maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuosi 2018

Vuonna 2018, joka hujahti nopeasti, ehdin tehdä monta asiaa. Vuosi koostui pienistä palapelin osista, mukaan mahtui värikkäitä, harmaita, vaaleita paloja. Palapelin muodostama kuva jää helposti huomaamatta.

Opettelin kesällä purjehtimaan, tuulet olivat mitä olivat. Nautin harvinaisen lämpimästä ja pitkästä helleaallosta. Odottelin talvea tulevaksi. Kaipasin lumen mukanaan tuomaa valoa. Haaveilin hiihtömisestä.

Kaipasin ihmisiä jotka ovat poistuneet luotani. Minulla oli ikävä Sissy koiraa, joka kuoli keväällä. Ihailin Pau koiran kahta pentua, niitä piti kyllä tulla neljä. Pennut olivat maailman söpöimpiä otuksia. Ihailin Kerttu kissaa ja hänen kesäistä vapauttaan mennä ja tulla.Viettää kesäpäivää kukkapenkin varjoissa.

Suunnittelin, unelmoin tuntikausia. Sain aikaan vähemmän. Tänä vuonna kohtasin kiehtovia ihmisiä, kuulin tarinoita muilta mailta. Kudoin paljon, luin vähemmän. Söin kilottain hedelmiä, join teetä ja nautin hyvästä kahvista. Hain kenkiä joita Pau aina piilottaa, hukkasin aurinkolasit, kastelin puutarhan kukkia. Remontoin vähemmän, en lentänyt lentokoneella. Kierrätin ja kompostoin. Jätin jäähyväiset monelle käytetylle vaatteelle ja tavaralle. Halasin, itkin ja lohdutin. Olin läsnä ja lähellä.

Olisin voinut tehdä sitä ja tätä. Mutta tämän ehdin ja miljoona muuta. Onneksi ja onnekseni.
Vuosi 2018 on täynnä näitä pieniä tapahtumia, minun elämääni nyt.



keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Mietteitä...

Tässä vaiheessa vuodenkiertoa, ennen joulua tulee mieleen, miten tärkeää on valita harkiten, välttää
turhaa ja tarpeetonta.


Miten mukavaa on ottaa joululaatikosta eskarissa tehty paperirullasta taiteiltu kynttilä.

Hellyttävän näköinen kapistus eteisen pöytää koristamaan. Tärkeitä kodin arvoesineitä,
joiden toivoo säilyvän joulusta toiseen. Tai ryppyinen enkeli, jonka siniset hiukset harvenevat
vuosi vuodelta.


Vuoden aikana unohtaa joululaatikon aarteet. Tutut esineet jotka luovat joulun tunnelman.

Olen huomaamatta jatkanut lapsuuskodin perinnettä.

Aatonaattona lattialle levitettiin tietty leveä räsymatto, punainen puinen joulukynttelikkö

pöydällä, olkipukki ja joululiina. Tutut kuusenkoristeet ja jouluruuat vuodesta toiseen samassa järjestyksessä.

Sytytän salissa kynttilän ja tunnelmoin pimeässä talvi-illassa.


maanantai 3. joulukuuta 2018

Kotona



Koti jossa asun on osa minua,
tila jossa arvoni ja uskomukseni saavat elää rauhassa.

Kodin esineet ja tunnelma kertovat tarinoita elämästäni ja minusta.
Arvot todentuvat ja toteutuvat arjessa.

Kotini on rakennettu olemista ja nauttimista varten, meitä varten.
Yhdessäolon paikaksi.

Pikkuhiljaa olen itse rakentanut majaani, pesääni.
Paikkaa jossa voin levätä ja pysähtyä.
Tilaa jossa voin elää ja unelmoida.

Omaa paikkaa johon voin sukeltaa, peiton alla pehmeässä,
talvella vilttiin kääriytyneenä,
viipottaa villasukissa.

Olen löytänyt tässä talossa lempipaikkani,
paikat jossa puuhastelen.

Hämmennän kattiloita ja käännän kirjan sivuja.

Löytänyt paikkan jossa uudet ideat syntyvät, 
jossa päivittäiset rutiinit hoidetaan.

Täällä näen käteni jäljet,
maalatut seinät ja korjatut ikkunat.

Kodissamme on tilaa, ilmaa ajatuksille.
Kodin tunnelmassa näkyy välittäminen, eletyt hetket,
kiukku, kertomukset ja rakkaus.
Kukin huone on täynnä tarinoita edellisten asujien ja
meidän.

Jokainen meistä saa olla ja elää näissä huoneissa.
Tunteitten kirjoa ja elämän ääniä.
Pyyhkeitä ja pyyhittyjä pöydänpintoja.
Hukkuneita sukkia ja ryynipurkkeja.

Aamulla voisin kävellä läpi talon eri huoneiden.
Tervehtiä itseäni ja tilaa jossa elän.
Järjestää asioita omille paikoilleen ja jäsentää edessä olevaa päivää.

Hetkittäin, päivittäin luoda itselleni sopiva tila,
olla ja hengähtää. Olla sinut itseni ja kotini kanssa.

Olla riittävä, värikäs, avoin, inspiroiva,
ihan oman näköinen
kuten minä itse.