Jättäisinkö tämän kaiken hetkeksi,
ajan ja paikan.
Sukeltaisin hetkelliseen ajattomuuteen.
Ulottumattomissa
ja kuitenkin läsnä.
Aavistuksena, tietona,
sydämen sykkeenä,
ihon lämpönä.
Ajatuksissani kädensyrjällä kosketan taivasta.
Kuuntelen itseyttä.
Sitä osaa sieluani,
joka usein jää vajaaksi
painavien askeleitteni alle.
Minuutta, joka on tässä paikassa,
ajassa,
ajattomuudessa.
Leväten,
tuntien ihon lämmön,
hengityksen kuiskauksen.
Rakkauden itsessä
avaruudessa
hiukkassateessa
sieluni soihdussa.
Ajattomuudessa, jota tarvitsen.
Näissä hetkissä, joissa elän
lähellä itseä
ykseyttä
yhteyttä
olennaiseen.
Kädensyrjää, joka koskettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti