Istun yläkerrassa ja kuuntelen miten ukkossade ropisee peltikattoon. Koko päivän on sade tehnyt tuloaan ja nyt se hakkaa maata, tekee pieniä puroja hiekkatiellä.
Pidän tuosta sateen suhisevasta äänestä, harmaasta pilvestä, jota kurkistelen yläkerran ikkunasta villiviinin varjosta. Puhdistava sade jonka selvästi näkee kirkasta taivasta vasten, ukkospilven harmaus ja päivän kirkkaus vastapainona. Valkea kuulas kastelee itsensä korkeilla oksilla. Miten vahva tuo vanha omenapuu onkaan.
Sateen kastellessa, ukkospilven ihanuus on sen reuna ja kirkas taivas toisella puolella. Rännit roiskivat ja kohta kaikki seisahtuu, sade lakkaa.
Tänä päivänä -
kaunis lukemani runo
katse ja kysymys koulumatkalla - "luotatko nyt minuun?"
äitini muisteli, miten hän aiemmin touhusi keräsi mustikoita, säilöi, leipoi.
"Ole onnellinen siitä mitä teet", hän sanoi
Illalla aion tarjota mummon sitruunakakkua ja sconsseja vieraille.
Sade tyyntyy, kirkastuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti