitellä siemeniään.
Kissantassujen tassutella. Nenäliinoja ja nukkavieruja tyynyliinoja.
Liiteristä halkoja jo rikkinäisellä pärekorilla.
Jatkuvaa lämmön tuottamista ja hakemista.

Talo täynnä tätä elämää ja talon ääniä, keittiön kellon tikitystä.

Lyhyitä hetkiä, yrttiteetä. Lattian maalausta ja ovien rapsutusta.
Ohimeneviä hetkiä, melkein sietämättömän kauniita. 
Vanhan omenapuun meille ensimmäiset kukat, 
kiukunpuuskia ja eripuraa.
Nukahtanut keskelle salin lattiaa kesken leikkien.

Kenelle on varattu paraatipaikka?
Vaihtuvat kirjapinot, vaeltavat lelut, paikoista taistelevat tavarat,
mikä valloittaa pöydän, mikä sohvan, 
hiipiikö koira salaa illalla simpukkatuoliin ja leikkii alakerrassa keisarinnaa.

Tänään talo paistattelee auringonpaisteessa.






Elämänhallintaa

"Elämä on liikkuva kuva, joka kehittyy ja muuttuu koko ajan paeten hallintaamme.
Vaikka haluaisimme pysäyttää jonkin hetken tai palata menneisyyteen, aika työntää
meitä vääjäämättä eteenpäin."    Kim Edwards

Aamuaskartelun tuloksena sain lahjaksi kirjanmerkin - piipunrassista, pampuloista ja paperista.

Ampiainen oli eksynyt työhanskaan. Villiviini yrittää puskea sisälle työhuoneeseen.

Päivän rytmi




Arkiset päivät lipuvat ohitse, lävitse tuttuun rytmiinsä.
Päivä jakautuu osiensa summaan, illalla toivoo, että ennakoitu yhtälö pitää paikkansa.
Aika arjen ankkurina, rutiinit ja rituaalit kävelykeppeinä.
Päivän rytmi lomittuu omiin ajatuksiin, illalla havahtuu tuntien menneen,
tartuinko niihin vai suoritinko päivän joustavaa rytmiliikuntaa,
kumarrellen aikaa ja nöyristellen tehtävälistan edessä.

Muistinko maistaa kahvin aromin, hedelmien mehun?
Annoinko rauhallisen hetken tarttua itseeni?
Luetut kirjoitusten pätkät,
tarkistinko valon määrän, ilman virtauksen.
Hymyilinkö?
Tunsinko yön tuoman virkeyden kehossani?

Keskipäivän kohokohta kello kahdentoista lyönti.
Tulinko vai meninkö?
Tauot ja viivähdykset tasaisen rytmin lomassa.
Ajatuksissa lomailu.
Askareet illan edellä,
valon väheneminen, rytmin hidastuminen.

Meille tärkeät tavut, naurut ja narahdukset.
Muistinko tänäänkin että olen tässä tällaisena,
omillani ja yhteydessä lähellä olijoihin,
olentoihin, rakastettuihin.
Sopivan suuruisena,
keskeneräisenä,
osana päivieni rytmiä,
oman aikani sykliä.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Hyvä aamu

Mistä sen tunnistaa?
Hymyilevät kasvot vieressä herätessä. Unenlämpö kehossa. Virkeä nuorimies valmiina päivään.

Hyvä maitokahvi,
vakiaamiainen,
hiljainen onnellisuuden tunne,
aamun tuttu, rauhallinen rytmi,
juttelua ja hyvää mieltä.
Kävely meren rannalla jo kirkkaassa valossa,
Sissy koiran nurmikkohurmio sinne tänne juosten korvat heiluen ja kasvoilla autuaallinen ilme.

Vettä tomaateille, vilkaisu kukkivaan kesäpihaan.
Näistähän sen tunnistaa hyvän aamun.

Jatkuuhan se hyvään päivään ...



Mukavaa kesäpäivää Sinulle joka täällä pistäydyit.







Juhlakulkue

Konttorikissa Kerttu pyydysti juuri pulskan kärpäsen ikkunalta. Villiviini rehottaa seinustalla.

Me tarvitsemme rutiineja, jotka kiinnittävät meidät arkeen ja erityiseti juhlaan.

Monet tavat ovat meille niin itsestäänselviä, että emme huomaa niiden olemassaloloa. Jotkut tavat tulevat vuosi vuodelta tärkeämmiksi. Miksi aina teen näin, haluanko että kesään kuuluu joka vuosi ne samat tutut asiat, aamurutiinien tutut kaavat, asiat illan edellä. Minkälainen päivä on minulle juhlaa?
Rutiinit ovat useimmiten kulttuurisidonnaisia, koodeja joita noudatamma jopa tiedostamatta.

Rikkautta on päästä kurkistamaan erilaista kulttuuri kuvastoa. Minua kiehtoo hetket, jolloin en oikein ymmärrä miksi asiat tehdään juuri noin. Kun yritän löytää järkeviä selityksiä asioille tietämättä ihan tarkkaan.

Lähdimme kuusivuotiaan kanssa uimarannalle aamupäivällä kevein askelin. Pysähdyimme kuuntelemaan soittokunnan soittoa ja jäljitimme reitin kohti rummutusta. Soittokunta meni rannan lähellä sijaitsevan kirkon luo. Siellä alkaisi pian San Antonion kulkue, joka kulki läpi kaupungin ja ylös San Antonion kirkolle.

Sisällä kirkossa oli valmiina kannettavat pyhimykset. Niihin oli kiinnitetty 5, 10, 20 euron seteleitä. Penkkejä vasten nojasi kantokeppejä ja ihmiset juttelivat iloisesti. Jäimme kirkon ulkopuolelle odottamaan kulkueen lähtöä. Paikalle saapui aina vaan enemmän ihmisiä. Pieniä lapsia, joilla oli eläimiä mukanaan korissa tai pienessä leikkiautossa. Kyyhkyjä, kalkkuna, kaneja... Kaikilla kulkueeseen osallisujilla oli kaulassaan samanlainen pyhimyskoru.

Pyhimyspatsaita oli kahdeksan, Fatimaa kantoivat naiset. Edellä kulki pieni kauniisti puettu tyttö, joka heitti ruusun terälehtiä kadulle. Viimeisenä kävelivät nuori poika ja tyttö käsi kädessä. Perinteisiin asuihin pukeutuneet naiset kantoivat kuivattua kalaa verkon päällä. Koreissa oli ruokaa ja juomaa.  Pappi käveli katoksen alla koko matkan. Vastapäätä meitä ollut vanhempi nainen polvistui maahan papin kävellessä ohitse. Kuusivuotiaskin katseli ihmeissään tapahtumaa.  Kuulin, että eläimet tuotiin siunattavaksi ja sen jälkeen ne myytiin huutokaupalla kirkon avustamiseksi.

Vaikuttava juhlakulkue pyhän Antonion kunniaksi.



Hiljainen hetki

Aamun raikkaus, vasta noussut aurinko. Uuteen päivään heräävä kylä. Melkein tyhjät kapeat, valkeat kadut. Hyvin nukutun yön jälkeinen virkeys.

Nousen metsän halki johtavia portaita ylös rinnettä. Vastaan tulee kulkukoira, jota tervehdin kunnioittavasti. Bom dia tervehdin jokaista vastaantulijaa. Oikopolku metsän halki johtaa yhdelle Nazaren kukkuloista San Antonion kirkon luo. Ennen San Antonion juhlaa aamulla menen sisään vaatimattomaan kirkkoon ja istahdan hetken.  Kirkon edustalla on polku kukan terälehdistä.

Kävelen läpi suuren hautausmaan. Voiko kauniimpaa paikkaa ollakaan, kaukana oikealla siintää sinisen hohteinen meri. Hautausmaalla hiljennyn ja katselen hautakiviä, joissa on valokuvia jopa vuosisadan alusta. Kuvia kalastajista ja heidän vaimoistaan, tummanpuhuvia ankaran näköisiä, kirkkaassa aamun auringossa.
Pysähdyn yhden haudan kohdalla, kaunis hautakivi, värikuva naisesta, takana siintää meri, voiko kauniimpaa paikkaa ollakaan. Hiljennyn hetkeksi elämän edessä.

Seuraavana aamuna tullessani samaan paikkaan, näen kuinka bussista nousee joukko mustiin pukeutuneita vanhoja naisia. He menevät ryhmässä jutellen hautausmaalle.
Hautausmaalla on myös pieniä kappeleita, sukuhautoja, joissa arkku on peitetty pitsipeitolla.
Menneisyys on läsnä tässä päivässä. Voin kuvitella, miten ankarat olosuhteet ovat tuoneet kuoleman lähelle.  Kaunis hautausmaa saa elämän rajallisuuden todelliseksi. Kurkistaa pintaa syvemmälle hiljaiseen hetkeen.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Puhaltakoon suotuinen tuuli



Yksin taivaankannen alla mutkittelee polku, jolla astelen
Arvid Mörne

Tule istahda viereeni,
nojataan kevyesti käsivarsiin ja
ammennetaan yhdessä
silkkaa iloa siitä,
että olemme
täällä
hiekan, tuulen ja auringosäteiden
ympäröiminä.

Paljas iho tuntee ilman
lämpimän kosketuksen.
Iho vapaana vaatteiden vankilasta.
Iholla lähellä itseä
tuulen, kosteuden, kirkkauden,
hiekan, vapauden kosketus.

Hiukset, huulet, varpaat
kosketuksessa ohipuhaltavaan ilmavirtaan.
Varpaat vapaudesta huumaantuneina.

Istutaan ja nojataan kevyesti käsivarsiin.
Ollaan hetki kesän kainalossa.



Matkamuisto



Aamulla kalastajakylässä vastaani kävelee vanha mustiin pukeutunut mies ja sanoo Bom dia.

Bom dia, miten kaunis päivä.

Miehen ahavoituneet kasvot hymyilevät. Tuulelle tutut.

Hänen päässä on musta kalastajien päähine.

Sellaisen haluan itselleni ja hymyilevät kasvot aamupäivällä.

Nyt minulla on tulevaa talvea varten musta Nazaren kalastajahattu, muistanhan hymyn.

Löysin hatun ainoasta paikasta, missä sitä myytiin, kangaskaupasta.




Uteliaana tapani mukaan kyselin kaduilla vastaan tulevista puvuista.
Naiset ovat pukeutuneet perinteisiin vaatteisiin - seitsämään hameeseen.
Mäenrinteillä vastaan kävelevät hoikat sääret lyhyessä juuri polven korkeudelle
ulottuvissa laskostetuissa hameissa, huivi päässä, vanhemmat naiset,
kirjailtu esiliina edessä.




Elävien myyttien, legendojen ja traditioiden kylässä naiset ovat aina pitäneet
useampia hameita päällekkäin.

Sateenkaaren seitsämän väriä, viikon seitsämän päivää, kukaan ei kuitenkaan tiedä
seitsämän hameen alkuperää. Yksi kauneimmistä tarinoista on se, kuinka naiset
käyttivät hameitaan laskiessaan aaltoja. He tiesivät, että seitsämännen aallon jälkeen
meri tyyntyy ja veneet pystyvät rantautumaan turvallisesti. Naiset laskivat hameitaan,
kuin rukousnauhaa.

Useiden hameiden käyttö kuvasti elämäntapaa, naiset viettivät aikaa rannalla odottaen
miestä tai poikia palaavaksi ja hame suojasi sekä kylmyydeltä että tuulelta. Myös vieraiden
katseilta.

Seitsämän hametta - kapea vyötärö ja leveä lantio.
Eri väriset hameet, eri mallit, eri materiaalit.
Ensimmäinen  kerros on oltava valkea, pitsireunuksella.
Toiset hameet flanellia, koristekirjailtuja. Kirjailtu esiliina kruunaa asun, takana suuri rusetti.
Värikäs, pitsihihainen pusero, huivi ja juhlissa musta hattu, tumma viitta.
Juhla-asussa on seitsämän hametta, arkena riittää neljä, puuvillainen esiliina, takana suuri rusetti.
Lesket ovat pukeutuneet mustaan, musta suuri huivi harteilla, elämä ilman pitsejä.
Karnevaaleissa pukeudutaan juhla-asuun.


Kävimme kylän vanhimmassa kangaskaupassa. 1900-luvun alusta on kaupassa myyty
laadukkaita villakankaita, huiveja. Se on erikoistunut perinteisten asujen valmistamiseen.
Liikkeestä saa tilattua mittojen mukaan, kirjaillut esiliinat, hameet, puserot. Valmiita
vaatteita ei ole myynnissä, naiset joko valmistavat ne itse tai tilaavat tästä liikkeestä.
Villahuivit, jotka ovat arkisinkin käytössä, ovat vanhojen perinteisten mallien mukaan
tehtyjä. Materiaali on korkeatasoista villaa ja puuvillaa. Ostan itselleni pari huivia
talven tuiskuja ajatellen.



maanantai 16. heinäkuuta 2012

Ota minua kädestä



Ota minua kädestä.

Onko arvokkaampaa kuin kulkea käsi kädessä kuusivuotiaan kanssa.

Kohti uusia kaupunkeja,

avata kahvilan ovia,

vaeltaa vedenrajaa pitkin,

ylös mäen rinteitä,

ohi kiitävien hetkien,

edetä käsi kädessä,

onko sen arvokkaampaa.

Kaikken parasta on liikkua yhdessä,

käsi kädessä kohti.



Kuljen auringolla



Kuljen auringolla, seison auringolla,

en mistään tiedä muusta kuin auringosta.

Edith Södergran. "Olemisen riemu"




Muistoja

Kotona keltaisessa talossa etupihalla Nömmen torilta ostettu ruusu kukkii. Kesäsade ropisee ja Peppi on kuivumassa pyykkinarulla katoksen alla.

Portugalin matka on muisto, johon palaan.

Muistot, joita kerään ja jotka säilön sydämessäni.

Muistot, jotka ovat osa minua, elettyä elämää.

Mitä olisin ihmisenä ilman muistojani.

"Elämäni muistot vaativat tilaa riippumatta siitä, milloin asiat ovat tapahtuneet tai kuinka paljon aikaa ne ovat vieneet. Välähdyksenomaiset hetkien muistot vievät melkein kaiken tilan, kun taas vuosien mittaista ajanjaksoista ei ole jäänyt jälkeäkään." "Minä pelkään, että kadotan muistot kaikkein arvokkaimmasta ajasta koko elämässäni." - Linda Olssonin kirjoittamasta erinomaisesta kirjasta Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.

Arvokasta aikaa olivat erityisesti Nazaren kylässä vietetyt päivät. Ne tahtoisin säilyttää onnen katalysaattorina elämässäni. Tuulen, meren ja ihmiset ja maiseman joka avautui edessäni.

Menneisyydestä meidät erottaa vain ohut kaistale aikaa.

Kuin verho tuulessa. Aika ajoin sen läpi voi nähdä ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia yhtä selvästi kuin ohikiitävät hetket.

Nazaren kylässä on läsnä menneisyyden todellisuus. Kalastajat kuivaamassa turskaa rannalla auringonpaahteessa. Naiset perinteisissä puvuissaan, pienille kujille nostetut grillit, joissa kala kypsyy. Meren läsnäolo, ahavoituneet kasvot, rikkaus.

Nuo ohikiitävät hetket ja muistot tänä sadepäivänä.

On olemassa erilainen menneisyyden verhoama todellisuus, verho jonka raosta pääsin kurkistamaan ja se tekee omasta maailmastani rikkaamman.

Päivät

Tunnemme itsemme onnekkaiksi. Nautimme tästä kaikesta Nazaressa, kalastajakylässä.

Löydämme täydellisen kaakeleilla päällystetyn talon. Yläkerran, josta näkee vastakkaiselle kukkulalle ja merelle.

Näköala - avara, aaltojen valkoinen harja.

Näköala - korkealle kukkulalle

Näköala - omaan elämään

Horisontti - olemiseen

Joskus päivät ovat täynnä toivoa - keskipäivään mennessä auringon säteitä.

Raikastava tuuli - hiussuortuvat tuulen viedä.

Kävely - meren rannalla pehmeässä hiekassa, ylöspäin kohti kukkulan lakea.

Joskus päivät ovat täynnä toivoa.

Sydän täynnä tätä kaikkea.


Kohti idylliä

Peniche oli kaunis varmaankin surffailijoiden paratiisi. Me tahdoimme kuitenkin vielä kurkistaa seuraavan mutkan taakse ja jatkoimme matkaa kohti Nazaren kalastajakylää, kohti pohjoista. Olimme kuulleet Lissabonissa, että kylä olisi kaunis. Muuta emme sitten tiennetkään.

Yksi matkustamisen kohokohdista on löytää ja yllättyä aina uudelleen. Ihastua ja jopa rakastua paikkoihin ja ohimeneviin hetkiin. Antaa itsensä tulla yllätetyksi.

Menimme taas bussilla ja kun saavuimme perille ei paikka vaikuttanut kummoiselta. Meri toki oli lähellä. Vedimme matkalaukkujamme ja menimme majapaikkaan mäen laidalla. Lissabonin tapaan Nazarekin on kukkuloiden kaupunki.

Jo matkalla yllätyimme. Merenranta lähellä, tohinaa ja touhua kaikkialla. Auringonpaistetta ja idylliä heti kättelyssä. Tänne jäisimme pitemmäksi aikaa...

Mercado - kauppahalli

Yksi vakiokohteitamme Etelä-Euroopassa matkaillessamme on kauppahallit. Kauppahallin tunnelmaa ei voita mikään. Kierrämme eri osastot, ihailemme kalatiskiä, hedelmiä, vihanneksia...

Penichessä kauppahalli oli keskellä kaupunkia, suuri ja avara. Herkuttelimme kirsikoilla ja nektariineilla. Mieli teki jo hankkia itse ruokaa ja valmistaa sitä. Tarjolla oli miekkaliljoja, yrttejä, vuohenjuustoa, leipää. Pienet tuottajat möivät omia tuotteitaan. Hinnat kauppahallissa ovat edullisempia kuin kaupoissa ja ihmiset käyvät säännöllisesti siellä ostoksilla. 
 
Kauppahallin runsaus ja värien kirjo on osa arjen kauneutta täälläpäin. Se poikkeaa olennaisesti markettien siisteistä tavarahyllyistä, steriilistä ja kylmästä, tehoilmapiiristä joka marketeissä vallitsee. 
Suomessa on niin paljon puhetta lähiruuasta ja terveellisestä ruokavaliosta, mutta missä ovat kauppahallit.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Mitä etsimme?

Tietysti sitä juuri oikeata ruokapaikkaa, sitä oikeata rantaa, sitä oikeata tunnelmaa. Peniche tarjoaa meille juuri oikeanlaista erilaisuutta. Perinteisen suomalaisen kulttuurisen koodin mukaisesti mekin haemme sitä aitoa ja ainutkertaista. Sitä me täällä löydämme ja se saa meidät hyvälle matkamielelle.

Niilo pienin ja innokkain matkamiehistä ostaa itselleen haavin kalastusta varten. Ranta sukunimensä mukaisesti hän rakastaa rannalla touhuamista. Eksyy siellä ehkä unelmiinsa.

Minun salaisia intohimojani on juuri sen oikean ja sopivan ruokapaikan metsästys, päivittäin. Paikallinen maukas ruoka riittää. Edullinen gourmet ruoka on se juttu.

Penichessä sunnuntaina syödään usein ulkona. Kiertelimme ja kaartelimme, osuisimmeko oikeaan. Hinnat ovat samansuuntaisia, makupuolella löytyy varmaankin eroja. Kalaa, kalaa ja kalaa. Sitähän täällä syödään. Aikamme tutkailtuamme päädyimme Sardinas ravintolaan ja söimme sardiineja. Tähänastisen matkamme parhaita. Mehukkaita, grillattuja herkullisuuksia. Hyvää viiniä ja jälkiruokana viereisen naisseurueen tunteikasta Fado laulua.

Strategiani ruokapaikan hakemisessa on sinnikkyys ja tarkka tuntoaisti. Yksinäisiä ja surullisen näköisiä kuppiloita tulee välttää. Paikalliset ihmiset, melu, tohina ja se jokin ovat melko varmoja merkkejä mahdollisista makunautinnoista. Talon viini kertoo paljon... Hyvä ruoka ja viini saa matkailijan hymyilemään.

Toinen käyttämäni strategia on kysellä kahviloista, kauppahalleista, kaupoista ravintoloita, joissa syö hyvin ja edullisesti. Matkabudjettimme on mitoitettu kohtuuhintaiseen herkutteluun. Niinpä myös Penichessä löysimme hiukkasen syrjässä olevan marisco - merenelävä ravintolan, jossa herkuttelimme simpukoilla ja kalalla. Naapuripöydän ranskalaiset söivät ensin Percebes äyriäisiä ja sitten taskurapuja. Percebes on suomeksi hanhenkaula. Sitä sanotaan maailman perhaimmaksi äyriäiseksi. Hanhenkaula kasvaa kivikossa mm. Penichen rannikolla ja kalastajat ovat erikoistuneet juuri tämän äyriäisen hankkimiseen. Nousuvesi vaikeuttaa niiden kalastamista ja työ on aikamoisen vaarallista. Paikan omistaja antoi Riston maistaa äyriäisiä ja kertoi niiden olevan maailman parhaita. Niitä viedään erityisesti Espanjaan, jossa niiden arvostus on suurta.

Penichessä yksi parhaista hetkistä olivat aamuhetket kulmakahvilassa. Konditoriassa asiakkaina olivat pääosin naiset. He joivat kahvinsa ja söivät sämpylänsä joka aamu kuulumisia vaihtaen. Mekin nautimme kahvin ja täytetyn sämpylän edullisesti ja viihtyisästi. Ollapa tällainen kahvila meidänkin lähitienoilla.

Kalastatajakylää etsimässä

Setubalissa emme kuitenkaan löytäneet hakemaamme unelmarantaa. Toki Troian ranta lauttamatkan päässä niemennokassa oli täydellisen kaunis, mutta menevä on ihmisen mieli ja jatkoimme matkaa kohti pohjoista.

Olimme kyselleet eri ihmisiltä missä kannattaisi käydä ja minne mennä. Setubalin turisti-infon viehättävä nainen kertoi, että Penichen kaupunki on hänen mielestään paras paikka tässä lähitienoolla. Joten sinne katsastamaan. Hyppäsimme bussiin, ohitimme Lissabonin ja todella pääkaupunki on kukkuloiden kaupunki.

Penichessä alkajaiseksi etsimme yöpaikkaa. Melkein menimme mukavan näköiseen majataloon, mutta majatalon pitäjä olisi halunnut viikon pysähdystä ja sehän on meille liian pitkä aika. Joten palasimme keskusaukiolle, jossa meitä odotti majapaikkaa tarjoavat mummot. Maria mummo vei katsomaan omaa apartementosta ja sinne päädyimme. Kaksi huonetta yläkerrassa. 25 € yö. Varsin sopiva matkan tässä vaiheessa. Fatiman pyhimyksen patsas tervehti mahonkipöydällä. Huoneet oli kalustettu tummilla, puisilla huonekaluilla. Viihdyimme peräti 5 yötä paikallaan rantakaupunkia ihmetellen.

Peniche on surffareiden suosiossa, koska rannan aallot ovat niin voimakkaita. Ilma oli lämmintä ja tuulista. Aurinko paahtavan polttavaa. Rannat olivat upeat, villit ja arvaamattomat. Surfasimme ranta-aallokossa leikisti ja katselimme miten mustiin sukelluspukuihin pukeutuneet miehet sukelsivat aaltoihin. Tämä on oikea merenranta. Ei pienten lepotuolien ja auringonvarjojen pilkuttama turisti hoitola.