tiistai 22. lokakuuta 2013

Uusi polku

Olen viettänyt tunteja, monen monta hetkeä koiriemme kanssa. Ensin Sissy-neidin ja nyt uuden tulokkaan Paun kanssa. Torunut ja silittänyt, jutellut ja iltaisin katsellut valaistuja ikkunoita koirien nuuhkiessa maata.

Arkisen, jokapäiväisen kiintymyksen mittä on suuri.



Koirat saavat aikaan vastareaktion, ystävyyttä, luottamusta, koettelevat kärsivällisyyttä.
Kasvattavat minusta pikkuisen paremman ihmisen. En sano niille, että tänään ei minulle sovi ulkoilu,
ei tuolla säällä. Koirien puhdas riemu metsässä, juostessa, tavatessa. Voiko sen yksinkertaisempaa olla.
Lämpö joka siirtyy näistä eläimistä ihmiseen.

Yhteinen uusi polku metsässä, jonka vasta hiljattain löysimme.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Leaving the world behind

Jättäisinkö tämän kaiken hetkeksi,
ajan ja paikan.
Sukeltaisin hetkelliseen ajattomuuteen.

Ulottumattomissa
ja kuitenkin läsnä.
Aavistuksena, tietona,
sydämen sykkeenä,
ihon lämpönä.

Ajatuksissani kädensyrjällä kosketan taivasta.

Kuuntelen itseyttä.
Sitä osaa sieluani,
joka usein jää vajaaksi
painavien askeleitteni alle.
Minuutta, joka on tässä paikassa,
ajassa,
ajattomuudessa.

Leväten,
tuntien ihon lämmön,
hengityksen kuiskauksen.

Rakkauden itsessä
avaruudessa
hiukkassateessa
sieluni soihdussa.
Ajattomuudessa, jota tarvitsen.
Näissä hetkissä, joissa elän
lähellä itseä
ykseyttä
yhteyttä
olennaiseen.
Kädensyrjää, joka koskettaa.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Lentävät kulkueet

Yllättävän lämmin lokakuu, pihassa on vielä kehäkukkia, orvokkeja, vihreää...

Viikonloppuna haimme polttopuita Lapinjärveltä ja ihailimme ohi lentäviä hanhien auroja, lukemattomia lintuja kiisi taivaalla. Välillä joutsenten joukko lensi äänekkäästi vastakkaiseen suuntaan.

Nyt liiterissä odottaa siistit puupinot. Kylmä saa taas saapua.

torstai 3. lokakuuta 2013

Hetkessä eläminen


Hetkessä eläminen. 
Olisiko sekin taito kulttuurisidonnaista. 
Kulttuuurin koodistossa, taustaoletuksissa, tavassa hahmottaa todellisuus. 
Valmiissa käsikirjoituksessa, jota on helpointa toteuttaa. 
Mallittamisen muistioissa.

Hetkessä elämisen taitoa -  pikakurssilla. 
Mietitään keinoja löytää aikaa itselle täyteen buukatuissa kalentereissa. 
Harjoitellaan hetkessä olemista.

Kulttuurissamme asuva hyötyajattelu saa tahdin kiihtymään. 
Jos teen jotakin on siitä saatava hyöty oltava merkittävä, mitattavissa oleva. 
Metsästämme hyötyminuutteja, varastoimme ja varaudumme.

Koska tulee se hetki, jolloin annan, jaan asioita ilman tehokasta hyödyntavoittelua?

Katsoin ohjelman eurooppalaisista ruokatoreista. Porto Palazzon torilla Torinossa kirsikan myyjä poimii puutarhastaan herkullisia kirsikoita. Kypsiä, kirsikoita. Vie ne torille ja myy ne kohtuuhintaan kulinaristeille ja torin asiakkaille. 
Sato kypsyy, se poimintaan ja nautitaan. 
Jäätelön valmistaja noutaa myyjältä päivittäin ihania kirsikoita ja valmistaa niistä herkullista jäätelöä. Kirsikoita ei pakasteta, varastoida, tuotantoa ei kasvateta. 
Kirsikoista nautitaan silloin kun on sen hetki. 
Ja se riittää… 

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Moments of eternity

Katselin teemalta dokumentin Jason Becker: yhä elossa. Vaikuttava ja liikuttava.

Filosofian ydin löytyy elämän polariteeteistä. Koko ikänsä (95 vuotta) Rubinstein sanoi keränneensä "ikuisuuden hetkiä" (moments of eternity).

Tänäänkin lokakuun alussa haluan
pysähtyä ja kokea,
hetkiä,
ihan arkipäiväisiäkin ja ehkä juuri siksi niin tärkeitä.

Syysaurinkoa kaikille!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Aika vierähtää...

Elämä soljuu, omalla painollaan.
Tunnit, päivät, kuukaudet,
hetki kerrallaan,
elämä on tässä, ihan lähellä.

Leivänmuruja pöydällä,
pyykkivuoria,
unohtuneita leluja lattialla,
ajatuksia,
kuluneita
sukkia.
Kuitteja ja kiukuttelevia kodinkoneita.

Arjen rytmejä,
heräämisiä, nukahtamista.
Elämääni
elämä minussa.

Juuri nyt punaisen villiviinin ympäröimään työhuoneen
ikkunaan
paistaa syksyn kirkas aurinko.

"Tulkoon syksy ja haastakoon meidät.
Syksy katsoo meitä silmiin kesää haastavammin.
Katsoo läpi teräksensinisen, kirkkaan taivaan ja sysipimeän yön.
Pian on aika päästää tuulet irti,
sillä syksy on tuulien laidun."
                                              Hannu-Pekka Björkman

Tänä kesänä olen sukeltanut läpi pehmeän veden,
antanut lämpimän kesän tuulten koskettaa,
kuunnellut kesäiltaa,
syönyt karamellitomaatteja,
tuntenut valon ja lämmön.

Nyt antaa tuulten tulla...
villasukat,
lämmin uuni,
teehetki
tervetuloa!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Innostusta

Antti Louekoski toteaa Helsingin Sanomissa seuraavaa:

"Haluan isona putkityömieheksi. Haluan olla töissä ulkona, missä on isoja putkia. Putkityömiehillä pitää olla mukana ainakin jakoavain ja ruuvimeisseli. Ja varmaan joku kaivuri, se hinataan auton lavalla.

Putkityömies tarvitsee myös lapion, jotta voi kaivaa putket esiin, mutta täytyy kaivaa varovasti, ettei putki mene rikki. Putkissa on likaista, ja ehkä rottia, mutta se ei haittaa kun tykkää rotista.

Rupean putkityömieheksi sitten, kun olen 56-vuotias. Siihen asti asun kotona, sillä siihen ei ole kovin pitkä aika. Putkityömies tarvitsee myös ajokorti, sen voi ajaa kun on aikuinen eli 56-vuotias. Putkityömieheksi pitää opiskella. Luulen, että niillä on musta-oranssit vaatteet tai vain oranssit."

Voiko sen paremmin kertoa. Tänään 7-vuotias lähti yksin bussilla Helsinkiin ja Linnanmäelle siskon kanssa. Voi sitä innostusta ja iloa. Kesän kohokohtia.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Kesän keskellä

Muistan - tiedän miltä kesä tuntuu...

Hellepäivä,
sukellan raikkaassa järvivedessä. Hiukseni, kasvoni muistavat miltä pehmeä, raikas kesäinen vesi tuntuu, viilentää ihoani, tuo kesän kosketuksen minuun,
pidentää pientä hetkeä...

Ukkossateelta,
sadepisarat pirskovat vettä iholleni, ukkoshelteen virkistäjät,
kastun vähitellen yhä enemmän,
sateen jälki jää iholleni pitkäksi aikaa,
hypin lätäköihin,
muistan miltä se tuntuu.
Pieni Pau koira on ensi kertaa ukkossateessa, se kipittää vieressäni hämmentyneenä, ihmettelee isoja lätäköitä. Pikku pennun ensimmäinen sadeseikkailu.
Niilo kävelee katolta suikuavan veden läpi, nauraa...

Painostava ukkoshelle muistuttaa minua etelän lämmöstä,
mukavista muistoista, hellehaahuilusta, antaa vain lämmön paahtaa,
hellepäivä . ihana tietää miltä se tuntuu.


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Teon sanat




Päivittäin etsin teon sanoja elämääni, 
jotta ymmärtäisin, kokisin, eläisin kuten puhun ja ajattelen. 
Pieniä, suuria tekoja. Arkisia, kauniita, jotta olen yhä enemmän totta itselleni – toisille.

Joskus teon sanat hämärtyvät, hyppään huolien karuselliin ja annan                                             ajanvirran viedä, suoritan elämää, touhuan arkisia.
Rakennan, korjaan ja paikkailen. 
Unohdan kehoni,  hitaan, hiljaisen viisauden itsessäni, muissa. 
Annan vain mennä.

Kunnes muistan pysähtyä. 
Taas kerran, etsin teon sanoja elämääni, jotta koen. 
Pieniä teon sanoja.
Elän.                      

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Uusi perheenjäsen

Tervetuloa Pau - Certofina meidän huusholliin. Lauantaina haimme Pau pennun kotiin. Pau on kataloniaksi Rauha. Nomen est omen - vai mitenkäs se nyt meni. Pentu on hellyttävän häkellyttävä ruskea otus. Se nukkuu tyytyväisenä emonsa vieressä, on jatkuvasti nälkäinen.

Se on jo kastanut tassunsa, juossut vapaana ja hiukan jännittänyt tätä avaraa maailmaa.
Totutellut talon ääniin ja rytmeihin. Luottavaisena ja iloisena. Jahtaa lahkeita ja kaivelee pihalla kuoppaa. Ei sanan harjoittelu on käynnissä. Me kaikki harjoittelemme lempeyttä oikein kunnolla ja tosissaan.

Aurinkopäiviä toivotellen!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Ihania ukkossateita

Eilen kävimme Riissalmella uimassa, kesä näytti parhainta puoltaan. Haimme Sissyn kotiin äitiyslomalta. Väsynyt, laihtunut ja tyytyväinen koira. Nyt se nukkuu. Pentu-Pau saapuu lauantaina. Jännittää.

Pellon pientareet olivat täynnä lupiineja, niittyleinikkejä. Uimarannalla näin tikanpojan pesässään, äititikka haki piipittäjälle ruokaa. Matkalla piipahdimme Aarteen luona. Maanviljelijä totesi, että jos huomenna sataa niin se sataa suoraan laariin. Ja sieltähän sade tuli aamuyöllä katto ropisi. Maa kiittää, siemenet kiittävät, kukat kumartavat. Niin kuivaa oli.

Aarteen vanhassa maalaistalossa palava rakkaus oli portaiden vieressä, pionit olivat nupussa, upeat idän unikot aukeamassa. Perennat portaiden vierustoilla, kiertämässä taloa.

Kohta kesä jatkuu uudella kokoonpanolla, kolme ihmistä, kaksi koiraa, yksi kissa, pihalla linnunpöntön asukkaat.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Elämä vie kaiken ajan

Kyyninen perusvire tukahduttaa.

Ei kai elämä kuitenkaan ole jatkuvaa onnellisuusprojektia.

Se voi olla hyvän makuista kaalilaatikkoa puolukkahillolla.
Sitä, että innostuu maan, mullan kaivamisesta,
tervehtii vastaantulevia kastematoja,
ihailee niiden pulleutta.

Miten innokas maanmuokkaaja minussa elääkään.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Naurua

Olen ihan tavanomainen, nauravainen.

Löysin nauruni jo aikaisin, lapsena oli tapanani nauraa paljon ja iloisesti.

Muistan miltä isäni nauru kuulostaa ja millaisille asioille nauroimme äitini kanssa yhdessä.
Elimme nauruhetkiä, yhteisiä ja usein.
Mikä milloinkin kirvoitti naurun, yhteisen iloharjoituksen.
Kävin lapsena ilokoulua ja olin hyvä oppilas.
Naurusta muodostui yhteinen kieli,
olin osallisena maailman naurun sykkeessä. Ilokoulussa nauruoppilaana.
Naurussa oli pitelemistä. Hihitystä ja hauskuutta muistojen matkarepussa.

Tänään ajoittain kaipailen noita nauruhetkiä. 
Silloin kun kireys kääntää suupieleni mutruun. 
Onneksi viimeksi toissapäivänä nauroin 89 vuotispäivillä, isoäiti naurun narraajana. 
Oi miten nautin, nauru yhdistää, vahvistaa, helpottaa.

Elän nauruhetkiä, 
yhteinen naurukieli on syntynyt ja kasvanut 7 vuotiaan kanssa. 
Ihastelen hänen yllättäviä huumorihetkiä, jolloin hän lohkaisee pilke silmäkulmassa vitsi vitsin. Tilannekomiikaa vailla vertaa. 
Silloin olen niin ylpeä, nauravaisesta. 

Meillä on perheen sisällä omat nauruhetket, hauskat, valloittavat, voittamattomat.

Siellähän se iloni asustaa, minussa ja kajahtaa ilmoille ilman peittoa. 
Joskus kuuntelen omaa iloista nauruani hiukan vierestä ja annan sen solista, 
hiljaa nautin sen voimasta.

Nauruhetkiä teille näin Kustaan päivänä!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Paljon kesää

Onkohan tänään se kesän paras aika?

Eilen ajaessamme autolla läpi kukkivien peltojen, ihmettelin kaiken runsautta.

Viilentävää uintia, järviveden tuoksua, märkiä hiussuortuvia, veden raikkautta.

Syreenien väriloisto, niittyleinikkien rykelmiä, keltaista kaikkialla, hennon vihreää.

Niin paljon tätä kesää, auringon sädehdintää.

Haluaisin sormillani koskettaa kaikkea, kämmenellä. Hipaista taivaankantta,

kurottaa korkealle puiden vihreyteen.

Valkovuokot, kielot kukkivat pikaisesti, oliko niillä kiire tänä vuonna.

Linnut auroina lensivät hälisten.

Haluiaisin pysäyttää hetken ja vain ihailla.

Ottaisin muistikuvia, ikuistaisin muistaakseni.

Näin alkukesällä luonto tulvii tajuntaani,

koskettaa vahvuudellaan.

Linnut laulavat toiveitaan ja unelmiaan aamun lämpiminä tunteina.

Hengitän valoa ja tuoksua,

kuulen viserrystä, tuulen kohinan.



tiistai 4. kesäkuuta 2013

Toivon päivänä

Ihan kuin köynnöskuusama olisi kuullut eilisen puheeni.

Ensimmäistä kertaa se kukkii, näiden vuosien jälkeen.

Olen istuttanut pihaan oppineitten kukkia, oppineisuuteni kunniaksi, saa nähdä itävätkö.

Linnut visertävät hurmiossa, sireenit tuoksuvat ja oksat painuvat kukkien painosta.

Käteni tuoksuvat lipstikalle. Lipstikka pihalla tuo onnea taloon. Sitä tarvitaan.

Talviturkin olemme jo heittäneet. Tänäänkin suuntaamme Särkijärvelle uimaan ja sen jälkeen
juhlistamaan elettyä 89 vuotta.

Toivon päivänä maahan istutetut siemenet kohisevat kasvua.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kaikki aikanaan...

Puutarhassa sen huomaa, miten kaikilla on oma aikansa kukkia, kasvaa, lakastua.

Luumupuu on odotellut kolme vuotta, nyt se on täydessä lehdessä, röyhistelee kasvaneita oksiaan.

Karviaismarjapensas oli nopeampi, parissa vuodessa se kasvoi vahvaksi ja tuuheaksi.

Lipstikka räjähti jättisuureksi hetkessä.

Puutarhani lemmikki, särkynyt sydän sinnitteli vuosikausia, pienenä ja vaatimattomana.  Syksyllä sen päälle kipattiin vahingossa hiekkaa ja kiviä. Ajattelin, että nyt se on mennyttä. Mutta sydän yllätti ja kukoistaa hiekkakasassa kauneimmillaan. Sitkeä sydämeni.

Punainen viinimarjapensas siirrettiin toiseen paikkaan ja ajattelin, että se loukkaantui, niin pitkään se jökötti pienenä nurkassa kasvamatta. Mutta pensas onkin tämän kesä yllättäjä. Kukoistaa ensimmäistä kesäänsä runsaana ja kauniina.

Köynnöskuusama teki saman tempun. Se ei kasvanut juuri ollenkaan, oli kitukasvuinen. Mutta tämä kesä onkin sen kukoistuksen kautta. Vihdoin viimein.

On ilo seurata puutarhan kasvupyrähdyksiä, istuttaa siemen maahan ja toivoa. Ehkä onnistun viimein tänä kesänä hajuherneen kanssa. Koskaan ei tiedä. Vettä ja rakkautta siihen tarvitaan, elämäniloa.

Omassa puutarhassa on tehtävä tilaa ilolle, luotava rakastavia katseita kukkiviin kaunottariin.

On niin ihana odottaa kukintaa, koska nuppu aukeaa.

Kieltäydyn uskomasta säännönmukaisuuksiin, luotan pieniin ihmeisiin ja yllätyksiin. Myös puutarhassa.

Kasvanhan itsekin ajallani ja oikeassa paikassa. Teen tilaa ilolle ja luon rakastavia katseita ympärilleni.




keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Retki kukkamarkkinoille

Jotta viherpeukalous todella iskisi ja istutusinnostus kasvaisi teimme retken Turin perinteisille kukkamarkkinoille Virossa.

Katseltavaa riitti, todellisia puutarhapeukaloita ja kärhökansaa. Vanhemmanpuoleinen kärhöjä myyvä pariskunta esitteli kojussaan lukemattomia kärhölajeja, eri värejä ja laatuja. Ihastelin itse tehdyn työn määrää, innostusta. Kärhöharrastajat hakevat heiltä erityislaatuisia kukkia. Itse pyysin noviisilaatuja, jotka kestäisivät kokeilunhaluni. Nyt seinän vierellä, kukkapenkissä rakkaat kärhöt odottavat kukoistustaan.

Latvialaiset ruusunmyyjät kauppasivat komealta kuulostavia ruusukaunokaisia. Puutarhassamme on nyt Queen Elisabeth ja toivon sille menestyksekkäitä vuosia, pitkää ikää.  

Lämpimästi suosittelen tapahtumaa, 36. kerran järjestettävää. Katseltavaa riitti, taimia ja kukkaloistoa.

Virossa kesä tuli meitä vastaan, huumaava tuoksu, tuomien kukinta ja käen kukkuminen. Nyt se on myös täällä - kesä kaikkien. Majoituimme hyvin viehättävässä maalaiskartanossa B&B paikassa Turin kupeessa. Virolaispariskunta on kunnostanut vanhaa taloa, sisustaneet sen kauniilla vanhoilla huonekaluilla. Tori Manor on paikan nimi.  Portinpielessä asui haikara ja tien reunustalla kasvoi keltavuokkoja.

Teimme myös päiväretken Viljandiin, viehättävä virolaiskaupunki. Istuimme ihastuttavassa kahvilassa ja herkuttelimme itsetehdyllä jäätelöllä. Mukana matkalla oli 88 vuotias isoäiti.

Lopputulos hyvä viherpeukalous valtasi mielen. Melkein kaikki taimet on istutettu ja kesän äänet ja tuoksut saavat tulla, vallata puutarhan.

                  

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Toukokuu puolessa

"Mutta on asioita, jotka täytyy tehdä,
muuten ihminen ei ole ihminen,
vaan vain rikkahippunen."
Astrid Lindgren: Veljeni leijonamieli

Tänään, auringonpaisteessa metsästin rikkahippusia, nautin,
kesä yllätti,
roppakaupalla hennon vihreitä nuppuja.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Uutisia

Vuohenputki on vallannut osan pihaa, vähän salaa viime kesänä. On aika kitkeä ei toivottu vieras pois pihalta. Yhteiselomme on siis alkanut, minun kitkevän käden ja elinvoimaisen vuohenputken. Se juurtuu syvälle ja on vahva, tukehduttaa muut kasvit alleen. Itsekäs ja omahyväinen kasvi. Itse aion olla myös vahva ja tukahduttaa tämän rikan mullasta.

Kevät etenee kohisten, vihreää joka paikassa, ensimmäiset valkovuokot. Sissy koira on ollut synnytyslomalla. Se sai kaksi viikkoa sitten neljä pentua, kolme tyttöä ja pojan. Kesällä kotiimme muuttaa pikku Pau, Sissyn pentu. Jatkossa meillä on valkoinen ja ruskea koira, jännittää.

Pau tarkoittaa kataloniaksi rauha, peace. Joten rauhallinen todellinen zen koira on toiveissa.
Pentuajan innostuksen aiomme kestää kärsivällisesti. Taas kerran, uudelleen opettelemme lempeyttä itseämme ja pientä pentua kohtaan.

Keväistä viikonloppua!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kevät keikkuen tulevi...

Kylmää huokuvat lumikasat sulavat vihdoin. Pihalla on jo krookuksia. Tänään ajattelin, että auton ikkunan rapsutus saa jäädä tältä talvelta.

Olen valmis kevääseen, vaihtuvaan vuodenaikaan.
Flunssan kourissa, saamattomana, lämmintä teetä hörppien.

Sissy koira saa tällä viikolla pennut, ennuste on viisi pentua. Voipuneena hän makailee portailla ja odottaa...

Niilolla meno päällä, ensi kertaa lenkkarit jalassa koulussa. Muistan miten hienoa oli saada tennarit jalkaan pitkän talven jälkeen. Kevätriemua. Synttärikutsuja merirosvoasussa, uusvanhalla pyörällä ajoa. Vastaopitun pyöräilyn huumaa.

Annan kevään hiljaa hiipiä itseeni,
virttyneiden talven kylmien villapaitojen siirtyä sivuun,
nuutuneena ja talveen melkein nukahtaneena,
herään kuuntelemaan tulevaa,
suunnittelen vihreää, vaihdan mullat vähitellen.
Katkaisen vanhan omenapuun ylimmät oksat,
annan itselleni riittävästi aikaa
kypsyä kesän keveyteen,
auki olevan ikkunan raosta
kuuluvaan linnun viserrykseen.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks

Edellisenä päivänä virpomisoksien valmistelua. Aamulla jännitys huipussaan. Velhon hattu, vanha villapaita olkapäillä lepakko ja hämähäkki, käärme ja haikala kiinni paidassa. Miten ihanaa on kun oikeasti jännittää. Kaverin kanssa virpomaan. Suklaamunia ja karamelliä. Monia paikkoja, jossa oli ainoa virpoja.

Vanha ja niin tärkeä perinne. Poiketa toisten ovella ja toivottaa hyvää tulevalle vuodelle.
Nautin kun kaiken näin.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Maaliskuu

"Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä.

Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä.

Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia."

Tove Jansson, Taikatalvi.

Tänään tavanomaisena maanantaina, niinä päivinä jotka seuraavat toisiaan. Olen kutonut pätkän keltaista villasukkaa, vienyt tavaroita kirppikselle, lämmittänyt taloa ja taivastellut jatkuvia pakkasia, selaillut kauniita kuvia. Miettinyt, miten säilyttää oma omituinen energia, innostus asioihin. Tuntuu kuin monella meistä energia hajaantuisia taivahan tuuliin. Itselläkin onneksi vain ajoittain.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Päiviä

"Me menisimme lauantaisin torille. Joskus ajaisimme aivan maan ääreen, meren rantaan. Näkisimme aallot, hihkuisimme kun ne löisivät murtajaa vasten. Tavallisina arkipäivinäkin meillä olisi tanssia. Kirjahyllyjä ja kyläilijöitä. Hillopurkkeja avattaisiin, majan saisi rakentaa mihin haluaisi. Kukaan ei suuttuisi vaikka maalia joskus levitettäisiin kynnykselle. Sohvalla olisi joskus hiekkaa, mutta se ei olisi vakavaa. Räiskäleita, majoja, hillopurkkeja. Öitä joina ihojen ääriviivat eivät erottuisi toisistaan. Sellainen elämä."
                                              Riikka Pulkkinen kirjassa Totuus

Eilen kävimme uimassa ja teimme laskiaispullia. Niilosta on kehittymässä varsinainen humoristi. Hänen aurinkoinen ilmeensä kirkastaa päivän.

Olemme tehneet suuria päätöksiä ja käyneet ikuisessa kaupungissa Roomassa tuoksuttelemassa Dolce far niente - tuulahduksia. Osasimme, osasimme nauttia kaikki me kolme. Pidennetty viikonloppu Roomassa ruokkii sielua.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Tammikuu taittuu

Viikonloppu takana, maistuvia lounaita, korvapuustia, aurinkoinen kävelyretki vihdoinkin.
Yhdessäolon viipyileviä hetkiä, pitkät yöunet.
Maanantai on hyvä aloittaa tällaisen viikonlopun jälkeen.

Koko kroppamme, mieli ja keho, reagoi hyviin hetkiin.
Siihen tarvitaan niin vähän, pysähtyminen usein riittää.
Pysähtyminen olennaisen äärelle, lähellä olemista, inhimillisyyden lähteelle.
Se, mikä meissä on parasta on ihmisyys, jonka jaamme.

Pysähdyttävä dokumentti performanssitaiteilija Marina Abramovicista sai palan nousemaan kurkkuun eikä sitä niele pitkään toviin.
Marina Abromovic istui retrospektiivinsä keskellä New Yorkin Museum of Modern Artissa vuonna 2010 kolme kuukautta, sen jokaisen aukiolopäivän alusta loppuun, ja katsoi silmiin yksi kerrallaan hänen eteensä istuneita ihmisiä. Hänen mukaansa performanssitaiteilijan tulee luoda ympärilleen karismaattinen tila, päästää katsoja sen sisään ja altistua yhteiseen mielentilaan.
Häntä katsovien ihmisten kasvoille nousee sekaisin surua, epäuskoa ja rakkautta. Hän istuu paikallaan ja katsoo jokaista silmiin. Teoksellaan hän haluaa hidastaa ihmisten ajattelua, ja antaa tilaa hitaille ajatuksille.

Pelkkä katse riittää, pysäyttämään hetken, koskettamaan inhimillisyyttä meissä.

Katsonhan tänäänkin, pysähdyn toisen viereen.

Viikonlopun toinen kiinnostava, ihastuttava asia. Miten upea, luottavainen voi pieni vauva olla aikuisen häntä kylvettäessä.

Youtube: Thalassa Bain bebe par Sonia Rochel

maanantai 14. tammikuuta 2013

Tällaisia päiviä

Oliko tämä hyvä päivä?

Takana hyvä yö nukkuessa, syvällä unien sanomissa.
Aamulla vielä unen matka mielessä,
kuusenneulaset pitkin lumista pihaa.

Koko päivä unen huuruisena,
ajatuksiin uponneena,
ihmetellen ajattelun sameutta,
tammikuun puolella.

Oliko tämä hyvä päivä,
pää pilven reunalla - usvan ympärillä.

torstai 3. tammikuuta 2013

Tätä aikaa

Joulun aika hurahti. Ajan ihmettelyä, pakkasta ja ihana joulupukki. Lahjakori ja joulun taika.
Suuria päätöksiä ja suunnittelua. Joulu katkaisee mukavasti ajankulun. Sen jälkeen alkaa ikään kuin uusi aika vuodenkierrossa.

Elän nyt tätä aikaa, uutta vuotta 2013. Ennemerkkejä, ennustuksia, ajatuksia tulevasta vuodesta.

Samoalaispäällikkö Tuiavii ihmetteli Euroopassa matkatessaan viime vuosisadan alussa valkoisten innostusta pyöreisiin aikakoneisiin, kelloihin. Eurooppalaiset suuntaavat kaiken voimansa ja uhraavat kaikki ajatuksensa, jotta he saisivat mahdollisimman paljon irti ajastaan.

Tuiavii ei ymmärtänyt, miksi eurooppalaiset näkivät niin paljon vaivaa kilpajuoksuun ajan kanssa jo sata vuotta sitten. Hän epäili, että aika karkaa eurooppalaisilta niin kuin käärme märästä kädestä, juuri siksi että siitä pidetään niin lujaa kiinni. "He eivät anna sen tulla luokseen. He juoksevat sen perässä kurkotetuin käsin, he eivät suo sille auringossa lojumisen rauhaa. Sen täytyy olla aina lähellä, laulella tai puhella jotain. Kun aika on tyyni ja rauhaa rakastava, se pitää levosta ja matolla loikomisesta."

Samoalaiset eivät juosseet ajan perässä eivätkä tahtoneet koota tai palotella aikaa. Se ei koskaan koitunut heidän ahdingokseen tai kiusakseen. Tuiaviin mukaan auringon nousun ja laskun välii mahtuu paljon enemmän aikaa kuin yksi ihminen pystyy käyttämään.

Toivon meille kaikille paljon aikaa auringon nousun ja laskun välille. Hyvää alkanutta vuotta!