Lajittelija

Pienenä keräsin takametsästä käpyjä poltettavaksi saunan uunissa.

Pihalla oli komposti, vanhanaikainen.

Kananmunankuoria lähetettiin vaarin kanoille.

Vanhat vaatteet leikattiin kesäisin matonkuteiksi.

Sadevesi kerättiin kasvimaan kasteluun.

Sanomalehdet pinottiin nippuihin ja vietiin koulun keräykseen.

Joululahjapaperit samoin narut ja kortit säästettiin.

Lasipurkkeihin tehtiin hilloa.

Pulloihin ihania mehuja.

Olen lajittelija, kuten äitini ja hänen äitinsä.

Tavoitteeni pitkällä aikavälillä on minimalismi.

Yksinkertainen elämä, onnellisempi olo, vähemmän materiaa,

enemmän iloa.

Silloin jos tietää, mikä on tarpeeksi, on rikas.

Pikkuhiljaa, ihan hiirulaisaskelin haen tasapainoa hamstraajan ja

karsijan välillä.

Kierrätän, hankin vähemmän, valitsen.

Kotonani on satunnaisten tavaroiden armeija,

ajoittain kaoottinen.

Silmälasikoteloita vuosien varrelta.

Karttoja eri kaupunkeihin,

esitteitä.

Yksinäisiä ja unohdettuja tavaroita,

jotka eivät koskaan oikein löytäneet paikkaansa.

Vinyylilevyjä joita on kuunneltu tuntikausia,

soitinta ei enää ole.

Edellisten imurien varaosat sentään laitoin kierrätykseen.

Pikkuhiljaa, tasaisella tahdilla olen luopunut

merkillisistä pienistä asioista,

koruista ja kapistuksista,

muistoista joissa ajatus lepää - jos muistaa.

Uusi harrastukseni tuo minulle suurta mielihyvää.

Tässä tavaroiden universumissa, laitan tavarat uudelle kierrokselle

ja toivon että niiden reinkarnaation jatkuu säällisen ajan.

Haluan kuluttaa vaatteeni, kenkäni loppuun, en säilöä.

Kengät kuljettuna, puserot loppuun silitettyinä,

sukat reitettyinä, lakanat palkeenkielissä.

Olen jo alkanut matonkudemaratoonini.

Kesällä aion pitää kassikaupalla leikkaussessioita.