maanantai 29. lokakuuta 2012

Enemmän aikaa

Eilen sain tunnin lisäaikaa - kello näytti aamulla pitkään aikaista. Juttelimme tulevasta kirjasta ja rentous cd levystä. Molempia kypsytellään, mielikuvat muotoutuvat asteittain.

Tänään Urmaksen päivänä, talo viilenee salakavalasti. Uunit on taas viritelty käyttöön, pellit auki - kiinni rytmiin. Havittelemme polttopuita tällä viikolla.

Puiston puut ovat paljaina, tuulen riisumina.Tällä kertaa pakkanen yllätti. Pysähdyin aamulla katsomaan ohikiitävää hanhilaumaa.
Ikkunoissa teipit, villasukat jalassa. Talo ja sen asukkaat laskeutuvat hidastellen talviaikaan.

Viime viikonloppu oli juhlallinen. Avaruussynttärit kahtena päivänä. Ihmiset pöydän ääressä, piparkakkusesonki on nyt avattu. Seinällä Sigge avaruusolento, onnittelukortteja, lahjoja, tanssiesitys, suvivirsi sekaäänisen orkesterin esittämänä. Pienet, lentävät raketin osat saavat minulle aikaan stressin. Synttärisankari jännittyneenä vieraita vastaanottamassa. Liikuttavaa lämpöä talo tulvillaan.

Aloitin uuden kirjan, koukuttavan, tarina jossa muistellaan. Se sai ajattelemaan, minkälaisia tarinoita itsestämme kerromme. Mikä on omien tarinoitteni sävy.Pienempiä, suurempia, valoisia, surullisia.

Lauantaina leivoin täytekakun, tärkeän. Miten helppo ja yksinkertainen ja kuitenkin vaikea saada onnistumaan. Aiemmin olin sadatellut, manannut lätsähtäneitä.

Seurasin tarkkaan ohjeita, huoneenlämpöistä, riittävän kuohkeaa. Vatkatessani, muistin yllättäen äitini tekemän taikinan, värisävyn ja kuohkeuden vuosikymmenien takaan. Maistuvat kakut olivat juhlien kruunu. Vatkasin riittävän pitkään, sirottelin jauhot varovasti. Kaikki onnistui, minä onnistuin. Kakkupohjasta tuli täydellinen, paras tekemäni. Muistin taikinan sävyn vuosien takaa. Niin yksinkertaista ja silti haastavaa. Tällä kertaa nautin leipomisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti